Kehittämis- ja tulevaisuuslautakunta, kokous 30.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen työterveyshuoltopalveluiden hankinta

KEUHDno-2022-258

Valmistelija

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Henkilöstö siirtyy hyvinvointialueiden palvelukseen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Henkilöstön palvelussuhteen ehdot pysyvät samoina työnantajan vaihtumisesta huolimatta. Työterveyshuolto ei ole palvelussuhteen ehto. Hyvinvointialueen tulee järjestää työterveyshuoltopalvelut omalle henkilöstölleen työterveyshuoltolain ja hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti ja huolehtia, että työterveyshuoltosopimus, työpaikkaselvitys sekä työterveyshuollon toimintasuunnitelma ovat ajan tasalla. 

On huomattava, että työterveyshuollossa syntyvät potilasasiakirjat muodostavat henkilörekisterin, jonka pitämisestä on vastuussa potilasrekisterin rekisterinpitäjä eli työterveyshuolto. Työterveyshuolto on työnantajasta erillinen rekisterinpitäjä. Potilaslain (785/1992) 13 §:n mukaan potilasasiakirjat ovat salassa pidettäviä. Työterveyshuoltolain (1383/2001) 4 luku säätelee tietojen käsittelyä työterveyshuollossa. Lain 18 §:ssä säädetään, että salassa pidettäväksi säädettyjä tietoja ei saa ilmaista, jollei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, anna siihen suostumustaan. Laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) säädetään työnantajan oikeudesta käsitellä työntekijän henkilötietoja. Pääsäännön mukaisesti työnantaja saa käsitellä vain välittömästi työsuhteen kannalta tarpeellisia työntekijän henkilötietoja, eikä tästä voida poiketa edes työntekijän suostumuksella. Lain 5 §:ssä säädetään terveydentilaa koskevien tietojen käsittelystä.

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä omistaa Keski-Uudenmaan Työterveyden osakkeita, jotka kokonaisuudessaan siirtyvät vuodenvaihteessa hyvinvointialueelle. Kuntayhtymällä on työterveyshuoltosopimus Uudenmaan Työterveys Oy:n kanssa, joka siirtyy Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle. On kuitenkin tarkoituksenmukaista tehdä oma työterveyshuoltosopimus hyvinvointialueelle, jossa huomioidaan vuodenvaihteen muutokset organisaatiossa. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella tulee olemaan mahdollinen hallituspaikka sekä yhtiökokouksessa se tulee käyttämään määräysvaltaa yhtiön asioissa.

Hankintayksikön ei tarvitse kilpailuttaa hankintojaan lainsäädännön mukaisesti, mikäli se tekee hankinnan hankintalaissa tarkoitetusta sidosyksiköltään, vaikka sopimus täyttäisikin hankintalain mukaiset hankintasopimuksen tunnusmerkit.

Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintalain mukaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on.

Työterveyshuoltopalveluiden vuosikustannukseksi on talousarvioon varattu 1,6 M€ ja neljän vuoden kokonaiskustannus on noin 6,4 M€. Kela korvaa työnantajalle työterveyshuollon kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella keskimäärin 50 %.  Ennaltaehkäisevistä palveluista korvataan 60 % ja sairaudenhoidon palveluista 50 %. 

Liitteenä:

  • työterveyshuollon sopimus 2023
    • liite 1 Tietojen käsittelyn ehdot Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella
    • liite 2. Henkilötietojen käsittelytoimien kuvaus
    • Liite 3. Keski-Uudenmaan Työterveys Oy Hinnasto (vuoden 2022)
  • työterveyshuollon toimintasuunnitelma vuodelle 2023
  • sopimus on voimassa toistaiseksi 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Kehittämis- ja tulevaisuuslautakunta päättää:

  • hankkia työterveyshuollon palvelut Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstölle Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:ltä
  • hyväksyy liitteenä olevan työterveyshuollon sopimuksen ja valtuuttaa hyvinvointialuejohtajan allekirjoittamaan sen
  • todeta, että sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Oheismateriaali