Aluehallitus, kokous 16.1.2024

§ 3 Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelma

KEUHDno-2022-287

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi kuukausittain. 
 
Edellisen tilannekatsauksen jälkeen 

  • henkilöstö- , asukas- ja päättäjäkyselyt ovat päättyneet. Kyselyt olivat avoinna 11.-31.10.2022
    • henkilöstökyselyyn vastasi 167 työntekijää
    • asukaskyselyyn vastasi 1 242 henkilöä
    • päättäjien kyselyyn vastasi 51 aluehallituksen tai -valtuuston jäsentä.
  • valmistelua on jatkettu virkamiestyönä työpajoissa
  • henkilöstöinfoja on pidetty kaksi (2) hyvinvointialueelle siirtyvälle henkilöstölle 
  • ensimmäinen asukasinfo on pidetty 21.11.2022 Nurmijärvellä

 
Kyselyiden avulla haluttiin saada vastaajien näkemyksiä seuraavista pääteemoista:

  • Henkilöstökyselyn pääteemat:
    • yhteistyötarve eri palveluiden kanssa
    • sähköisten palveluiden hyödyntäminen 
    • tilojen käytön tehostamiskeinot
    • nykyisen toiminnan hyvät käytännöt ja kehittämiskohteet
  • Asukas- päättäjäkyselyiden pääteemat:
    • sote-palveluiden käyttöön liittyvät kysymykset: käyttöhistoria, tyytyväisyys
    • sähköisten ja etävastaanottopalveluiden käyttöhistoria 
    • sähköisten palveluiden käyttöhalukkuus
    • etävastaanottopalvelun käyttöhalukkuus
    • palveluiden saavutettavuuteen ja saatavuuteen liittyvä arvottaminen
    • kiinnostus eri asumismuotoihin
    • hyvinvointia tukevien palveluiden tarve

Lisäksi päättäjien kyselyssä haluttiin saada tietoon päättäjien näkemyksiä ja keinoja siitä, miten vuokrakulujen säästötavoite saavutetaan, minkälaisilla keinoilla päällekkäinen toiminta minimoidaan ja vastataan tulevaisuuden palvelutarpeisiin. 

Tässä kokouksessa on tarkoitus käydä läpi tehtyjen kyselyiden tulosten yhteenvedot. 
 

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Palveluiden järjestämisen lautakunta merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi.

Käsittely

Kokouksen puheenjohtaja Sari Silventoinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana ja kokouksen puheenjohtajana jatkoi Pirjo Komulainen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

 

Valmistelija

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi kuukausittain. Edellisen kerran valmistelun tilannetta on esitelty lautakunnassa 23.11.2022, §13, jolloin esiteltiin valmistelun tilanne sekä kyselyiden vastausten yhteenveto ja asukasinfojen anti. 

Edellisen tilannekatsauksen jälkeen on valmisteltu nykytilan kuvausta eurotietojen ja palvelumuotojen näkökulmasta. 
 
Tässä kokouksessa on tarkoitus käydä läpi valmistelun tilanne. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Palveluiden järjestämisen lautakunta merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Hallintopäällikkö Sannamari Nousiaisen katsaus palvelujen verkostosuunnitelmaan sekä asukasinfojen (11-12/2022) palautteeseen.

Ehdotus

Esittelijä

Liljan-Kukka Runolinna, liljankukka.runolinna@gmail.com

Vanhusneuvosto merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman ja asukasinfojen palautteen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi kuukausittain. Edellisen kerran valmistelun tilannetta on esitelty lautakunnassa 8.2.2023, jolloin esiteltiin valmistelun tilanne (nykytila).
Edellisen tilannekatsauksen jälkeen on tarkennettu nykytilan kuvausta sekä laadittu palvelukohtaiset karttanäkymät pääosasta palveluita. 
 
Tässä kokouksessa on tarkoitus käydä läpi valmistelun tilanne.
 

Ehdotus

Esittelijä

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Palveluiden järjestämisen lautakunta merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi.
 

Päätös

Hyväksyttiin Pirjo Komulaisen ehdotus, että palveluiden järjestämisen lautakunta merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi ja edellyttää nykyiseen palveluverkkoon ehdotettavien muutoksien ennakkovaikutusten arviointia palvelujen käyttäjien näkökulmasta.

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Pirjo Komulainen ehdottaa §13 Hyvinvointialueen palvelujen verkostososuunnitelman päätösehdotukseen Mira Lehtisen ja Reijo Tilviksen kannattamana muutosesitystä. Palveluiden järjestämisen lautakunta merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman valmistelutilanteen tiedoksi ja edellyttää nykyiseen palveluverkkoon ehdotettavien muutoksien ennakkovaikutusten arviointia palvelujen käyttäjien näkökulmasta.

Valmistelija

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi kuukausittain. Edellisen kerran valmistelun tilannetta on esitelty lautakunnassa 12.4.2023, jolloin esiteltiin valmistelun tilannetta.

Edellisen tilannekatsauksen jälkeen on saatu valmiiksi sekä palvelujen verkostosuunnitelman tavoitteet ja periaatteet sekä tilojen salkutus (luonnos 1). 

Tässä kokouksessa on tarkoitus käydä läpi salkutuksen tilannekatsaus.  

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Käsittely:

Pykälä käsiteltiin ennen §22.

Palvelujen järjestämisen lautakunta:

  • Evästää palvelujen verkostosuunnitelman valmistelua.
  • Merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman tilannekatsauksen tiedoksi.

Päätös

Palvelujen järjestämisen lautakunta: 

  • Evästi palvelujen verkostosuunnitelman valmistelua.
  • Merkitsi palvelujen verkostosuunnitelman tilannekatsauksen tiedoksi.

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi
Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi sen edetessä. Edellisen kerran valmistelun tilannekuvaa käsiteltiin lautakunnassa 12.4.2023 sekä 14.6.2023.

Palvelujen verkostosuunnitelma on strateginen asiakirja, jonka valtuusto hyväksyy osana Hyvinvointialueohjelmaa kuitenkin omana pykälänään. Palvelujen verkostosuunnitelmassa hyväksytään palvelujen järjestämisen linjaukset, palvelujen verkoston kehittämisen periaatteet sekä palvelujen verkoston muutokset.

Tässä yhteydessä hyväksytään:

  • palvelujen verkoston kehittämisen periaatteet
  • Palvelujen verkoston peruskonsepti, jossa palvelujen verkosto rakentuu 2–3 hyvinvointikeskuksen, 2–3 sotekeskuksen sekä sote-yksiköiden varaan.
  • vuosille 2024 – 2025 ajoittuvat toimenpiteet

Palvelujen verkostosuunnitelman on tavoitteena olla päätöksenteossa syyskuun valtuustossa. Sitä ennen tätä luonnosta käsitellään vielä henkilöstö- ja valtuustoinfoissa sekä hallituksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Palveluiden järjestämisen lautakunta päättää ehdottaa aluehallitukselle, että aluevaltuusto hyväksyy osana palvelujen verkostosuunnitelmaa:

1. seuraavat palvelujen verkoston kehittämisen yleiset periaatteet:

  • asiakaslähtöisyys ja vaikuttavuus
  • palvelujen saatavuus ja saavutettavuus
  • väestön palvelutarpeen muutosten huomioiminen
  • alueellinen palvelutoiminta
  • palvelujen monimuotoisuus
  • kustannustehokkaat palvelut ja monimuotoiset tilat
  • moniammatillinen yhteistyö

2. Palvelujen verkoston konseptin, jossa palvelujen verkosto rakentuu 2–3 hyvinvointikeskuksen, 2–3 sote-keskuksen sekä sote-yksiköiden varaan.

