Aluevaltuusto, kokous 8.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 82 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ja niiden perusteet 1.1.2023 alkaen

KEUHDno-2022-308

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) todetaan, että hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Maksu voidaan periä henkilön maksukyvyn mukaan. Asiakasmaksulain 2 §:n mukaan palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää palvelusta perittävän maksun enimmäismäärä ja maksu määräytyväksi maksukyvyn mukaan. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää myös maksun tarkistamisesta indeksin muutoksen mukaisesti.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella peritään kulloinkin voimassa olevat enimmäismaksut. Palveluista, joista ei ole erikseen lainsäädännössä määrätty, voidaan periä hyvinvointialueen päättämä maksu, joka saa olla enintään palvelujen tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Asiakasmaksuasetuksessa (912/1992) säädettyjä euromääriä tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Edellinen indeksitarkistus on tullut voimaan 1.1.2022.

Asiakasmaksujen perusteet on sisällytetty liitteenä oleviin asiakasmaksuihin.

Liitteenä on esitetty Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen asiakasmaksut 1.1.2023 alkaen. Liitteessä on esitetty punaisella fontilla muutokset verrattuna Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän asiakasmaksuihin.

Hyvinvointialuelain (611/2021) mukaan aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista perittävistä asiakasmaksuista. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännössä on ollut lainsäädännöstä poikkeava määritelmä, jonka mukaan asiakasmaksuista päättää palveluiden järjestämisen lautakunta. Laki ohittaa hallintosäännön, joten asiakasmaksupäätös kuuluu aluevaltuustolle.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella perittävät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ja niiden perusteet liitteen mukaisesti 1.1.2023 alkaen.

Aluehallitus valtuuttaa rahoitus- ja talousjohtajan tekemään liitteeseen tarvittaessa pieniä teknisiä korjauksia.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää hyväksyä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella perittävät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ja niiden perusteet liitteen mukaisesti 1.1.2023 alkaen.

Käsittely:

Mimmi Launiala jätti Harri Lepolahden ja Johanna Jokisen kannattamana toimenpidealoitteen:

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992)
11 § (13.3.2003/221)
Maksun perimättä jättäminen ja alentaminen
“Sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.“
Maksun perimättä jättämiseen tai alentamiseen oikeutetut eivät kuitenkaan välttämättä edes tiedä tästä mahdollisuudesta, ja toisaalta menettely voi olla myös sosiaalityöntekijöille epäselvä.
Olisi hyvä, että asiakasmaksulain 11§:stä laadittaisiin hyvinvointialueilla selkeät ja kirjalliset menettelyohjeet, sekä valmis lomake maksuvapautuksen hakemiseksi, jotta ei havahduta mahdollisuuteen hakea maksuvapautusta vasta kun laskuun on jo tullut huomautus- ja perintämaksuja, jotka asiakas siinä vaiheessa on kuitenkin velvollinen itse maksamaan.
Kaikissa päätöksissä ja laskuissa olisi hyvä olla maininta, että kyseessä on maksu, joka on asiakasmaksulain alainen ja sekä ohjeet siitä, miten maksun alentamista ja poistoa voidaan hakea.”
Prosessin ollessa selkeä ja hyvin työntekijöiden tiedossa, vähennämme myös sosiaalitoimen työkuormaa harkinnanvaraisen toimeentulotuen osalta.

Vasemmiston valtuustoryhmä esittää toimenpidealoitteena

“Keski-Uudenmaan hyvinvointialue selkeyttäisi asiakasmaksulain 11 §:n mukaista maksuvapautuksen hakemista, esimerkiksi laatimalla sekä sähköisen että paperisen lomakkeen maksuvapautuksen hakemiseksi, sekä varmistaa, että kaikki työntekijät asiakastyössä ovat tietoisia käytännöstä sekä tästä lakipykälästä ja ohjaavat asiakasta jo palveluprosessin alkuvaiheessa mahdollisuudesta hakea maksuvapautusta."
 

Puheenjohtajan tiedusteltua asiaa, valtuusto päätti yksimielisesti hyväksyä toimenpidealoitteen.
 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Hyväksyttiin aluehallitukselle osoitettu seuraava toimenpidealoite:

“Keski-Uudenmaan hyvinvointialue selkeyttäisi asiakasmaksulain 11 §:n mukaista maksuvapautuksen hakemista, esimerkiksi laatimalla sekä sähköisen että paperisen lomakkeen maksuvapautuksen hakemiseksi, sekä varmistaa, että kaikki työntekijät asiakastyössä ovat tietoisia käytännöstä sekä tästä lakipykälästä ja ohjaavat asiakasta jo palveluprosessin alkuvaiheessa mahdollisuudesta hakea maksuvapautusta."

Tiedoksi

Aluehallitus