Aluehallitus, kokous 4.11.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 214 Ikääntyneiden ja suun terveyden palvelujen hankinta allianssimallilla, hankinnan keskeyttäminen

KEUHDno-2024-4203

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mari Patronen, palvelujohtaja, mari.patronen@keusote.fi

Perustelut

Ikääntyneiden ja suun terveydenhuollon palveluiden allianssien valmistelun käynnistymisestä päätettiin aluehallituksessa 26.3.2024. Valmisteluaikataulun mukaisesti vuoden 2024 huhti-syyskuussa on toteutettu valmistelutyön strategiavaihe, jonka aikana on tehty mm. allianssin tavoitteiden ja reunaehtojen määrittelyä sekä allianssin kohteen määrittelyä. Allianssin kilpailutus- ja muodostamisvaiheeseen on tavoitteena siirtyä lokakuussa 2024, jonka päätteeksi päätös allianssikumppanista on tavoitteena tehdä helmikuussa 2025. Allianssin kehitysvaiheen on suunniteltu kestävän maaliskuusta 2025 elokuulle 2025, ja allianssin toteutusvaiheen on suunniteltu käynnistyvän syyskuussa 2025.
Allianssin periaate linkittyy osaksi laajempaa strategiaa ja palvelustrategiaa, jonka mukaisesti palvelut tuotetaan yhdessä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Allianssivalmistelu tehdään osana hyvinvointiohjelman toimeenpanoa, jonka tavoitteena on mm. pyrkiä yhtenäistämään hyvinvointialueen toimintaa yli palvelualueiden ulottuvien, sujuvien palveluketjujen muodossa.

Allianssin tavoitteena on kustannuskasvun hillitseminen. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa on määritetty allianssin alustavat kustannussäästötavoitteet vuosille 2024-2026:

  • Ikääntyneiden väestövastuuallianssit (2,5M€) 
  • Suun terveydenhuollon väestövastuuallianssit (0,5M€)

Allianssilla tavoitellaan myös ratkaisuja toiminnan haasteisiin ja erityiskysymyksiin, kuten tilahaasteisiin: ikääntyneiden ja suun terveyden palveluilla on tarve uudistaa nykyistä osittain heikossa kunnossa olevaa tilakantaa sekä kehittää kestäviä asumisen ratkaisuja ja palveluverkkoa. Myös teknologioiden ja digipalvelujen saralla pyritään allianssin kautta löytämään kyvykkyyksiä ja yhtenäisiä ratkaisuja mm. kotiin vietäville teknologioille.
Palvelujen laadun ja vaikuttavuuden osalta allianssilla tavoitellaan mm. väestövastuumallin kautta koko väestön terveyden parantamista ja palveluketjujen saumatonta toimintaa eri palvelumuotojen välillä. Tavoitteena on myös ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitäminen, hoidon jatkuvuus ja päivystyksen käytön vähentyminen, samoin palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen.
Ikääntyneiden palvelujen osalta allianssi tulee kattamaan noin 90 000 asukaan väestöpohjan. Suun terveyden palvelujen osalta allianssi tulee kattamaan noin 30 000 asukkaan väestöpohjan.

Hankinta tullaan kilpailuttamaan hankintalain 1397/2016 perusteella. Kyseessä on Hankintalain 107 §:ssä tarkoittama ja liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelu, johon sovelletaan hankintalain 12 luvun säännöksiä ja lain 3 §:n mukaisia hankintojen yleisiä periaatteita.
Hankinnassa tullaan soveltamaan hankintalain 36§:n tarkoittamaa kilpailullista neuvottelumenettelyä. Kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä hankintayksikkö julkaisee ilmoituksen hankinnasta, johon kaikki halukkaat toimittajat voivat pyytää saada osallistua. Hankintayksikkö neuvottelee menettelyyn hyväksyttyjen ehdokkaiden kanssa kartoittaakseen ja määritelläkseen keinot, joilla sen tarpeet voidaan parhaiten täyttää.
 
Hankintayksikön tavoitteena on tehdä pitkäkestoinen sopimus palveluiden tuottamisesta. Sopimuskausi jakaantuu hankkeen kehitysvaiheeseen ja toteutusvaiheeseen. Kehitysvaiheen sopimuksen arvioitu kesto on noin 3/2025–8/2025. Tilaajan alustava näkemys on, että toteutusvaiheen sopimuksen kesto on noin 5–10 vuotta. Toteutusvaihe pitää sisällään palveluiden tuottamisen tilaajalle.

Ehdotus

Esittelijä

Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi

Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi Ikääntyneiden palvelujen ja suun terveydenhuollon allianssin hankinnan aloittamisen

Käsittely:

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:

Aluehallitus ohjeistaa rajaamaan ikääntyneiden palveluiden allianssin valmistelun yhteen kuntaan.