3. Valmistelussa tunnistetut, vuosille 2024–2025 ajoittuvat ja jatkovalmisteluun ehdotetut, alustavat toimenpiteet:

  1. Hyvinvointi- ja sotekeskusten väestöpohja suunnitellaan keskimäärin 35.000–40.000 asukkaan väestöpohjaa vastaavaksi.  
  2. Hyvinvointialueen palvelujen verkosto rakentuu tulevaisuudessa hyvinvointikeskuksista (2–3), sotekeskuksista (2-3) ja sote-yksiköistä, jotka voivat olla myös liikkuvia palveluita.
  3. Digipalvelujen nykyistä laaja-alaisempi tarjonta asukkaille. Suurella osalla (35 % palveluista) on digitaalinen vastine vuoden 2027 loppuun mennessä.
  4. Digiklinikka ja digipalvelukeskustoiminnan käynnistäminen ja laajentaminen laskee yksikkökustannuksia ja lisää palveluvalikoiman monipuolisuutta.
  5. Keskitetty hoidon tarpeen arviointi ja asiakasohjaus kattamaan kaiken palvelutoiminnan ja ohjaamaan asukkaita julkisen, yksityisen ja yleishyödyllisten yhteisöjen palveluihin.
  6. Palvelurakennemuutos kohti yhteisöllistä asumista osana ikäihmisten palveluita.
  7. Alueellisesti yhtenäinen asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus mahdollistaa hyvinvointialueen asukkaiden asioinnin koko hyvinvointialueen alueella.
  8. Kehitysvammaisten asumisen palvelurakennetta muutetaan tuetun asumisen osuuden kasvattamisella ja oman asumispalvelutuotannon paikkamäärän lisäämisellä.
  9. Lastensuojelun palvelurakennetta muutetaan siten, että omaa tuotantoa lisätään nykyisestä. Oma tuotanto laajenee asiakasryhmiin, jotka nyt ohjautuvat yksityisten palvelutuottajien laitosyksiköihin.
  10. Suurimmat toimitilamuutokset, joita toimitilaohjelma tarkentaa.
  • Kuntoutuskeskuksen Kiljavan tilojen korvaaminen. Korvaavan tilaratkaisun haku ja kotikuntoutuksen vahvistaminen.
  • Hyvinkään terveysaseman tiloista luopuminen ja toimintojen siirtäminen H-sairaalan tiloihin.
  • Jokelan (2024) ja Hyrylän (2027) terveysasemien tiloista irtaantuminen.
  • Kellokosken ja Rajamäen terveysasemien jatkon arviointi 2025.
  • Paavolan palvelukeskuksen korvaaminen uusilla tiloilla.
  • Päihdehoitokeskus Ridasjärven tilaratkaisun selvitys.
  • Kotokartanon tilojen korvaaminen uusilla tiloilla.
  • Suun terveydenhuollon toimintojen keskittäminen ja palveluostojen lisääminen. 

Päätös

Palveluiden järjestämisen lautakunta päätti hyväksyä seuraavan muutetun ehdotuksen mukaan: 

Palveluiden järjestämisen lautakunta päätti ehdottaa aluehallitukselle, että aluevaltuusto hyväksyy osana palvelujen verkostosuunnitelmaa

1. Seuraavat palvelujen verkoston kehittämisen yleiset periaatteet:

  • asiakaslähtöisyys ja vaikuttavuus
  • palvelujen saatavuus ja saavutettavuus
  • väestön palvelutarpeen muutosten huomioiminen
  • alueellinen palvelutoiminta
  • palvelujen monimuotoisuus
  • kustannustehokkaat palvelut ja monimuotoiset tilat
  • moniammatillinen yhteistyö

2. Palvelujen verkoston konseptin, jossa palvelujen verkosto rakentuu 2–3 hyvinvointikeskuksen, 2–3 sote-keskuksen sekä sote-yksiköiden varaan.

3. Valmistelussa tunnistetut, vuosille 2024–2025 ajoittuvat ja jatkovalmisteluun ehdotetut, alustavat toimenpiteet:

  1. Hyvinvointi- ja sotekeskusten väestöpohja suunnitellaan keskimäärin 35.000–40.000 asukkaan väestöpohjaa vastaavaksi.  
  2. Hyvinvointialueen palvelujen verkosto rakentuu tulevaisuudessa hyvinvointikeskuksista (2–3), sotekeskuksista (2-3) ja sote-yksiköistä, jotka voivat olla myös liikkuvia palveluita.
  3. Digipalvelujen nykyistä laaja-alaisempi tarjonta asukkaille. Suurella osalla (35 % palveluista) on digitaalinen vastine vuoden 2027 loppuun mennessä.
  4. Digiklinikka ja digipalvelukeskustoiminnan käynnistäminen ja laajentaminen laskee yksikkökustannuksia ja lisää palveluvalikoiman monipuolisuutta.
  5. Keskitetty hoidon tarpeen arviointi ja asiakasohjaus kattamaan kaiken palvelutoiminnan ja ohjaamaan asukkaita julkisen, yksityisen ja yleishyödyllisten yhteisöjen palveluihin.
  6. Palvelurakennemuutos kohti yhteisöllistä asumista osana ikäihmisten palveluita.
  7. Alueellisesti yhtenäinen asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuus mahdollistaa hyvinvointialueen asukkaiden asioinnin koko hyvinvointialueen alueella.
  8. Kehitysvammaisten asumisen palvelurakennetta muutetaan tuetun asumisen osuuden kasvattamisella ja oman asumispalvelutuotannon paikkamäärän lisäämisellä.
  9. Lastensuojelun palvelurakennetta muutetaan siten, että omaa tuotantoa lisätään nykyisestä. Oma tuotanto laajenee asiakasryhmiin, jotka nyt ohjautuvat yksityisten palvelutuottajien laitosyksiköihin.
  10. Palvelupisteiden muutoksista päätetään yksityiskohtaisesti toimitilaohjelmassa.

Kokouskäsittely

Seuraavat henkilöt poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ajaksi klo 19.21: Pirjo Komulainen, Kim Kiuru, Tom Boman (hallintoL 5 luku 28.1 § 7 kohta "yleislausekejäävi" (kaupunginhallituksen jäsenyys)) , Satu Lampi (hallintoL 5 luku 28.1 § 5 kohta "yhteisöjäävi" (kunnan hallituksen jäsenyys)).

Pidettiin kokoustauko klo 19.21 - 19.25.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettuja muutosehdotuksia 4 kpl, asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys.

Muutosehdotus 1
Tuula Latosuo teki muutosehdotuksen Reijo Tilviksen, Lotta Vainiolan ja Emmi Tuomiston kannattamana, että poistetaan päätösehdotuksen kohdasta 3, nro 10.

Muutosehdotus 2
Riina Mattila teki muutosehdotuksen Aki Korpelan kannattamana kohdan 3, nron 10 lause " Kuntoutuskeskuksen Kiljavan tilojen korvaaminen. Korvaavan tilaratkaisun haku ja kotikuntoutuksen vahvistaminen" korvataan lauseella "Kuntoutuskeskus Kiljavan tilojen jatkon arviointi 2025 ja kotikuntoutuksen vahvistaminen".

