Perustelut
Gazale Giray-Öngörür on pyytänyt eroa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varajäsenen tehtävästä ulkomaille muutosta johtuen. Pyyntö esitetty 18.2.2024.
Hyvinvointialueesta annetun lain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Hyvinvointialueesta annetun lain 79 §:n mukaan "vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:
- asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
- henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Tarkastuslautakunnan kokoonpano toimikaudella 2022-2025 on seuraava:
Varsinainen jäsen |
Henkilökohtainen varajäsen |
Matti Korkiakoski |
Juha Virkki |
Sara Peltola |
Mari Vesa |
Petri Ovaska |
Anton Hietsilta |
Heli Ronkanen |
Rita Kostama |
Maarit Hemmilä |
Jarmo Mäkinen |
Harri Lepolahti |
Päivö Kuusisto |
Marja-Leena Sandelin |
Gazale Giray-Öngörür |
Hannu Lakee |
Jari Räsänen |
Marja-Leena Laine |
Millamaria Aro |
Laura Alkula |
Marjukka Ylitolonen |
Pekka Kuusela |
Seppo Rantanen |
Ehdotus
Esittelijä
-
Kristiina Kariniemi-Örmälä, vs. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi
Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
- myöntää Gazale Giray-Öngörürille eron Keski-Uudenmaan tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä
- valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakuntaan.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.