Aluevaltuusto, kokous 23.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Eron myöntäminen Tiina Halla-aholle palveluiden järjestämisen lautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen

KEUHDno-2024-1445

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Tiina Halla-aho on pyytänyt eroa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakunnasta henkilökohtaisista syistä. 

Hyvinvointialueesta annetun lain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Hyvinvointialueesta annetun lain 79 §:n mukaan "vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:  

  1. asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. 

Palveluiden järjestämisen lautakunnan kokoonpano toimikaudella 2022-2025 on seuraava:

Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen
pj Sari Silventoinen Pasi Lehtimäki
vpj Pirjo Komulainen Emmi Tuomisto
Lauri Untamo     Visa Tarikka
Mia Rundgren Tarja Hartman
Riina Mattila     Jaana Diakite
Tuula Latosuo     Kirsti Ruislehto
Kim Kiuru     Jarno Hautamäki
Ossi-Pekka Ollikainen Lauri Kämäri
Satu Lampi Tiina Halla-Aho
Tom Boman Jani Nursisalo
Anna Pulkkinen     Tea Nieminen
Jukka Anttila Jari Raita
Markku Jahnukainen Aki Korpela
Lotta Vainiola     Leena Tuomisto
Matleena Eemola     Mira Lehtinen

 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Tiina Halla-aholle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakunnan varajäsenyydestä ja;
  2. valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakuntaan.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Tiina Halla-aholle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakunnan varajäsenyydestä ja;
  2. valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakuntaan.

 

Käsittely:

Mari Valve ehdotti, että tehtävään valitaan Kirsi Loponen. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. myöntää Tiina Halla-aholle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakunnan varajäsenyydestä ja;
  2. valita hänen tilalleen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden järjestämisen lautakuntaan uudeksi varajäseneksi Kirsi Loposen.

Tiedoksi

Asianosaiset, toimielinasiat