Aluehallitus, kokous 15.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 168 Virkojen perustaminen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle

KEUHDno-2022-277

Valmistelija

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Hallintosäännön 51§ mukaan aluehallitus perustaa muut virat kuin hyvinvointialuejohtajan viran. Tehtävät, joissa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa eli niitä varten on perustettava virka. Muunlaisia tehtäviä tekevä henkilöstö palkataan työsuhteeseen. Julkisen vallan käyttämisellä tarkoitetaan lakisääteistä toimivaltaa antaa velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Myös tehtävissä, joihin kuuluu kunnalliseen päätöksentekoon liittyvää esittelyä tai vastuullista valmistelua, edellytetään virkasuhdetta.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle on tähän mennessä perustettu palvelujohtajien ja muiden johtavien viranhaltioiden virat (30.8.2022 § 90). Näiden lisäksi on perustettu uudet koordinoivien esihenkilöiden ja lähiesihenkilöiden virat mielenterveys- ja päihdepalveluihin, opiskeluhuoltoon ja vammaisten palveluihin (27.9.2022 § 124).

Nyt esitetään perustettavaksi hyvinvointialueen muut virat. Virat on tarkoitus täyttää suorina siirtoina luovuttavista organisaatioista. Virat perustetaan vakinaisina virkoina. Virkojen täyttämisestä vastaa hyvinvointialuejohtaja tai hänen valtuuttamansa taho.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää perustaa liitteessä olevat virat Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle eri palvelualueille ja tulosyksiköihin sekä määrittää perustettavien virkojen kelpoisuusehdot liitteenä esitetyn mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

HR, CaseM-sovellusasiantuntija