Rahoitus- ja talousjaosto, kokous 21.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelma 2022-2026

KEUHDno-2022-187

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Perustelut

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä hyväksyi vuoden 2019 keväällä talouden kehittämisohjelman, jonka jatkona valmisteltiin tuottavuusohjelma. Ohjelman tavoitteena oli alentaa oman toiminnan kustannuksia vuosina 2020 – 2022 yhteensä vajaa 40 miljoonaan euroa vuoden 2019 tilinpäätökseen verrattuna. 

Vuoden 2021 aikana laadittiin kustannusrakennearvio vuosille 2021 - 2026 yhdessä NHG:n kanssa. Kustannusrakennearvion mukaisesti hyvinvointialueen nettokustannusten arviointiin olevan 1 mrd. luokkaa vuonna 2026, kustannuskehityksen ollessa yli 6 % vuositasolla.  Valtion hyvinvointialuerahoituksen arvioitiin olevan noin 780 miljoonaa euroa vuoden 2026 osalta, muodostaen tämänhetkisen tiedon mukaan noin 200 miljoonan euron rahoitusvajeen. 

Uuden kustannusrakennearvion talousuran kulmakerrointa taittavan talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelma laadinta käynnistettiin syksyllä 2021. Laskentaa toteutettiin konservatiivisesti, nostaen esiin toiminnan tunnuslukuihin ja kustannuksiin perustuvat laskentaperusteet ja mekanismit. Raportoinnin lähtökohdaksi otettiin automaation perustuva raportointi, jossa tieto poimitaan tietoaltaasta ja imputoidaan laskentamalleihin. Laskentakokonaisuutta on laajennettu ottamalla käyttöön jatkuvaluonteiset tuottavuusanalyysi- ja tuotantotapalaskenta-analyysit. 

Talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelmaan on tässä vaiheessa valikoitu kaksikymmentä (20) laskentakohdetta. Kohteet sijoittuvat viiteen pääluokkaan, jotka ovat kevennetty palvelurakenne pääpalvelumuotona, varhainen tuki ja ennakointi, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, riittävä ja hyvinvoiva henkilöstö ja tietoperusteinen toiminnan johtaminen. Kullekin kohteelle on pyritty validoimaan oikeat ja laskettavissa olevat laskentaperusteet. 

Ohjelma pohjautuu pääosin  palvelurakenteen tarkoituksenmukaiseen keventämiseen palvelutarpeen kasvaessa.  Varhaisen tuen ja ennakoinnin osuuden painottaminen vaatii tuekseen tietoa. Asiakaskohtaamisissa ammattilaista käytössä pitäisi olla riittävä tieto asiakkaasta sekä hyvinvointialueen palveluista. Osa-alue vaatii tuekseen merkittävästi nykyistä suurempaa panostusta tiedolla johtamiseen, ennen kuin kokonaisuudelle voidaan laskea esitettyä suurempia tuottavuustavoitteita. Riittävään ja hyvinvoivaan henkilöstöön tulee panostaa nykyistä enemmän. Osa-alueen toimenpiteet edellyttävät vielä tarkentavaa lisävalmistelua.

Vuoden 2022 osalta tehostamispotentiaalia arvioidaan olevan uuden ohjelman toimenpiteillä 4,4 m€. Voimassa olevasta tuottavuusohjelmasta (2020 - 2022) uuden kehittämisohjelman ulkopuolelle jätettiin n. 5,3 m€ toimenpiteitä, joiden toteutumista tavoitellaan osana kokonaisuutta. Yhdessä vanha ja uusi ohjelma muodostavat 9,7 m€ tuottavuuspotentiaalin vuodelle 2022. Osa-alueiden sisältämät toimenpiteet on kuvattu tarkemmin liitteessä 1.

Tietoperusteisen toiminnan johtamisen osa-alueen osalta on vielä tässä vaiheessa jätetty laskematta tiedolla johtamisen käyttöönotosta syntyvät hyödyt. Kokonaisuutta on syyttä tarkastella ohjelman seuraavassa päivitysvaiheessa. 

Ohjelmaa tarkastellaan säännöllisesti valiten strategiset analyysikohteet, jotka tuodaan laskennan jälkeen osaksi päätöksentekoa sekä ohjelman päivitettyä versiota.

Talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelmaa ei kyetä toimeenpanemaan ilman merkittäviä käyttötalouspanostuksia. Ohjelmakauden (2022 - 2026) käyttötalouspanostukset ovat yhteensä 31,5 m€, jotka synnyttävät kokonaisuudessaan noin 86 m€ nettotuottavuusvaikutuksen, Tästä nettotuottavuusvaikutuksesta vuoden 2022 osuus on 4,4 m€. Investointeja nettovaikutuksen saamiseksi tarvitaan vuodelle 2022 n. 2,4 m€.

Ohjelmakokonaisuuden hyväksyminen vuoden 2022 osalta jatkaa palvelurakenteen keventämistä, nojaa vahvasti varhaisen tuen, ennakoinnin ja tiedolla johtamisen ratkaisuihin sekä vaatii onnistuakseen henkilöstöpanostuksia. 

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän hallitus on 30.3.2022 hyväksynyt liitteenä olevan talouden ja toiminnan kehittämisohjelman vuoden  2022 osalta ja nyt on tarkoituksena tuoda ohjelma vuosilta 2023-2026 hyvinvointialueen päätöksentekoon.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Rahoitus- ja talousjaosto merkitsee tiedoksi talouden ja toiminnan kestävän kehittämisen ohjelman vuosille 2022-2026.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Tieto- ja digijohtaja Antti Ylä-Jarkko esitteli kokouksessa asiaa.