Aluevaltuusto, kokous 12.12.2024

§ 75 Eron myöntäminen Maiju Tapiolinnalle aluehallituksesta ja uuden jäsenen valitseminen

KEUHDno-2024-4481

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Maiju Tapiolinna on pyytänyt 14.10.2024 eroa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksesta.

Hyvinvointialueesta annetun lain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Vaalikelpoisuudesta aluehallitukseen säädetään hyvinvointialueista annetun lain 78 §:ssä seuraavaa:

”Vaalikelpoinen aluehallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:

  1. välittömästi aluehallituksen alaisena toimiva hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
  2. hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka toimii 1 kohdassa tarkoitettuun tehtävään rinnastuvassa tehtävässä;
  3. hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa aluehallituksen käsiteltäviksi tulevien asioiden valmistelusta;
  4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle aluehallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisella hyvinvointialueella huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen aluehallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa sen edunvalvonnasta.

Enemmistön aluehallituksen jäsenistä on oltava muita kuin hyvinvointialueen tai hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.”

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. 

Aluehallituksen kokoonpano valtuustokaudella 2022-2025 on tällä hetkellä seuraava

Jäsen Varajäsen
Behm Kimmo Luhtaniemi Tommi
Boman Tom Mika Timonen
Edry Tarja Lyytinen Anna-Liisa
Kokko Annika Salmi Lilli 
Lindberg Arto Markkanen Lassi
Niinimäki Leni Lappalainen Annika
Perttu Helinä Silventoinen Sari
Pietilä Nina  Taupila Reija
Rainio Jaakko  Hakala Juha
Ravolainen-Rinne Heta Linna-Pirinen Tuija 
Rousu Sirkka Annina Nuutinen
Räty Virpi Utriainen Inka
Salonen Jussi Morelius Kenneth
Savela Olli Kannisto Kalevi
Tapiolinna Maiju Valve Mari
Tilvis Reijo Havula Tapio
Vitikka-Koponen Pirja   Koivunen Aila

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi

  1. Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
    1. myöntää Maiju Tapiolinnalle eron aluehallituksen jäsenen tehtävästä 
    2. valita Maiju Tapiolinnan tilalle uuden jäsenen aluehallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  2. Lisäksi aluehallitus päättää
    1. valita uuden edustajan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon Maiju Tapiolinnan tilalle 30.10.2024 lukien

Käsittely:

Tom Boman ehdotti, että Tapiolinnan tilalle vanhusneuvostoon hallituksen edustajaksi nimetään Mari Valve. Ehdostusta kannatettiin yksimielisesti.

Päätös

  1. Aluehallitus päätti ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
    1. myöntää Maiju Tapiolinnalle eron aluehallituksen jäsenen tehtävästä 
    2. valita Maiju Tapiolinnan tilalle uuden jäsenen aluehallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
  2. Lisäksi aluehallitus päätti
    1. valita Mari Valveen uudeksi edustajaksi hyvinvointialueen vanhusneuvostoon Maiju Tapiolinnan tilalle 30.10.2024 lukien

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Maiju Tapiolinnalle eron aluehallituksen jäsenen tehtävästä 
  2. valita Maiju Tapiolinnan tilalle uuden jäsenen aluehallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

Käsittely:
Mika Timonen ehdotti, että aluehallituksen jäseneksi valitaan aluehallituksen varajäsen Mari Valve ja että Valveelta vapautuvaan varajäsenen tehtävään valitaan Satu Lampi.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. myöntää Maiju Tapiolinnalle eron aluehallituksen jäsenen tehtävästä 
  2. valita Maiju Tapiolinnan tilalle uudeksi  jäseneksi aluehallitukseen aluehallituksen varajäsen Mari Valveen jäljellä olevaksi toimikaudeksi
  3. valita Satu Lammen aluehallituksen varajäseneksi Mari Valveelta vapautuneeseen varajäsenen tehtävään

Tiedoksi

Asianosaiset