Perustelut
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 15 luvun 85 §:n neljännen kohdan mukaan tarkastuslautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta ulkoisen tarkastuksen päällikön palkkauksesta sekä muista ulkoisen tarkastuksen päällikköä koskevista palvelussuhdeasioista.
Tarkastuspäällikkö toimii ulkoisen tarkastuksen johtavana viranhaltijana ja virkavastuu ulottuu tarkastustoiminnan koordinoinnin ja valmistelun osalta koko organisaatioon. Tarkastuspäällikkö toimii tarkastuslautakunnan esittelijänä ja valmistelee ulkoisen tarkastuksen asioita aluehallituksen kokouksiin sekä aluevaltuuston kokouksiin. Näihin vastuisiin kuuluu myös tilinpäätöksen vastuuvapauden myöntämistä koskevien esittelyjen tekeminen.
Tarkastuspäällikön palkkaus on Keusoten palkkausta koskevien linjausten mukaisesti perusteltua muuttaa tasolle 9 (KVTES liite 1, asiantuntijat ja johdon palkkausjärjestelmän mukaisesti).
Perusteina ovat organisaatiotasoinen tarkastelu (tarkastuspäälliköt) ja palkan harmonisointi sekä työssä osoitetut näytöt. Tarkastuspäällikkö on lisäksi suoriutunut tehtävästään erinomaisesti.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Harri Lepolahti, harri.lepolahti@lh.keusote.fi
Tarkastuslautakunta päättää, että ulkoisen tarkastuspäällikön palkkaa muutetaan tasolle 9 (KVTES liite 1, asiantuntijat ja johdon palkkausjärjestelmä) 1.1.2026 lukien.