Aluehallitus, kokous 28.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Valtuustoryhmien toiminnan tukeminen

KEUHDno-2022-73

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petja Harakka, va. hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Säännökset

Hyvinvointialueesta annetun lain 27 §:n 2 momentin mukaan 

Valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea 

  • valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä 
  • toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. 

Hallintosäännön 104 §:n (Valtuustoryhmän toiminnan tukeminen) mukaan

Valtuustoryhmien toimintaedellytysten tukemiseksi hyvinvointialue voi vuosittain hakemuksesta tukea taloudellisesti valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Ryhmän tuen määrä on enintään 6000 euroa valtuutettua kohden vuodessa. 

Tukea myönnettäessä on yksilöitävä käyttötarkoitus. Tuen saajan tulee raportoida tuen käytöstä vähintään kerran vuodessa. Aluehallitus voi antaa tukeen liittyviä tarkempia määräyksiä. 

Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä.

Hallintosäännön 26 §:n mukaan hyvinvointialuejohtaja päättää määrärahan puitteissa avustusten myöntämisestä valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen sekä niiden takaisinperinnästä;

Periaatteet

  1. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue myöntää valtuustoryhmille tukea hyvinvointialueesta annetun lain mukaisiin käyttötarkoituksiin. Tukea voidaan myöntää vain sellaiselle valtuustoryhmälle, joka on muodostettu hallintosäännön 99 §:n mukaisesti. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu. Tukea myönnetään tasapuolisin perustein.
  2. Tukea voidaan myöntää enintään 6000 euroa valtuutettua kohden vuodessa. Tukea myönnetään vuosittain enintään talousarviossa varattujen määrärahojen verran.  
  3. Kalenterivuoden aikana tapahtuvat muutokset huomioidaan tuen määrässä. Toimintatuen määrä perustuu vaalitulokseen ja mahdolliset siirtymät valtuustoryhmien välillä tai uusien valtuustoryhmien perustaminen vaikuttavat tuen jakoperusteisiin seuraavan vuoden tukea jaettaessa.
  4. Tuen suuruuteen vaikuttaa valtuustoryhmän koko siten, että ryhmälle myönnettävän tuen enimmäismäärä vuodessa on talousarviossa varattu määräraha jaettuna valtuustossa olevien valtuutettujen määrällä kerrottuna valtuustoryhmässä olevien valtuutettujen määrällä (talousarvioon varattu määräraha / 69 valtuutettua x valtuustoryhmän valtuutettujen lukumäärä).
  5. Vuodelta 2022 maksettava tuki maksetaan valtuuston toimikauden ajalta eli kymmeneltä kuukaudelta (enintään 5000 euroa varsinaista valtuutettua kohden).
  6. Tukea haetaan kerran vuodessa, paitsi sinä vuonna, jolloin valtuustokausi päättyy. Tällöin tukea haetaan kahdesti vuodessa. Vaalivuosina ensimmäinen erä myönnetään ajalle 1. tammikuuta - 31. toukokuuta ja toinen erä ajalle 1. kesäkuuta – 31. joulukuuta. Vaalivuosina valtuustoryhmälle myönnettävän ensimmäisen tuen määrä voi olla enintään viisi kahdestoistaosaa (5/12) ja toisen tuen määrä enintään seitsemän kahdestoistaosaa (7/12) talousarviossa koko vuodelle varatusta määrärahasta. 
  7. Tukea haetaan hyvinvointialueen laatimalla hakulomakkeella, jossa tulee olla eriteltynä tuen käyttötarkoitus ja arvioidut kustannukset. Tuen käytöstä edellisellä maksukaudella tulee antaa aina selvitys ennen uuden tuen myöntämistä. Mikäli tuen saaja ei anna määräaikaan mennessä hyväksyttävää selvitystä, tuki voidaan periä takaisin. Jos tukea ei ole käytetty kokonaisuudessaan myönnettyyn tarkoitukseen, hyvinvointialuejohtaja voi periä maksetun tuen tai osan siitä takaisin tai pidättää seuraavan vuoden tuesta maksetun tuen tai osan siitä. Käyttämätön tuen osa peritään aina takaisin. Aluehallitus saa vuosittain raportin tuen käytöstä. 
  8. Tuesta ja takaisinperinnästä päättää hyvinvointialuejohtaja aluehallituksen määräämien periaatteiden mukaisesti yhdenvertaisuusperiaatteita noudattaen.  
  9. Valtuustoryhmän sisäisen toiminnan tukemisen osalta hyväksyttäviä kustannuksia ovat esim. toimintaa tukevan sihteerin tai muun henkilöstön palkkakustannukset, matkakustannukset valtuustoryhmän tilakustannukset, tietoliikennekustannukset, työskentelyvälineet ja -alustat, kokouksien tai tilaisuuksien järjestäminen ja niiden kohtuulliset tarjoilut. Tukea ei sen sijaan voi käyttää tiedottamiseen eikä yleisötapahtumien järjestämiseen kuukautta ennen vaaleja.
  10. Hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tukevista toimenpiteistä syntyviä hyväksyttäviä kustannuksia ovat esim. asukkaille avointen tilaisuuksien järjestämiseen liittyvät kustannukset (tilavuokrat, pienimuotoiset tarjoilut, tilaisuuteen liittyvä materiaali) edellyttäen, ettei osallistumista tilaisuuteen ole erikseen rajattu ja asukkaille suunnatun viestinnän ja tiedottamisen kustannukset, kun ilmoitus ja viestintä liittyvät hyvinvointialueen toimintaan (tilaisuuksista tiedottaminen, valtuustoryhmien näkyvyyden lisääminen).
  11. Valtuustoryhmien toimintatuki maksetaan kunkin puolueen ehdokasasettelusta hyvinvointialueella vastanneelle piirijärjestölle, tai mikäli puolueella tai valitsijalistalla ei ole piirijärjestöä, kunkin valtuustoryhmän nimeämälle muulle yhdistysmuotoiselle toimijalle, joka vastaa kyseisen ryhmän toiminnasta. Toimintatukea saavat tahot sitoutuvat antamaan kirjallisen selvityksen oman tukiosuutensa käytöstä myöntämisvuotta seuraavan vuoden 28.2 mennessä hyvinvointialueen hallitukselle. Ilmoituksessa käytetään erillistä ilmoituslomaketta. Hyvinvointialueen organisaatiolla on oikeus evätä toimintatuki ryhmältä, mikäli sen käytössä havaitaan väärinkäytöksiä tai sen käyttöä ei raportoida edellä kuvatulla tavalla. Hyvinvointialueella on milloin tahansa oikeus tarkistaa tukea saavan organisaation kirjanpito tuen käyttöä koskevilta osin. Tukea voidaan myöntää taannehtivasti valtuustokauden alusta edellyttäen, että kustannukset täyttävät hyväksytyt periaatteet.
  12. Aluehallitus antaa tarvittaessa tarkemmat tulkintaohjeet.

