Valmistelija
Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi
Perustelut
Aluehallitus asettaa nuorisovaltuuston valtuustokausittain. Hyvinvointialuelain 32 §:ssä on säädetty vaikuttamistoimielinten jäsenten valitsemisesta. Edellä mainitun säännöksen mukaan jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti 10.3.2022 pyytää hyvinvointialueen kunnissa toimivia vastaavia vaikuttamistoimielimiä kutakin nimeämään kaksi ehdokasta / vaikuttamistoimielin / kunta jäseniksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon. Tällöin alueellisesta nuorisovaltuustosta tulee 12 jäseninen. Alueellisen nuorisovaltuuston edustajat aluehallitus päätti kuntien ehdotusten mukaisesti kokouksessaan 24.5.2022, §63.
Toimintasäännön valmistelussa on tehty kansallista yhteistyötä ja vertailua osana hyvinvointialuevalmisteluja. Lisäksi alueellinen nuorisovaltuusto on työstänyt toimintasääntöluonnosta työpajoissaan 30.8. sekä järjestäytymiskokouksessaan 1.11.2022 nostaen siihen omia näkemyksiä. Nuorisovaltuuston puheenjohtajisto on vielä 2.11.2022 kokouksessaan tehnyt asiakirjaan teknisiä muutoksia liittyen esimerkiksi lakiviittauksiin, käytettyihin lyhenteisiin ja sisällysluetteloon.
Aluehallitus käsitteli toimintasääntöluonnosta iltakoulussaan 15.11.2022. Aluehallitus kävi samassa yhteydessä lähetekeskustelun vaikuttamistoimielinten ehdotuksista toimintasäännöiksi. Aluehallituksen käymä iltakoulukeskustelu saatettiin tiedoksi hyvinvointialueen nuorisovaltuustostolle mahdollista toimintasäännön tarkistusta varten.
Nuorisovaltuuston toimintasääntökuonnoksessa oli myös pari ilmaisua, joihin tehtiin tekninen korjaus.
Ehdotus
Esittelijä
Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi
Aluehallitus hyväksyy Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston toimintasäännön siihen tekemiensä huomioiden mukaisesti.
Käsittely:
Helinä Perttu ehdotti että asia jätetään pöydälle. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.