Muutosehdotus 3
Mia Rundgren teki muutosehdotuksen Anna Pulkkisen ja Visa Tarikan kannattamana että lisätään kohdan 3, nro 10 perään lause: "Palveluiden järjestämisen lautakunta toivoo, että valtuutetuille ennen päätöksentekoa esitetään suunnitelmat korvaavista tiloista ja palveluista"

Muutosehdotus 4
Reijo Tilvis teki muutosehdotuksen Mira Lehtisen kannattamana, jonka mukaan päätösehdotuksen viimeinen kohta 10 korvataan seuraavalla tekstillä:

  • 10. Palvelupisteiden muutoksista päätetään yksityiskohtaisesti toimitilaohjelmassa.

Äänestysjärjestys:

Äänestys 1
JAA = Tuula Latosuon ehdotus, että päätösehdotuksen kohta 10 poistetaan.
Ei = Reijo Tilviksen ehdotus, että korvataan päätösehdotuksen viimeinen kohta 10 seuraavalla lauseella: Palvelupisteiden muutoksista päätetään yksityiskohtaisesti toimitilaohjelmassa.
Äänestyksen tulos: 3 JAA-ääntä, 9 EI-ääntä

JAA
Emmi Tuomisto
Tuula Latosuo
Jarno Hautamäki

EI
Visa Tarikka
Mia Rundgren
Riina Mattila
Anna Pulkkinen
Reijo Tilvis
Aki Korpela
Lotta Vainiola
Mira Lehtinen
Sari Silventoinen

Äänestys 2
JAA = Reijo Tilviksen ehdotus
EI = Riina Mattilan ehdotus: Kiljavan tilojen jatkojen arviointi 2025 ja kotikuntoutuksen vahvistaminen.
Äänestyksen tulos: 9 JAA-ääntä, 3 EI-ääntä 

JAA
Emmi Tuomisto
Visa Tarikka
Tuula Latosuo
Jarno Hautamäki
Anna Pulkkinen
Reijo Tilvis
Lotta Vainiola
Mira Lehtinen
Sari Silventoinen

EI
Mia Rundgren
Riina Mattila
Aki Korpela

Äänestys 3
JAA = Reijo Tilviksen ehdotus
EI = Mia Rundgrenin ehdotus, että valtuutetuille esitetään ennen päätöksentekoa suunnitelmat korvaavista tiloista ja palveluista (lisäys kohtaan 10).
Äänestyksen tulos: 7 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä

JAA
Emmi Tuomisto
Tuula Latosuo
Jarno Hautamäki
Anna Pulkkinen
Reijo Tilvis
Lotta Vainiola
Mira Lehtinen

EI
Visa Tarikka
Mia Rundgren
Riina Mattila
Aki Korpela
Sari Silventoinen

Äänestys 4
JAA = Pohjaehdotus
EI = Reijo Tilviksen ehdotus
Äänestyksen tulos: 4 JAA-ääntä, 8 EI-ääntä

JAA
Visa Tarikka
Mia Rundgren
Aki Korpela
Sari Silventoinen

EI
Emmi Tuomisto
Riina Mattila
Tuula Latosuo
Jarno Hautamäki
Anna Pulkkinen
Reijo Tilvis
Lotta Vainiola
Mira Lehtinen

Perustelut


Nuorisovaltuustolta on pyydetty lausuntoa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen Palvelujen verkostosuunnitelmaan vuosille 2023-2030. Suunnitelma on tarkoitus saattaa aluevaltuuston käsiteltäväksi marraskuussa.

Puheenjohtajaneuvosto arvioi, että lausunto on tarkoituksenmukaista valmistella yleiskokouksessa käydyn lähetekeskustelun pohjalta. Lausuntoa ei kuitenkaan ehdittäisi tuoda seuraavan yleiskokouksen hyväksyttäväksi suunnitelman lausuntoaikana.

Yleiskokoukselle ehdotetaan, että puheenjohtajaneuvosto valtuutetaan poikkeuksellisesti sekä lausunnon valmisteluun että sen hyväksymiseen. Prosessissa noudatettaisiin seuraavia periaatteita:

  • Lähetekeskustelusta laadittu muistio sitoo puheenjohtajaneuvostoa
  • Puheenjohtajaneuvosto osallistaa valmistelussa koko nuorisovaltuustoa
  • Lausuntoluonnos asetetaan kommentoitavaksi nuorisovaltuuston Whatsapp-ryhmään

 

Ehdotetussa menettelyssä on muodollisesti kysymys nuorisovaltuuston toimintasäännössä tarkoitetusta päätösvallan delegoinnista. Toimintasäännön mukaan päätösvalta voidaan delegoida puheenjohtajaneuvostolle yleiskokouksen 3/4:n määräenemmistöpäätöksellä.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Kotilainen, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajaneuvosto ehdottaa yleiskokoukselle, että yleiskokous päättää valtuuttaa puheenjohtajaneuvoston lausunnon valmisteluun ja hyväksymiseen.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen Hyvinvointialueohjelma hyväksyttiin aluevaltuustossa 21.9.2023 (§37).
Hyvinvointialueohjelmaan tehtyjen tarkennusten jälkeen tuli aiheelliseksi myös  hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelman päivittäminen ennen sen päätöksentekoon vientiä.
Kuullaan palveujen verkostosuunnitelman tilannekatsaus ja lausuntopyyntöjen aikataulu.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Kotilainen, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi sen edetessä. Edellisen kerran valmistelun tilannekuvaa käsiteltiin lautakunnassa 12.4.2023 sekä 14.6.2023. Palvelujen verkoston kehittämisen periaatteita, palvelujen verkoston peruskonseptia, jossa palvelujen verkosto rakentuu 2–3 hyvinvointikeskuksen, 2–3 sotekeskuksen sekä sote-yksiköiden varaan sekä vuosille 2024–2025 ajoittuvia toimenpiteitä palvelujen järjestämisen lautakunta käsitteli 30.8.2023 kokouksessaan.

Nyt käsittelyssä oleva palvelujen verkostosuunnitelma on virkamiesvalmisteluna syntynyt luonnos, jota käsitellään vielä eri päätöksentekoelimissä, ennen sen päätöksentekoon viemistä. Luonnosta on täydennetty ja tarkennettu huomioiden evästys, mitä valmisteluprosessissa tähän mennessä on esiin nostettu päätöksenteon sekä aiemman lausunto- ja kuulemiskierroksen osalta. Luonnoksessa on huomioitu aluevaltuuston 21.9.2023 (§37) päätös Hyvinvointialueohjelmasta. Valmistelun tavoitteena on, että hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelma olisi käsittelyssä joulukuun aluevaltuustossa.

Keusoten palvelujen verkostosuunnitelma lähtee vielä lausunto- ja kuulemiskierrokselle ennen päätöksentekoa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Palvelujen järjestämisen lautakunta:

  • Evästää palvelujen verkostosuunnitelman valmistelua.
  • Merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman tilannekatsauksen tiedoksi.

Kokouskäsittely:

Teknisenä korjauksena pykälän valmistelijaksi vaihdettu Kristiina Kariniemi-Örmälä.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen Hyvinvointialueohjelma hyväksyttiin aluevaltuustossa 21.9.2023 (§37).

Hyvinvointialueohjelmaan tehtyjen tarkennusten jälkeen tuli aiheelliseksi myös  hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelman päivittäminen ennen sen päätöksentekoon vientiä.

