Aluehallitus, kokous 19.8.2025

§ 177 Vastineet vuoden 2024 arviointikertomukseen

KEUHDno-2025-26

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taija Myyrä, tarkastuspäällikkö, taija.myyra@keusote.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus on kokouksessaan 25.3.2025 §56 hyväksynyt tilinpäätöksen ja saattanut sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan käsittelyyn. Tilinpäätös ja arviointikertomus käsitellään kesäkuun aluevaltuuston kokouksessa 12.6.2025. Hyvinvointialuelain 125§ mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunnan arviointi perustui arviointikokouksissa saatuihin selostuksiin, talousarvio- ja tilinpäätösmateriaaliin sekä muihin arvioinnin kannalta tärkeäksi katsottuihin asiakirjoihin. Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta kokouksissaan 19.2.2025 § 11, 5.3.2025 §21, 26.3.2025 §26 ja 9.4.2025 §31.

Luonnos hyvinvointialueen vuoden 2025 arviointikertomukseksi on toimitettu kokouksen esityslistan yhteydessä tarkastuslautakunnan jäsenille turvasähköpostilla ja liitetään kokouksen pöytäkirjaan liitteeksi.
 
Ehdotus

Esittelijä

Taija Myyrä, tarkastuspäällikkö, taija.myyra@keusote.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  1. hyväksyä arviointikertomuksen ja
  2. valtuuttaa tarkastuspäällikön tekemään mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset arviointikertomus 2024 asiakirjaan ja
  3. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen aluehallitukselle hyvinvointialuelain 125 §:n mukaista ja 1.9.2025 mennessä toimitettavaa lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti jatkaa arviointikertomuksen 2024 valmistelua. Arviointikertomus hyväksytään kunnes lausunto aluehallitukseen kohdistuneesta tilintarkastuskertomuksessa olleesta muistutuksesta on toimitettu tarkastuslautakunnalle.

Kokouskäsittely

Tarkastuslautakunnan jäsen Pekka Kuusela poistui kokouksesta tämän 41§ käsittelyn aikana klo 19:03.

Perustelut

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus on kokouksessaan 25.3.2025 §56 hyväksynyt tilinpäätöksen ja saattanut sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan käsittelyyn. Tilinpäätös ja arviointikertomus käsitellään kesäkuun aluevaltuuston kokouksessa 12.6.2025. Hyvinvointialuelain 125§ mukaisesti tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunnan arviointi perustui arviointikokouksissa saatuihin selostuksiin, talousarvio- ja tilinpäätösmateriaaliin sekä muihin arvioinnin kannalta tärkeäksi katsottuihin asiakirjoihin. Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta kokouksissaan 19.2.2025 § 11, 5.3.2025 §21, 26.3.2025 §26, 9.4.2025 §31 ja 7.5.2025 §41.

Luonnos hyvinvointialueen vuoden 2025 arviointikertomukseksi on toimitettu kokouksen esityslistan yhteydessä tarkastuslautakunnan jäsenille turvasähköpostilla ja liitetään kokouksen pöytäkirjaan liitteeksi.

Ehdotus

Esittelijä

Taija Myyrä, tarkastuspäällikkö, taija.myyra@keusote.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  1. hyväksyä arviointikertomuksen ja
  2. valtuuttaa tarkastuspäällikön tekemään mahdollisesti tarvittavat tekniset korjaukset arviointikertomus 2024 asiakirjaan ja
  3. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen aluehallitukselle hyvinvointialuelain 125 §:n mukaista ja 1.9.2025 mennessä toimitettavaa lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti

Aluevaltuusto päättää 

  1. merkitä arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja
  2. lähettää sen edelleen aluehallitukselle hyvinvointialuelain 125 §:n mukaista ja 1.9.2025 mennessä toimitettavaa lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Käsittely:

Tämän asian käsittelyn päätteeksi aluevaltuusto piti kokoustauon klo 15.41-15.55.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Aluevaltuusto on kokouksessaan 12.6.2025 § 55 käsitellyt vuodelta 2024 laadittua tarkastuslautakunnan arviointikertomusta ja lähettänyt sen edelleen aluehallitukselle hyvinvointialuelain 125 §:n mukaista ja 1.9. 2025 mennessä toimitettavaa lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi

Aluehallitus päättää   

  1. hyväksyä liitteenä olevat vastineet ja saattaa sen tiedoksi edelleen tarkastuslautakunnalle sekä  
  2. esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee arviointikertomuksesta annetut vastineet tiedoksi. 

Tiedoksi

AV 2.10.