Aluevaltuusto, kokous 23.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Aluevaltuuston kokousaikataulu syksyllä 2024

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Aikaisempi käsittely:

Aluehallitus,​ 23.4.2024

Valmistelija

Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Aluevaltuuston kokoukset

Hyvinvointialueesta annetun lain 99 §:n mukaan aluevaltuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun aluevaltuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Aluevaltuusto on kutsuttava koolle myös aluehallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

Hallintosäännön 107 §:n mukaan puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Aluehallituksen kokoukset

Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen. 

Aluehallituksen pääasiallinen kokouspäivä on tiistai ja aluevaltuuston torstai.
 
Aluehallituksen seminaari on suunnitteilla 24.-25.10.2024 ja aluevaltuuston seminaari 14.11.2024.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Aluehallitus päättää

1. pitää kokouksensa vuoden 2024 syksyllä seuraavan aikataulun mukaan:

  • tiistaina 13.8.2024 Hyvinkäällä
  • tiistaina 20.8.2024 Hyvinkäällä
  • tiistaina 27.8.2024 lltakoulu etäyhteydellä
  • tiistaina 3.9.2024 Hyvinkäällä
  • tiistaina 17.9.2024 Hyvinkäällä
  • tiistaina 24.9.2024 iltakoulu etäyhteydellä
  • tiistaina 1.10.2024 Järvenpäässä
  • tiistaina 8.10.2024 etäyhteydellä
  • tiistaina 29.10.2024 Järvenpäässä
  • tiistaina 5.11.2024 iltakoulu etäyhteydellä
  • tiistaina 12.11.2024 Järvenpäässä
  • tiistaina 26.11.2024 etäyhteydellä
  • tiistaina 3.12.2024 klo 16 Järvenpäässä
  • tiistaina 17.12.2024 Järvenpäässä

 

2. että kokoukset alkavat pääsääntöisesti klo 14.30, ja;

3. ehdottaa aluevaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2024 syksyn valtuuston kokousaikataulun seuraavasti:

  • torstaina 26.9.2024 klo 18
  • torstaina 7.11.2024 klo 18
  • torstaina 12.12.2024 klo 18

 
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aluevaltuusto 23.5.2024

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää hyväksyä vuoden 2024 syksyn valtuuston kokousaikataulun seuraavasti:

  • torstaina 26.9.2024 klo 18
  • torstaina 7.11.2024 klo 18
  • torstaina 12.12.2024 klo 18

 

Käsittely:

Puheenjohtaja ehdotti että 12.12.2024 kokous aloitetaan klo 14.00.

Satu Lampi teki Matti Putkosen kannattamana seuraavan ehdotuksen: 

Kuuma-johtokunta on aiemmassa kokouksessaan päättänyt kokoustensa aikatauluksi 26.9. ja 7.11.2024. Kokouksia on siis vain kaksi. Koska tämän päiväinen aluevaltuuston kokous pidetään tuon Kuuma-johtokunnan kokoukseen jälkeen, toivoisin aluevaltuuston olevan joustavan ja muuttavan nyt esitettyjen aluevaltuuston kokouspäivien aikataulua. Esitän, että aluevaltuuston kokoukset pidetään syyskuussa 5.9.,12.9. tai 19.9. ja marraskuussa 14.11., 21.11. tai 28.11. Vaihtoehtoja siis on. Esitän, että jos aluevaltuusto päättää olla siirtämättä kokouksia, syksyn aluevaltuuston kokoukset tultaisiin ystävällisesti pitämään Mäntsälässä, missä Kuuma-johtokunnan kokoukset ovat tänä vuonna. Siten Kuuma-johtokunta voisi päättää, pitääkö kokouksensa aiemmin päätettyinä päivinä ennen aluevaltuuston kokouksia, jolloin sekä aluevaltuustossa että Kuuma-johtokunnassa olevat henkilöt olisivat jo valmiiksi kokouspaikalla. Tai sitten Kuuma-johtokunnan täytyy päättää siirtääkö se jo päätettyjä kokouspäiviään.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokousjärjestelmää ja siltä osin kuin ääniä ei ole annettu järjestelmän kautta, äänestystä täydennetään nimenhuutoäänestyksellä. Puheenjohtajan ehdotus 12.12.2024 kokouksen aikaistamisesta raukesi kannattamattomana.

Äänestysjärjestys

Äänestys 1

JAA = pohjaehdotus

EI = Satu Lammen muutosehdotus

Äänestyksen tulos: 49 JAA-ääntä, 15 EI-ääntä, 5 TYHJÄÄ

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Äänestystulokset

  • Kyllä 49 kpl 71%

    Jussi Salonen, Arto Lindberg, Jaakko Rainio, Johanna Linna, Matti Korkiakoski, Annika Lappalainen, Willem van Schevikhoven, Sirkka Rousu, Matti Vanhanen, Pentti Puhakka, Pirjo Vainio, Maria Luoma, Olli Savela, Tuija Linna-Pirinen, Reijo Tilvis, Reija Taupila, Mia Rundgren, Aila Koivunen, Margita Winqvist, Tiia Lintula, Mimmi Launiala, Anna-Liisa Lyytinen, Jaakko Haapamäki, Sanna Kervinen, Mila Lehtonen, Tuija Reinikainen, Andeliina Cieslak, Kenneth Morelius, Maarit Hemmilä, Helinä Perttu, Virpi Räty, Harri Lepolahti, Pirja Vitikka-Koponen, Leni Niinimäki, Lauri Untamo, Laura Alkula, Tommi Luhtaniemi, Ulla-Mari Karhu, Kalle Ikkelä, Inka Utriainen, Pirjo Komulainen, Tuula Latosuo, Irma Pahlman, Heta Ravolainen-Rinne, Johanna Jokinen, Arto Järvinen, Antti Rinne, Jukka Anttila, Tarja Edry

  • Ei 15 kpl 22%

    Nea Pajala, Matti Putkonen, Satu Lampi, Tapio Havula, Seppo Hakulinen, Marja-Leena Laine, Hannu Lakee, Tarja Vierikko, Johanna Tukiainen, Pihla Keto-Huovinen, Annika Kokko, Henri Perälahti, Maiju Tapiolinna, Mari Valve, Mika Timonen

  • Tyhjä 5 kpl 7%

    Arto Hägg, Tiina Karhunen, Kimmo Behm, Riina Mattila, Lassi Markkanen

Tiedoksi

toimielinasiat