Kuullaan palveujen verkostosuunnitelman tilannekatsaus ja lausuntopyyntöjen aikataulu.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Lahtela, lahtela.esakj@gmail.com

Vammaisneuvosto päättää merkitä asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. Kommentit toimitetaan puheenjohtajalle 8.11.2023 mennessä, joka laatii lausuntoehdotuksen jäsenten lopullista kommentointia varten lausunnon aikataulun puitteissa.

Valmistelija

Sannamari Nousiainen, hallintopäällikkö, sannamari.nousiainen@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen Hyvinvointialueohjelma hyväksyttiin aluevaltuustossa 21.9.2023 (§37).

Hyvinvointialueohjelmaan tehtyjen tarkennusten jälkeen tuli aiheelliseksi myös  hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelman päivittäminen ennen sen päätöksentekoon vientiä.

Kuullaan palveujen verkostosuunnitelman tilannekatsaus ja lausuntopyyntöjen aikataulu.

Ehdotus

Esittelijä

Liljan-Kukka Runolinna, liljankukka.runolinna@gmail.com

Vanhusneuvosto merkitsee tiedoksi palvelujen verkostosuunnitelman tilannekatsauksen ja lausuntopyyntöjen aikataulun.

Päätös

Esittelija muutti päätösehdotustaan seuraavasti:    

  • Vanhusneuvosto merkitsee tiedoksi palvelujen verkostosuunnitelman tilannekatsauksen ja lausuntopyyntöjen aikataulun.
  • Antaa lausunnon säädetyssä aikataulussa.

Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaan.

Kokouskäsittely

Päätettiin, että lausunnon hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelmasta työstää Liljan-Kukka Runolinna ja Lars Erik Wilskman.
Kommentit lausuntoon jätettävä sähköpostilla sihteeri Satu Hahtoselle 8.11.2023 mennessä.

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman valmistelun tilannetta on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi sen edetessä. Edellisen kerran valmistelun tilannekuvaa käsiteltiin lautakunnassa 12.4.2023 sekä 14.6.2023. Palvelujen verkoston kehittämisen periaatteita, palvelujen verkoston peruskonseptia, jossa palvelujen verkosto rakentuu 2–3 hyvinvointikeskuksen, 2–3 sotekeskuksen sekä sote-yksiköiden varaan sekä vuosille 2024–2025 ajoittuvia toimenpiteitä palvelujen järjestämisen lautakunta käsitteli 30.8.2023 kokouksessaan, ja viimeisintä versiota luonnoksesta 24.10.2023.

Palvelujen verkostosuunnitelman päätöksenteon tavoiteaikataulu on siirtynyt tammikuun 2024 puolelle. Lausuntoa varten palvelujen järjestämisen lautakuntaan suunnitelman on tarkoitus tulla 11.1.2024, ennen aluehallituksen käsittelyä 16.1.2024. Aluevaltuuston päätöksenteossa palvelujen verkostosuunnitelman on tavoitteena olla 25.1.2024. Päätöksentekoa siirrettiin, jotta pyydettyjen lausuntojen ja asukaskyselyn tuloksiin ehditään reagoimaan riittävällä tavalla ja huomioimaan ne palvelujen verkostosuunnitelman jatkotyöstämisessä.

Palvelujen verkostosuunnitelman lausunto ja kuntalaiskysely toteutettiin 25.10.-14.11.2023 välisenä aikana. Lausuntonsa määräajassa toimittavat alueen kaikki kunnat (6kpl), hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet, alueen yleishyödyllisiä yhteisöjä (12kpl) sekä seurakuntia (3kpl). Yksi yksityishenkilö sekä Kotokartanon asukkaat toimittavat myös lausuntonsa määräajassa. Asukaskyselyyn vastasi 502 henkilöä, heistä 51 paperisella palautelomakkeella ja loput sähköisen linkin kautta. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Palvelujen järjestämisen lautakunta:

  • Merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman lausunto- ja kuulemiskierroksen tulokset tiedoksi.

Käsittely

Pidettiin kokoustauko klo 18:07 - 18:15.

Seuraavat henkilöt poistuivat esteellisinä asian käsittelyn ajaksi klo 18:07 : Kim Kiuru, Tom Boman, Markku Jahnukainen (hallintoL 5 luku 28.1 § 7 kohta "yleislausekejäävi" (kaupunginhallituksen jäsenyys)) , Satu Lampi, Virpi Räty (hallintoL 5 luku 28.1 § 5 kohta "yhteisöjäävi" (kunnan hallituksen jäsenyys)).

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman päätöksenteon tavoiteaikataulu on siirtynyt tammikuun 2024 puolelle. Aluehallitus käsittelee palvelujen verkostosuunnitelmaa 16.1.2024 ja aluevaltuuston päätöksenteossa suunnitelman on tavoitteena olla 25.1.2024. Päätöksentekoa siirrettiin, jotta pyydettyjen lausuntojen ja asukaskyselyn tuloksiin ehditään reagoimaan riittävällä tavalla ja huomioimaan ne palvelujen verkostosuunnitelman jatkotyöstämisessä.

Palvelujen verkostosuunnitelman lausunto ja kuntalaiskysely toteutettiin 25.10.-14.11.2023 välisenä aikana. Lausuntonsa määräajassa toimittavat alueen kaikki kunnat (6kpl), hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet, alueen yleishyödyllisiä yhteisöjä (12kpl) sekä seurakuntia (3kpl). Yksi yksityishenkilö sekä Kotokartanon asukkaat toimittavat myös lausuntonsa määräajassa. Asukaskyselyyn vastasi 502 henkilöä, heistä 51 paperisella palautelomakkeella ja loput sähköisen linkin kautta.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Lahtela, lahtela.esakj@gmail.com

Hyvinvointialueen vammaisneuvosto:

  • merkitsee palvelujen verkostosuunnitelman lausunto- ja kuulemiskierroksen tulokset tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut

Palvelujen verkostosuunnitelman päätöksenteon tavoiteaikataulu on siirtynyt tammikuun 2024 puolelle. Aluehallitus käsittelee palvelujen verkostosuunnitelmaa 16.1.2024 ja aluevaltuuston päätöksenteossa suunnitelman on tavoitteena olla 25.1.2024. Päätöksentekoa siirrettiin, jotta pyydettyjen lausuntojen ja asukaskyselyn tuloksiin ehditään reagoimaan riittävällä tavalla ja huomioimaan ne palvelujen verkostosuunnitelman jatkotyöstämisessä.

Palvelujen verkostosuunnitelman lausunto ja kuntalaiskysely toteutettiin 25.10.-14.11.2023 välisenä aikana. Lausuntonsa määräajassa toimittavat alueen kaikki kunnat (6kpl), hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimet, alueen yleishyödyllisiä yhteisöjä (12kpl) sekä seurakuntia (3kpl). Yksi yksityishenkilö sekä Kotokartanon asukkaat toimittavat myös lausuntonsa määräajassa. Asukaskyselyyn vastasi 502 henkilöä, heistä 51 paperisella palautelomakkeella ja loput sähköisen linkin kautta.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Kotilainen, niko.kotilainen@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto päättää merkitä palvelujen verkostosuunnitelman lausunto- ja kuulemiskierroksen tulokset tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi. 