Vuonna 2022 valtuustoryhmän ensimmäisen tuen maksukausi on poikkeuksellisesti 1.3. - 31.12.2022 ja valtuustoryhmien koko määräytyy ensimmäisen valtuustoryhmien ilmoituksen mukaisesti.
 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, va. hyvinvointialuejohtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Aluehallitus päättää hyväksyä edellä kuvatut periaatteet valtuustoryhmien toiminnan tukemisesta.

Käsittely:

Muutosesitys 1

Helinä Perttu teki seuraavan muutosehdotuksen (muutokset tummennettu):

Lisäysesitys
9. Valtuustoryhmän sisäisen toiminnan tukemisen osalta hyväksyttäviä kustannuksia ovat esim. toimintaa tukevan sihteerin tai muun henkilöstön palkkakustannukset, matkakustannukset, valtuustoryhmän tilakustannukset, tietoliikennekustannukset, työskentelyvälineet ja kokouksien tai tilaisuuksien järjestäminen ja niiden kohtuulliset tarjoilut. Tukea ei sen sijaan voi käyttää tiedottamiseen eikä yleisötapahtumien järjestämiseen kuukautta ennen vaaleja.

Muutosesitys 
11. ”Hyvinvointialueen tilintarkastajalla on milloin tahansa oikeus tarkistaa tukea saavan organisaation kirjanpito tuen käyttöä koskevilta osin.”
 muotoon:
Hyvinvointialueella on milloin tahansa oikeus tarkistaa tukea saavan organisaation kirjanpito tuen käyttöä koskevilta osin.”
 

Muutosesitys 2

Jussi Salonen ehdotti, että kohtaan 9. lisätään "työskentelyvälineet ja -alustat"

Puheenjohtajan tiedusteltua sitä aluehallitukselta, aluehallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ehdotetut muutokset.

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti ehdotettujen muutosten mukaisesti.

Valmistelija

Petja Harakka, va. hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Aluehallitus on kokouksessaan 24.5.2022 § 62 hyväksynyt aluevaltuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet. Aluevaltuuston on kokouksessaan 16.6.2022 § 44 hyväksynyt valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen osoitetut määrärahat. Hyvinvointialueen hallinnon toimesta on valmisteltu valtuustoryhmien toimintatuen hakemiseen hakulomake, joka saatetaan aluehallitukselle oheisena tiedoksi. Tieto lomakkeesta toimitetaan kokouksen jälkeen tiedoksi myös kunkin aluevaltuustoryhmän puheenjohtajalle.

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, va. hyvinvointialuejohtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi liitteen mukaisen valtuustoryhmien toimintatuen hakemiseen valmistellun hakulomakkeen.

Päätös

Päätettiin jättää asia pöydälle.

Valmistelija

  • Petja Harakka, va. hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Aluehallitus on kokouksessaan 24.5.2022 § 62 hyväksynyt aluevaltuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet. Aluevaltuuston on  kokouksessaan 16.6.2022 § 44 hyväksynyt valtuustoryhmien toiminnan tukemiseen osoitetut määrärahat. Hyvinvointialueen hallinnon toimesta on valmisteltu  valtuustoryhmien toimintatuen hakemiseen hakulomake, joka saatetaan aluehallitukselle oheisena tiedoksi. Tieto lomakkeesta toimitetaan kokouksen jälkeen  tiedoksi myös kunkin aluevaltuustoryhmän puheenjohtajalle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, va. hyvinvointialuejohtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi liitteen mukaisen valtuustoryhmien toimintatuen hakemiseen valmistellun hakulomakkeen.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Valtuustoryhmien puheenjohtajat