Puheenjohtaja totesi, että Savelan ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Mari Patronen, palvelujohtaja, mari.patronen@keusote.fi

Perustelut

Hankinnan kohde

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (jatkossa hankintayksikkö) julkaisi 1.4.2025 ikääntyneiden ja suun terveyden palvelujen hankinta allianssimallilla -hankintailmoituksen (osallistumispyynnön). Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016, jatkossa hankintalaki). Hankintailmoitus julkaistiin julkisten hankintojen ilmoituskanavissa Tarjouspalvelut.fi, www.hankintailmoitukset.fi ja www.ted.europa.eu.

Hankinta on hankintalain liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankintamenettelynä oli kilpailullinen neuvottelumenettely.

Hankinnan kohde oli jaettu kahteen osa-alueeseen: Ikääntyneiden palvelut ja suun terveydenhuollon palvelut. Kukin ehdokas tai ehdokasryhmittymä jätti yhden osallistumishakemuksen osa-aluetta kohden.

Määräaikaan 7.5.2025 mennessä saapui 11 hakemusta yhteensä 8 ehdokkaalta siten, että ikääntyneiden osa-alueelle saapui 6 hakemusta ja suun terveydenhuollon osa-alueelle 5 hakemusta. Osallistumispyynnössä mainitun mukaisesti hankintayksikön tavoitteena oli kutsua neuvotteluihin 3–5 vähimmäisvaatimukset täyttävää tarjoajaa kummallekin osa-alueelle. Osallistumishakemusten arvioinnin perusteella kutsuttiin neuvotteluihin kummallekin osa-alueelle 4 tarjoajaa, joista yksi oli jättänyt hakemuksen molempiin osa-alueeseen. 

Valittujen tarjoajien kanssa pidettiin tarjousneuvottelut 26.5.- 8.9.2025 välisenä aikana. Tavoitteena oli lopullisen tarjouspyynnön julkaiseminen syksyn 2025 aikana.

Hankintamenettelyn keskeyttäminen

Hankintalain 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä.

Oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin (esim. KHO 28.9.2006 taltio 2514).

Hankintalain 125 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 223) mukaan pykälä säilyy muuttumattomana aiemmin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ään nähden. Viimeksi mainitun säännöksen esitöiden (HE 182/2010 vp s. 22 ja 23) mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin.

Talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 48/2010 vp s. 4) on todettu, ettei hankintamenettelyn keskeyttäminen edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Oikeuskäytännössä todelliseksi ja perustelluksi syyksi on katsottu mm., että hankintailmoitus on osoittautunut virheelliseksi tai tulkinnanvaraiseksi.

Keskeytyksen perustelu

Osallistumispyynnössä (s. 4) on todettu allianssitoteutuksen osalta seuraavaa:
”Keusoten hyvinvointialueen ikääntyneiden ja suun terveydenhuollon palveluita on tarkoitus suunnitella ja toteuttaa allianssimallilla. Allianssin muodostavat hankintayksikkö ja valittu tarjoaja tai tarjoajat tai tarjoajien muodostama ryhmittymä, jotka ovat kaikki allianssin sopimusosapuolia.

Allianssimallissa sen sopimusosapuolet:

  • sitoutuvat allianssin toimintaperiaatteisiin, yhteistoimintaan ja luottamuksen rakentamiseen sekä jatkuvaan parantamiseen
  • muodostavat yhteisen organisaation
  • asettavat yhteiset tavoitteet
  • sitoutuvat yhteiseen kaupalliseen malliin ja avoimiin kirjoihin (open book) perustuvaan suunnitteluun ja laskutukseen
  • jakavat hankkeen hyödyt ja riskit.”

Osallistumispyynnön mukaan hankinnassa muodostetaan yksi allianssi, jonka osapuolina ovat hankintayksikkö ja valittu tarjoaja tai tarjoajat tai tarjoajien muodostama ryhmittymä. Osallistumispyynnön mukaan nämä allianssin sopimusosapuolet muun ohella muodostavat yhteisen organisaation, asettavat yhteiset tavoitteet ja sitoutuvat yhteiseen kaupalliseen malliin. 

Kaupallisen mallin yleisinä periaatteina on muiden ohella täydellinen läpinäkyvyys, avoimet kirjat, hinnoittelun perusteiden avaaminen ja läpikäynti.

Hankintamenettelyn aikana tarjoajien kanssa käytyjen neuvottelujen ja Keusoten käyttämien ulkopuolisten asiantuntijajuristien näkemysten perusteella hankinnan toteuttaminen yksi allianssi / kaksi osa-aluetta -mallilla voisi aiheuttaa kilpailuoikeudellisesta (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklan 1 kohta ja kilpailulain (948/2011) 5 §) näkökulmasta merkittävän riskin tietojen-vaihtokartellin muodostumisesta. Tietojenvaihtokartelliin liittyvien riskien poistaminen edellyttäisi osallistumispyynnössä ilmoitettujen asioiden muuttamista. 