Valmistelija

  • Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

Aiempi käsittely:

Palvelujen järjestämisen lautakunta 11.1.2024

Valmistelija

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Perustelut
Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelmaa on esitelty ensimmäisen kerran palvelujen järjestämisen lautakunnassa 26.10.2022, §7. Kokouksessa päätettiin, että tilannekatsaus palveluiden verkostosuunnitelman valmistelusta tuodaan lautakunnan tietoon, kommentoitavaksi ja ohjattavaksi sen edetessä. Palvelujen verkostosuunnitelmasta on tuotettu neljä (4) toisiaan täydentävää versiota, joita kaikkia lautakunta on käsitellyt kokouksissaan vuoden 2023 aikana.

Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelman kehittäminen on aloitettu vuonna 2022. Kuntalaiskyselyllä 11. – 31.10.2022 kartoitettiin asukkaiden, henkilöstön ja päättäjien näkemyksiä ja ajatuksia palvelujen verkostosta. Marras – joulukuussa 2022 järjestettiin kolme asukasinfoa, joissa esiteltiin työn etenemisestä läsnäolijoita kuunnellen. 

Palvelujen verkostosuunnitelma linkittyy vahvasti hyvinvointialueen 21.9.2023 hyväksyttyyn hyvinvointialueohjelmaan.

Palvelujen verkostosuunnitelmaa on valmisteltu virkamiesvetoisesti ja sen valmistelussa on kuultu aktiivisesti ja otettu huomioon laaja-alaisesti kuntien, aluehallituksen ja -valtuuston edustajien, lautakuntien, neuvostojen, yhdistysten ja asukkaiden näkemyksiä.

Edellisen kerran palvelujen verkostosuunnitelma käsiteltiin lautakunnassa 12.4.2023 sekä 14.6.2023. Palvelujen verkoston kehittämisen periaatteita, palvelujen verkoston peruskonseptia, jossa palvelujen verkosto rakentuu 2–3 hyvinvointikeskuksen, 2–3 sotekeskuksen sekä sote-yksiköiden varaan sekä vuosille 2024–2025 ajoittuvia toimenpiteitä palvelujen järjestämisen lautakunta käsitteli 30.8.2023 kokouksessaan ja viimeisintä versiota luonnoksesta 24.10.2023. Marraskuussa 2023 palvelujen järjestämisen lautakunta käsitteli vielä palvelujen verkostosuunnitelmasta annetut asukaspalautteet sekä lausuntojen tulokset. Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelmassa 2023–2030 (versio 1.3/25.1.2024) on huomioitu nämä palautteet sekä lisäksi monipuolisen analyysin perusteella täydennetty ja tarkennettu valmistelun aikana esiin nousseiden ehdotusten mukaisesti perusteita miksi palvelujen verkoston uudistaminen on välttämätöntä, että tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeeseen voidaan vastata Keski-Uudenmaan alueella. 

Päätösehdotus

Palvelujen järjestämisen lautakunta:

Päättää ehdottaa aluehallitukselle, että aluehallitus ehdottaa aluevaltuustolle palvelujen verkostosuunnitelman 2023-2030 hyväksymistä. 
Antaa lausunnon palvelujen verkostosuunnitelmasta 2023–2030.

Käsittely:

Palautusesitys

Tuula Latosuo SDP teki palautusesityksen Lotta Vainiolan ja Lauri Kämärin kannattamana:

Palautetaan palveluverkkosuunnitelma uudelleen valmisteluun, koska palveluverkkosuunnitelma on keskeneräinen ja siinä ei ole selvitetty eikä arvioitu riittävästi talousvaikutuksia, saavutettavuutta ja tilavaihtoehtoja.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu palautusesitys, asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokoushallintajärjestelmää, jota täydennetään nimenhuutoäänestyksellä siltä osin, kuin jäsenet eivät ole äänestäneet järjestelmän kautta.

Äänestys 1, palautusesitys

Äänestysjärjestys
JAA = Pohjaesitys, jatketaan asian käsittelyä
EI = Tuula Latosuon palautusesitys

Äänestyksen tulos: 8 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä

JAA
Lauri Untamo
Anna Pulkkinen
Reijo Tilvis
Riina Mattila
Mia Rundgren
Sari Silventoinen
Jani Nurisalo
Matleena Eemola
EI
Emmi Tuomisto
Jarno Hautamäki
Lauri Kämäri
Lotta Vainiola
Tuula Latosuo

Päätös: Jatketaan palveluverkkosuunnitelman käsittelyä.

Pidettiin kokoustauko klo 18.34 – 18.50

Puheenjohtaja ehdotti lautakunnalle, että lautakunta työstää lausunnon hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmasta niin, että kokouksessa saatujen kommenttien perusteella puheenjohtaja tekee tiivistelmän, joka lähetetään lausuttavaksi/hyväksyttäväksi sähköpostilla jäsenille viikonlopun (13. - 14.1.2024) aikana. Lausunto toimitetaan viimeistään maanantaina 15.1.2024 eteenpäin hallituksen käsiteltäväksi.

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan esityksen.

Muutosehdotus 1

Emmi Tuomisto SDP teki muutosehdotuksen Anna Pulkkisen kannattamana, että muutetaan lause s. 48 (Fyysisesti saavutettavissa: sijainti ja tilaratkaisut)

Äitiys-/lastenneuvola tarjotaan hyvinvointikeskuksissa, sote-keskuksissa sekä sote-yksiköissä, jos palvelulle on riittävästi tarvetta. Poistetaan sivulause "jos palveluille on riittävästi tarvetta"

Sekä Kuva 30, s.49 muutetaan em. lausetta vastaavaksi, jolloin neuvoloiden määrä ei vähene.

Sekä s. 197 Sote-yksikön palveluvalikoima: poistetaan sana tarveperusteisesti kohdasta äitiys-/lastenneuvolapalvelut (tarveperusteisesti)

Lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Emmi Tuomiston muutosehdotuksen.

Sivu 48

Fyysisesti saavutettavissa: sijainti ja tilaratkaisut

Palvelut fyysisesti lasten kasvuympäristöjen tai perheiden arkiympäristöjen läheisyyteen tai toimivien kulkuyhteyksien päähän tai jalkautuvina kotiin.

Oppilas - ja opiskelijahuolto järjestetään ensisijaisesti oppilaitoksissa tai niiden välittömässä yhteydessä. Äitiys-/lastenneuvola tarjotaan hyvinvointikeskuksissa, sote-keskuksissa sekä sote-yksiköissä. Osa perhekeskuksen palveluista tuotetaan jo ennestään perheiden kotiin liikkuvana palveluna mm. lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö, ammatillinen tukihenkilötyö.

Sivu 197

Verkostomainen perhekeskus
Lastensuojelun sosiaalityö, sosiaaliohjaus ja tukipalvelut
Opiskeluhuollon palvelut
Varhaisen tuen perheohjaus 
Äitiys-/lastenneuvolapalvelut 


Muutosehdotus 2

Riina Mattila KOK teki muutosehdotuksen Lauri Kämärin kannattamana, että lisätään palveluverkkosuunnitelman s. 33 (10) suurimmat toimitilamuutokset kohdat: 

Kuntoutuskeskuksen paikkojen arvioinnissa tulee ottaa huomioon, että alueen asukasmäärä ja ikäihmisten määrä kasvaa, joka vaikuttaa palveluntarpeeseen. Palvelutarpeen arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös yksin asuvien henkilöiden määrä kasvu. 
Kuntoutuskeskuksen palvelun tarjonnassa ei tule katkoksia, joten uudet tarkoituksenmukaiset tilat tulee olla käytössä ennen toiminnan lopettamista Kiljavalla.


Lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Riina Mattilan muutosehdotuksen.

10. Suurimmat toimitilamuutokset 

Kuntoutuskeskuksen Kiljavan tilojen korvaaminen (Liite 17). Korvaavan tilaratkaisun haku ja kotikuntoutuksen vahvistaminen.
Kuntoutuskeskuksen paikkojen arvioinnissa tulee ottaa huomioon, että alueen asukasmäärä ja ikäihmisten määrä kasvaa, joka vaikuttaa palveluntarpeeseen. Palvelutarpeen arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös yksin asuvien henkilöiden määrä kasvu. 
Kuntoutuskeskuksen palvelun tarjonnassa ei tule katkoksia, joten uudet tarkoituksenmukaiset tilat tulee olla käytössä ennen toiminnan lopettamista Kiljavalla

Hyvinkään terveysaseman tiloista luopuminen ja toimintojen siirtäminen H-sairaalan tiloihin (Liite 18).
Jokelan (2024) ja Hyrylän (2027) terveysasemien muuttaminen soteyksiköiksi. Tarkempi analyysi Jokelasta liitteessä 9.
Kellokosken ja Rajamäen terveysasemien soteyksikköselvitys 2025.
Paavolan palvelukeskuksen korvaaminen uusilla tiloilla.
Päihdehoitokeskus Ridasjärven tilaratkaisun selvitys.
Kotokartanon tilojen korvaaminen uusilla tiloilla.
Suun terveydenhuollon toimintojen keskittäminen sote-keskuksiin, liikkuvan sth palvelukapasiteetin ja ostopalvelujen kasvattaminen.
Hyrylän terveyskeskuksen purku ja Eteläisen hyvinvointikeskuksen tilojen rakentaminen 2027.
Liitteen 16 mukaiset muut kiinteistökohteet


Muutosehdotus 3

Lotta Vainiola VAS teki muutosehdotuksen Riina Mattilan ja Emmi Tuomiston kannattamana, että tehdään s. 46 tekstiin lisäys:

Nuorisoasemapalvelujen osalta asiakas voi 1.1.2024 lähtien valita hyvinvointialueen sisällä asiointipaikan, jolloin palvelujen saavutettavuus nuorille paranee.Nuorisoasema- ja perheneuvolapalveluita tarjotaan hyvinvointi- ja sote-keskuksissa Hyvinkäällä ja Tuusulassa (Hyrylä) sekä sote-keskuksissa Järvenpäässä, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä; kirkonkylällä ja Klaukkalassa sekä liikkuvina palveluina.

Lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Lotta Vainiolan muutosesityksen.

Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaan, mutta lautakunta päätti tehdä edellisessä kohdassa selostetut muutokset palveluverkkosuunnitelmaan.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aluehallitus 16.1.2024

Palvelujen verkostosuunnitelma on hyvinvointialueen suunnitelma siitä, mitä palveluja tuotamme alueen asukkaille ja asiakkaille sekä millaisella rakenteella tuottaminen tapahtuu. Palvelujen suunnittelussa otamme huomioon muun muassa

  • henkilöstön saatavuuden ennusteet
  • tarvittavat palvelurakennemuutokset
  • väestöennusteet
  • teknologian kehittymisen, kuten liikkuvat palvelut ja digipalvelut.

Palvelujen verkoston suunnittelulla haluamme luoda asiakaslähtöisiä, saavutettavia ja saatavia palveluita. Työn tavoitteena on ollut:

  • Vastata palvelutarpeeseen ja sen kasvuun
  • Turvata palveluiden yhdenvertainen saatavuus
  • Varmistaa henkilöstön riittävyys
  • Mahdollistaa kustannusten kasvun hillintä
  • Luoda ymmärrys kokonaisuuteen liittyvistä mahdollisuuksista

Taustaa
Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelman kehittäminen aloitettiin jo vuonna 2022. Kuntalaiskyselyllä 11. – 31.10.2022 kartoitettiin asukkaiden, henkilöstön ja päättäjien näkemyksiä ja ajatuksia palvelujen verkostosta. Marras – joulukuussa 2022 järjestettiin kolme (3) asukasinfoa, joissa esiteltiin työn etenemisestä läsnäolijoita kuunnellen. 

Palvelujen verkostosuunnitelma linkittyy hyvin vahvasti hyvinvointialueen 21.9.2023 hyväksyttyyn hyvinvointialueohjelmaan. 

Palvelujen verkostosuunnitelmaa on valmisteltu virkamiesvetoisesti ja sen  valmistelussa on kuultu aktiivisesti ja otettu huomioon laaja-alaisesti kuntien,  aluehallituksen ja -valtuuston edustajien, lautakuntien, neuvostojen, yhdistysten ja asukkaiden näkemyksiä. 

  • Palvelujen järjestämisen lautakunta 8.2.2023 (tilannekuva)
  • Vanhusneuvosto 9.2.2023 (asukasinfot)
  • Palvelujen järjestämisen lautakunta 12.4.2023 (tilannekuva)
  • Palvelujen järjestämisen lautakunta 14.6.2023 (tilannekuva)
  • Aluehallitus iltakoulu 22.8.2023 (palvelujen verkostosuunnitelma 1.0)
  • Palvelujen järjestämisen lautakunta 30.8.2023 (palvelujen verkostosuunnitelma 1.1)
  • Aluevaltuuston iltakoulu 6.9.2023 (palvelujen verkostosuunnitelma 1.1)
  • Aluehallituksen iltakoulu 10.10.2023
  • Nuorisovaltuusto 11.10.2023 (esittely)
  • Aluehallituksen iltakoulu 24.10.2023 (palvelujen verkostosuunnitelma 1.2)
  • Palvelujen järjestämisen lautakunta 24.10.2023 (tilannekuva)
  • Aluevaltuuston iltakoulu 26.10.2023
  • Vammaisneuvosto 26.10.2023 (esittely)
  • Vanhusneuvosto 30.10.2023 (tilannekatsaus)
  • Aluehallituksen seminaari 2. – 3.11.2023
  • Valtuustoseminaari 9. – 10.11.2023
  • Lausuntoaika ja asukaskuulemiset 25.10. – 14.11.2023
  • Aluehallituksen iltakoulu 21.11.2023
  • Palvelujen järjestämisen lautakunta 27.11.2023 (lausunnot)
  • Vammaisneuvosto 7.12.2023 (lausunnot)
  • Aluehallituksen iltakoulu 12.12.2023
  • Aluevaltuuston iltakoulu 14.12.2023
  • Nuorisovaltuusto 18.12.2023 (lausunnot)
  • Aluehallituksen iltakoulu 9.1.2024 (versio 1.3)

Palvelujen verkostosuunnitelmasta on tuotettu neljä (4) toisiaan täydentävää versiota: 

  • Versio 1.0 - 11.8.2023
  • Versio 1.1 – 6.9.2023
  • Versio 1.2 - 24.10.2023
  • Versio 1.3 – 25.1.2024

Palvelujen verkoston nykytila

Palvelujen verkostosuunnitelma pitää sisällään laajan analyysipaketin nykypalveluista, palvelukysynnästä sekä tulevaisuuden palvelutarpeista. Väestö ikääntyy alueella kovaa vauhtia ja palvelurakenteeseen on tarpeen tehdä merkittäviä muutoksia, jotta ennustettuun palvelutarpeeseen kyetään vastaamaan myös tulevaisuudessa. 

