Perustelut
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus on kokouksessaan 25.3.2025 §56 hyväksynyt tilinpäätöksen ja saattanut sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan käsittelyyn. Tilinpäätös ja arviointikertomus käsitellään kesäkuun aluevaltuuston kokouksessa 12.6.2025. Hyvinvointialuelain 125§ mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunnan arviointi perustui arviointikokouksissa saatuihin selostuksiin, talousarvio- ja tilinpäätösmateriaaliin sekä muihin arvioinnin kannalta tärkeäksi katsottuihin asiakirjoihin. Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta kokouksissaan 19.2.2025 § 11, 5.3.2025 §21, 26.3.2025 §26 ja 9.4.2025 §31.
Luonnos hyvinvointialueen vuoden 2025 arviointikertomukseksi on toimitettu kokouksen esityslistan yhteydessä tarkastuslautakunnan jäsenille turvasähköpostilla ja liitetään kokouksen pöytäkirjaan liitteeksi.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Taija Myyrä, tarkastuspäällikkö, taija.myyra@keusote.fi
Tarkastuslautakunta päättää
- hyväksyä arviointikertomuksen ja
- valtuuttaa tarkastuspäällikön tekemään mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset arviointikertomus 2024 asiakirjaan ja
- esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen aluehallitukselle hyvinvointialuelain 125 §:n mukaista ja 1.9.2025 mennessä toimitettavaa lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.