Hankintaa koskeva hankintailmoitus ja osallistumispyyntö ovat siten osoittautuneet virheellisiksi ja niitä on muutettava. 

Oikeuskäytännössä on katsottu, että hankintayksikkö ei saa muuttaa hankintailmoituksessa tai osallistumispyynnössä asetettuja vaatimuksia olennaisesti sen jälkeen, kun hankintailmoitus on julkaistu (esim. Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu C-298/15, Borta ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 2022:1). 

Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisukäytännössään (C-298/15, Borta, ECLI:EU:C:2017:266, 70, 71 ja 74 kohdat) todennut, että hankintayksikkö ei voi lähtökohtaisesti muuttaa hankintamenettelyn kuluessa hankinnan olennaisten ehtojen ulottuvuutta. Tarjouspyyntöön tehtävät muutokset eivät saa olla siinä määrin olennaisia, että ne olisivat houkutelleet potentiaalisia tarjoajia, jotka eivät ilman näitä muutoksia olisi jättäneet tarjousta.

Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksessä KHO 2022:1 katsonut, että tarjouspyynnössä asetetun hankinnan kohdetta koskevan vaatimuksen poistamisen kesken hankintamenettelyn oli ollut niin olen-nainen muutos tarjouspyyntöön, että hankinnasta olisi tullut käynnistää uusi hankintamenettely. Tarjouspyyntöön tehty muutos oli merkinnyt luopumista hankinnan kohteelle asetetusta ehdottomasta vaatimuksesta. Muutos olisi voinut houkutella potentiaalisia tarjoajia, jotka eivät ilman muutosta olisi voineet jättää tarjousta. Tätä tuki se, että hankintayksikkö oli markkinaoikeudessa esittänyt tehneensä kysymyksessä olevan muutoksen tarjonnan lisäämiseksi, sekä se, että ilman kyseistä muutosta voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut suljetuksi tarjousten vertailusta tarjouspyynnön vastaisena. Kysymys oli hankinnan kohdetta koskevan vaatimuksen olennaisesta muuttamisesta.

Hankintalain 136 §:n 1 momentin mukaan olennaisena pidetään muutosta, jos muutoksella otetaan käyttöön ehtoja, jotka, jos ne olisivat alun perin kuuluneet hankintamenettelyyn, olisivat mahdollistaneet muiden kuin alun perin valittujen ehdokkaiden osallistumisen menettelyyn tai muun kuin alun perin hyväksytyn tarjouksen hyväksymisen tai jotka olisivat tuoneet hankintamenettelyyn lisää osallistujia. 

Tarvittavat muutokset tietojenvaihtokartellin muodostumisen estämiseksi lopulliseen tarjouspyyntöön olisivat hankintalain näkökulmasta ei sallittuja olennaisia muutoksia suhteessa osallistumispyynnössä ilmoitettuihin vaatimuksiin. Hankintailmoituksessa ja osallistumispyynnössä asetettuja vaatimuksia ei voi muuttaa kesken hankintamenettelyn, joten hankinta on keskeytettävä. 

Yhteenveto

Hankinta on hankintayksikön mukaan syytä kilpailuttaa uudelleen korjatuin sisällöin. 

Hankinnan keskeyttämiselle on näin ollen hankintalain 125 §:ssä tarkoitettu todellinen ja perusteltu syy. Ratkaisu ei vaikuta syrjivästi tarjoajiin.

Tarjousasiakirjojen julkisuus

Hankintayksikön tulee hankintamenettelyn keskeyttämisessä ottaa kantaa myös keskeytettyä menettelyä koskevien asiakirjojen julkisuuteen.

Hankinnan keskeyttämistilanteessa asianosaisen tiedonsaanti-intressi ei koske kilpailevia osallistumishakemuksia tai tarjousasiakirjoja, vaan ainoastaan hankintayksikön keskeyttämispäätöstä ja sen perusteluita. Tämä huomioiden voidaan erityisesti osallistumishakemukset ja tarjousasiakirjat pitää salassa viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella.

Virheelliseksi osoittautunut hankintailmoitus ja osallistumispyyntö tullaan korjaamaan ja hankinta tullaan kilpailuttamaan uudestaan. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta on perusteltua pitää saadut osallistumishakemukset ja tarjousasiakirjat salassa, kunnes hankintapäätös on uuden kilpailutuksen pohjalta tehty.

Ehdotus

Esittelijä

  • Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi

Aluehallitus päättää, että 

  1. Hankinta keskeytetään edellä kerrotuilla perusteilla;
  2. Osallistumishakemukset ja tarjousasiakirjat pidetään salassa edellä kerrotuilla perusteilla ja
  3. Hankinta käynnistetään uudelleen

Käsittely:

Palvelujohtajat Mari Patronen ja Susanna Pitkänen olivat paikalla alustamassa asiaa ja vastaamassa kysymyksiin.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.