Elo-joulukuun 2023 aikana on toteutettu nykyisten kunnilta ja yksityisiltä vuokrattujen kiinteistöjen arvojen, korjausvelan, kuntoluokan ja investointien kartoitus sekä peruskorjaustarpeiden määrittely. Tietojen määritykseen on käytetty kiinteistöjen perustietoja (valmistumisvuosi, tehdyt peruskorjaukset jne.), vuokrasopimusten tietoja (vuokran määrä, voimassaoloaika, hintatarkistukset jne.) sekä kiinteistöjen fyysisiä katselmointeja. Näiden tietojen perusteella on tuotettu tietoa kokonaisuuteen liittyvän tilatalouden osalta. Samaan aikaan on toteutettu arviointi henkilöstön riittävyydestä tuleville vuosille. 

Analyysien pohjalta voidaan arvioida, että:

  • Tilatalous pitää sisällään merkittävän tuottavuuspotentiaalin nykyisiä käytäntöjä muutettaessa.
  • Hyvinvointialue kohtaa merkittävän henkilöstöpulan jo vuonna 2030, joka on huomioitava osana palvelujen verkostokokonaisuutta. 

Analyysien pohjalta tulee nykyistä palvelujen verkostoa supistaa sekä muuttaa tilavuokraukseen liittyviä käytäntöjä. Palvelujen verkoston supistaminen ei tarkoita suoraan palvelujen lopettamista, vaan tuotantotavan muuttamista kustannusvaikuttavampaan suuntaan. 

Palvelujen verkoston tavoitetila  
Palveluverkostosuunnitelma yhtenäistää hyvinvointialueella käytettävää käsitteistöä. Keskeiset käytettävät käsitteet palvelujen verkoston osalta ovat hyvinvointi- ja sote-keskus sekä sote-yksikkö. 

Tulevassa palvelujen verkostossa on kuusi sote-keskusta, joista ensi alkuun kolmesta kehitetään hyvinvointikeskus. Neljä toimipistettä on tarkoitus sulkea ja korvata sote-yksikköpalveluilla. 

Hyvinvointikeskukset ja sote-keskukset sijoittuvat liikenteellisiin solmukohtiin tai palvelukeskittymiin. Hyvinvointikeskuksissa on tarjolla keskitetyt sote- ja perhekeskuspalvelut. Tiloissa on järjestötoimijoita ja muita hyvinvointipalvelujen tuottajia.  Asiakkaiden harvoin tarvitsemia tai erityisen pienen asiakasryhmän palveluja, ammatillista erityisosaamista vaativia sosiaali- ja terveyspalveluja ja erikoislaitteistoa keskitetään hyvinvointikeskuksiin ja sote-keskuksiin. Hyvinvointikeskuksissa ja sote-keskuksissa on riittävät diagnostiset palvelut. Sote-yksikköjen palvelutarjonta on rajattua, tarpeenmukaisesti toteutettua ja ne voidaan toteuttaa liikkuvana palveluna. Liikkuvissa palveluissa hyödynnetään tarvittaessa omia ja alueen muiden toimijoiden yksittäisiä tiloja tai liikuteltavia tilaratkaisuja.  Fyysistä palveluverkkoa täydentää monipuoliset digitaaliset palvelut. Osa palveluista korvaa tilariippuvaisen palvelun.
Palvelujen verkoston kehittämisellä tavoitellaan merkittävää tuotantotapojen ja palvelurakenteen muutosta palvelujen verkostosuunnitelman 2023 - 2030 mukaisesti. Liitteenä olevassa palvelujen verkostosuunnitelmassa vuosille 2023 - 2030 on esitelty palvelujen verkoston perusteita ja linjauksia alla kuvattujen periaatteiden mukaisesti. Periaatteet ovat:

  1. Asiakaslähtöisyys ja vaikuttavuus
  2. Palvelujen saavutettavuus ja saatavuus
  3. Väestön palvelutarpeen muutosten huomioiminen
  4. Alueellinen palvelutoiminta
  5. Palvelujen monimuotoisuus
  6. Kustannustehokkaat palvelut ja monimuotoiset tilat
  7. Moniammatillinen yhteistyö

Päätöksenteon edellytykset
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella on hyvät edellytykset muotoilla ja tiivistää nykyistä palvelujen verkostoaan. Palvelumuotoilussa pyritään kustannusvaikuttaviin ratkaisuihin, huomioiden valtion rahoitusraamin asettamat mahdollisuudet.

Keskeisiä mahdollistavia tekijöitä ovat:

  1. Suuri osa väestöä (omatoimiasiakkaat) hallitsee digitaalisten palveluiden käytön ja käyttää niitä runsaasti osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita jo tällä hetkellä.
  2. Alue on hyvinvoivaa ja palvelutarve on vähäistä suhteessa muuhun Suomeen verrattuna.
  3. Alue on pieni, tiheään asuttu ja asuminen on keskittynyt väestökeskittymiin.
  4. Nykyinen palvelujen verkosto on erittäin tiheä ja etäisyydet ovat pienet.
  5. Alueen väestö voi sosioekonomisesti paremmin, kuin muu Suomen väestö.
  6. Alueella on työssä käyvää väestöä muuta Suomea enemmän ja työssä käyvälle väestölle on tarjolla työterveyshuollon palvelut.
  7. Väestöennusteiden mukaan väestö sijoittuu tulevaisuudessa vahvasti visioitujen hyvinvointi- ja sote-keskusten ympärille.
  8. Suunnitellut hyvinvointi- ja sote-keskukset sijoittuvat hyvien liikenneyhteyksien päähän.
  9. Toiminta on jo tälläkin hetkellä vahvasti alueellista.
  10. Pienissä terveysasemissa on erittäin vähän käyntejä suhteessa isompiin asemiin. 
  11. Resurssit eivät riitä tulevaisuudessa nykyrakenteella.
  12. Palvelujen verkostoon esitetyt muutokset tuovat tilojen osalta nykytilanteeseen verrattuna 86 – 214 M€ säästöt 23 vuoden suunnittelujaksolla.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi


Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää hyväksyä

  1. liitteen mukaisen palvelujen verkostosuunnitelman 2023–2030 ja
  2. edellä listatekstissä esitetyt periaatteet 1–7.

Käsittely:

Ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa Arto Järvinen (HallintoL 5 luku 28 § 7 kohta, yleislausekejäävi, osallistuminen käsittelyyn), Irma Pahlman, Jaakko Rainio, Maiju Tapiolinna, Arto Lindberg, Henri Perälahti, Tarja Edry, Leni Niinimäki (HallintoL 5 luku 28 § 5 kohta, yhteisöjäävi), poistuivat esteellisinä klo 15.14-17.42 väliseksi ajaksi.

Muutosehdotus 1

Anna-Liisa Lyytinen teki Taneli Kalliokosken kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

Esitän päätösesityksen kohtaan yksi loppukanneetia: Kuitenkin siten, että Kiljavan kuntoutussairaalan osalta lopullinen päätös tehdään, kun uuden, rakennettavan kuntoutussairaalan kustannuksista ja nykyisen Kiljavan sairaalasta tarvittavan tilan, välttämättömine korjauskustannuksineen, vertailu on selvillä.

