Perustelut
Maarit Hemmilä on 17.9.2026 pyytänyt eroa Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakunnasta henkilökohtaisista syistä.
Hyvinvointialueesta annetun lain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Hyvinvointialueesta annetun lain 79 §:n mukaan "vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:
asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakunnan kokoonpano toimikaudella 2025-2029 on seuraava:
| Varsinainen jäsen |
Varajäsen |
Virpi Räty, pj.
Otto Suhonen, vpj.
Saana Sandholm
Tiina Toiminen
Markku Jahnukainen
Tom Boman
Mila Lehtonen
Minna Laitila
Maarit Hemmilä
Jaakko Rainio
Henri Kontkin
Jarno Hautamäki
Johanna Tukiainen |
Fehime Seifulla
Paavola Olli
Satu Tuominen
Katri Kangas-Pusa
Pasi Järvinen
Arto Järvinen
Annamari Brandao
Outi Hietala
Tiina Aalto
Peter de Jong
Eero Kokko
Mikko Heikkinen
Anna Pulkkinen |
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi
Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
- myöntää Maarit Hemmilälle eron Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakunnan jäsenyydestä ja;
- valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen Lapset, nuoret ja työikäiset -lautakuntaan.