Aluevaltuusto, kokous 9.11.2023

§ 61 Eron myöntäminen Nina Pietilälle aluehallituksen varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen

KEUHDno-2023-1798

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Nina Pietilä on pyytänyt eroa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen varajäsenen tehtävästä henkilökohtaisista syistä. 

Hyvinvointialueesta annetun lain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Vaalikelpoisuudesta aluehallitukseen säädetään hyvinvointialueista annetun lain 78 §:ssä seuraavaa:

”Vaalikelpoinen aluehallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:

  • välittömästi aluehallituksen alaisena toimiva hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
  • hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka toimii 1 kohdassa tarkoitettuun tehtävään rinnastuvassa tehtävässä;
  • hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa aluehallituksen käsiteltäviksi tulevien asioiden valmistelusta;
  • henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle aluehallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
  • Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisella hyvinvointialueella huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen aluehallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa sen edunvalvonnasta.

Enemmistön aluehallituksen jäsenistä on oltava muita kuin hyvinvointialueen tai hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.”

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. 

Jäsen                     Varajäsen
Perälahti Henri        Boman Tom 
Rainio Jaakko        Hakala Juha
Kalliokoski Taneli    Havula Tapio
Savela Olli              Kannisto Kalevi
Rousi Sirkka           Nuutinen Annina
Niinimäki Leni        Lappalainen Annika
Ravolainen-Rinne Heta    Linna-Pirinen Tuija
Behm Kimmo        Luhtaniemi Tommi
Edry Tarja              Lyytinen  Anna-Liisa
Lindberg Arto        Markkanen Lassi
Salonen Jussi        Morelius Kenneth
Taupila Reija          Pietilä Nina
Kokko Annika        Salmi Lilli
Helinä Perttu         Silventoinen Sari
Räty Virpi              Utriainen Inka
Tapiolinna Maiju    Valve Mari
Vitikka-Koponen Pirja   Koivunen Aila

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Nina Pietilälle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen varajäsenen tehtävästä
  2. valitsee Nina Pietilän tilalle uuden varajäsenen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukseen

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Nina Pietilälle eron Keski-​Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen varajäsenen tehtävästä
  2. valitsee Nina Pietilän tilalle uuden varajäsenen Keski-​Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukseen

Käsittely:

Mila Lehtonen ehdotti että varajäseneksi valitaan Reija Taupila. Puheenjohtaja totesi, että koska Taupila on tällä hetkellä varsinainen jäsen, valinta on tässä vaiheessa ehdollinen sille, että hänelle myönnetään ero varsinaisen jäsenen tehtävästä.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. myöntää Nina Pietilälle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen varajäsenen tehtävästä
  2. valita Nina Pietilän tilalle uudeksi varajäseneksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitukseen Reija Taupilan, ehdollisena sille, että hänelle myönnetään ero varsinaisen jäsenen tehtävästä.

Tiedoksi

Asianosaiset, Toimielinasiat