Muutosehdotus 2

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:

Suunnitelmasta poistetaan sivuilta 6 ja 33 maininnat Kiljavan kuntoutuskeskuksen tiloista luopumisesta ja tilojen korvaamisesta. 
Omistajakuntien kanssa neuvotellaan kuntoutuskeskuksen toiminnan jatkamisesta tarvittavassa laajuudessa.

Palautusesitys

Olli Savela ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi:

Palautetaan palveluverkkosuunnitelma uudelleen valmisteluun, koska palveluverkkosuunnitelma on keskeneräinen ja siinä ei ole selvitetty eikä arvioitu riittävästi talousvaikutuksia, saavutettavuutta ja tilavaihtoehtoja.

Muutosehdotus 3

Olli Savela Valveen kannattamana teki muutosehdotuksen, että sivulla 21 poliittisen järjestäjän rooliksi muutetaan: ”Aluevaltuusto päättää hallintosäännön mukaisesti palveluverkostosta”.

Muutosehdotus 4

Olli Savela teki Valveen kannattamana muutosehdotuksen, että sivulle 25 lisätään lause: ”Aluevaltuusto päättää toimitilaohjelmasta.”

Muutosehdotus 5

Olli Savela teki muutosehdotuksen, että suunnitelmasta poistetaan sivuilta 6, 22, 33, 34, 62, 64 ja 159 maininnat Hyvinkään terveysaseman siirrosta sairaalanmäelle. Hyvinkään kaupungin kanssa aloitetaan neuvottelut terveysaseman toiminnan jatkamisesta keskustassa.

Muutosehdotus 6

Olli Savela teki muutosehdotuksen, että suunnitelmasta poistetaan sivuilta 6, 46, 62, 65 ja 159 maininnat Jokelan, Kellokosken ja Rajamäen toimipisteiden tiloista luopumisesta.  Tuusulan ja Nurmijärven kuntien kanssa neuvotellaan Jokelan, Kellokosken ja Rajamäen sote-yksiköiden vaatimien tilojen vuokraamisesta.

Muutosehdotus 7

Olli Savela teki muutosehdotuksen, että suunnitelmasta poistetaan sivuilta 33 ja 57 maininnat Mäntsälän Kotokartanon tiloista luopumisesta. Mäntsälän kunnan kanssa neuvotellaan tilojen kunnostuksesta ja toiminnan jatkamisesta.

Muutosehdotus 8

Olli Savela teki muutosehdotuksen, että suunnitelmasta poistetaan sivulta 33 kohta: ”Suun terveydenhuollon toimintojen keskittäminen sote-keskuksiin, liikkuvan sth palvelukapasiteetin ja ostopalvelujen kasvattaminen.”

Muutosehdotus 9

Olli Savela teki Anna-Liisa Lyytisen kannattamana muutosehdotuksen, että sivulla 57 lause ”Muutoksessa ympärivuorokautisen asumisen paikat pysyvät omassa tuotannossa nykyisellä tasolla ja ostopalveluiden osalta kasvavat asiakkaiden tarpeiden mukaisesti” muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Muutoksessa ympärivuorokautisen asumisen paikat kasvavat omassa tuotannossa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ja ostopalveluiden osalta pysyvät nykyisellä tasolla.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty useita kannatettuja muutosehdotuksia asiasta on äänestettävä. Muutosehdotusten 2, 5, 6, 7, 8 ja ehdotuksen asian palauttamisesta valmisteltavaksi osalta puheenjohtaja totesi, että ne olivat rauaenneet, koska niitä ei kannatettu.

Äänestysjärjestys

Äänestys 1

JAA = esittelijän ehdotus
EI = Lyytisen muutosehdotus (Esitän päätösesityksen kohtaan yksi loppukaneettia: Kuitenkin siten, että Kiljavan kuntoutussairaalan osalta lopullinen päätös tehdään, kun uuden, rakennettavan kuntoutussairaalan kustannuksista ja nykyisen Kiljavan sairaalasta tarvittavan tilan, välttämättömine korjauskustannuksineen, vertailu on selvillä.)

Äänestyksen tulos: 11 JAA-ääntä, 3 EI-ääntä, 1 TYHJÄÄ

Äänestys 2

JAA = esittelijän ehdotus
EI = Savelan muutosehdotus 3 (sivulla 21 poliittisen järjestäjän rooliksi muutetaan: ”Aluevaltuusto päättää hallintosäännön mukaisesti palveluverkostosta”.)

Äänestyksen tulos: 12 JAA-ääntä, 3 EI-ääntä

Äänestys 3

JAA = esittelijän ehdotus
EI = Savelan muutosehdotus 4 (sivulle 25 lisätään lause: ”Aluevaltuusto päättää toimitilaohjelmasta.”)

Äänestyksen tulos: 13 JAA-ääntä, 2 EI-ääntä

Äänestys 4

JAA = esittelijän ehdotus
EI = Savelan muutosehdotus 9 (sivulla 57 lause ”Muutoksessa ympärivuorokautisen asumisen paikat pysyvät omassa tuotannossa nykyisellä tasolla ja ostopalveluiden osalta kasvavat asiakkaiden tarpeiden mukaisesti” muutetaan kuulumaan seuraavasti: ”Muutoksessa ympärivuorokautisen asumisen paikat kasvavat omassa tuotannossa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ja ostopalveluiden osalta pysyvät nykyisellä tasolla.)

Äänestyksen tulos: 11 JAA-ääntä, 4 EI-ääntä

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Äänestystulokset

  • Kyllä 11 kpl 73%

    Annika Kokko, Jussi Salonen, Annika Lappalainen, Nina Pietilä, Sirkka Rousu, Heta Ravolainen-Rinne, Inka Utriainen, Helinä Perttu, Kimmo Behm, Juha Hakala, Pirja Vitikka-Koponen

  • Ei 3 kpl 20%

    Taneli Kalliokoski, Anna-Liisa Lyytinen, Mari Valve

  • Tyhjä 1 kpl 7%

    Olli Savela

  • Kyllä 12 kpl 80%

    Annika Kokko, Kimmo Behm, Sirkka Rousu, Inka Utriainen, Helinä Perttu, Jussi Salonen, Taneli Kalliokoski, Anna-Liisa Lyytinen, Nina Pietilä, Heta Ravolainen-Rinne, Juha Hakala, Pirja Vitikka-Koponen

  • Ei 3 kpl 20%

    Olli Savela, Mari Valve, Annika Lappalainen

  • Kyllä 13 kpl 87%

    Annika Lappalainen, Annika Kokko, Sirkka Rousu, Nina Pietilä, Taneli Kalliokoski, Jussi Salonen, Helinä Perttu, Kimmo Behm, Anna-Liisa Lyytinen, Inka Utriainen, Heta Ravolainen-Rinne, Juha Hakala, Pirja Vitikka-Koponen

  • Ei 2 kpl 13%

    Mari Valve, Olli Savela

  • Kyllä 11 kpl 73%

    Inka Utriainen, Annika Kokko, Annika Lappalainen, Helinä Perttu, Jussi Salonen, Kimmo Behm, Heta Ravolainen-Rinne, Nina Pietilä, Taneli Kalliokoski, Mari Valve, Juha Hakala

  • Ei 4 kpl 27%

    Olli Savela, Anna-Liisa Lyytinen, Sirkka Rousu, Pirja Vitikka-Koponen

Tiedoksi

AV 25.1.