Aluevaltuusto, kokous 9.11.2023

§ 56 Tuotannon järjestämisen periaatteet

KEUHDno-2023-1017

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

Perustelut

Taustaa hyvinvointialueen palvelutuotannon järjestämisestä

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue on hyödyntänyt toimintatapa-analytiikka palveluiden järjestämisen arvioinnin osalta jo vuodesta 2019 lähtien. Varsinaiset tuotannolliset ratkaisut on tehty palvelualueilla tai niiden sisällä olevissa yksiköissä parhaan harkinnan mukaisesti. Ylemmän tason linjaavia periaatteita tuotannon järjestämisen osalta ei ole ollut käytettävissä. Myöskään strategisten palvelukokonaisuuksien tunnistamiseen tai hallintaan ei ole käytettävissä toimintamallia tai periaatteita. 

Hyvinvointialuelain (Laki hyvinvointialueesta 611/2021) 7§ mukaisesti, on hyvinvointialueella vastuu alueen palveluiden järjestämisestä. Ydinsääntönä palvelutuotannon toteutuksen osalta on vastuu palveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tuottamistavan valinnasta, tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta. Pykälä 9 ja 10 täsmentävät palveluiden tuottamista siten, että hyvinvointialue voi tuottaa palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkimalla ne sopimukseen perusten muilta palveluiden tuottajilta. 

Lisäksi hyvinvointialueella on oltava riittävä sosiaali- ja terveydenhuollon osaaminen, toimintakyky ja valmius, toiminnan edellyttävät resurssit (henkilöstöä, tilat ja välineet) sekä riittävä oma palvelutuotanto. 

Työn tavoite ja viitekehys

Työllä tavoitellaan sitä, että tuotannon järjestämisen periaatteet ohjaavat järjestäjän vastuulla olevaa palvelutuotannon järjestämistä hyvinvointialuetasoisten periaatteiden ja toimintamallien avulla. Osana kokonaisuuteen liittyvää viitekehystä on suunniteltu otettavan käyttöön palvelutuotannon järjestämiseen liittyvät yleiset periaatteet, palvelutuotannon ostamisen periaatteet ja palveluiden tuottamisen periaatteet. Lisäksi kokonaisuuteen liittyy strategisten palvelukokonaisuuksien hallintamalli sekä systemaattinen toimintatapa tuotantotapa-analytiikan osalta. 

Etenemisaikataulu

Kokonaisuus koostuu neljästä (4) osa-alueesta; viitekehys, linjaukset ja periaatteet, strategisten palvelukokonaisuuksien hallinta ja tuotantotapa-analytiikka. Tavoitteena on, että kaksi ensimmäistä osa-aluetta valmistellaan maalis-huhtikuun aikana ja loput kaksi touko-kesäkuun aikana. Kokonaisuus tuodaan päätöksentekoon alkusyksystä 2023. 

Ehdotus

Esittelijä

Pirjo Laitinen-Parkkonen, johtajaylilääkäri, kehitys- ja tutkimusjohtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Kehittämis- ja tulevaisuuslautakunta

  • merkitsee tuotannon järjestämisen periaatteet tiedoksi; ja
  • esittää niitä tiedoksi aluehallitukselle; ja
  • esittää niitä tiedoksi palvelujen järjestämisen lautakunnalle 

Päätös

Kehittämis- ja tulevaisuuslautakunta

  • merkitsi tuotannon järjestämisen periaatteet tiedoksi; ja
  • esittää niitä tiedoksi aluehallitukselle; ja
  • esittää niitä tiedoksi palvelujen järjestämisen lautakunnalle 

Valmistelija

Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää merkitä Tuotannon järjestämisen periaatteet tiedoksi.

Käsittely:

Tieto- ja digijohtaja piti asiaesittelyn kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

Tuotannon järjestämisen periaatteet

Perustelut:

Taustaa hyvinvointialueen palvelutuotannon järjestämisestä
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue on hyödyntänyt toimintatapa-analytiikka palveluiden järjestämisen arvioinnin osalta jo vuodesta 2019 lähtien. Varsinaiset tuotannolliset ratkaisut on tehty palvelualueilla tai niiden sisällä olevissa yksiköissä parhaan harkinnan mukaisesti. Ylemmän tason linjaavia periaatteita tuotannon järjestämisen osalta ei ole ollut käytettävissä. Myöskään strategisten palvelukokonaisuuksien tunnistamiseen tai hallintaan ei ole käytettävissä toimintamallia tai periaatteita. 

Hyvinvointialuelain (Laki hyvinvointialueesta 611/2021) 7§ mukaisesti, on hyvinvointialueella vastuu alueen palveluiden järjestämisestä. Ydinsääntönä palvelutuotannon toteutuksen osalta on vastuu palveluiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tuottamistavan valinnasta, tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta. Pykälä 9 ja 10 täsmentävät palveluiden tuottamista siten, että hyvinvointialue voi tuottaa palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkimalla ne sopimukseen perusten muilta palveluiden tuottajilta.

Lisäksi hyvinvointialueella on oltava riittävä sosiaali- ja terveydenhuollon osaaminen, toimintakyky ja valmius, toiminnan edellyttävät resurssit (henkilöstöä, tilat ja välineet) sekä riittävä oma palvelutuotanto. 

Työn tavoite ja viitekehys
Työllä tavoitellaan sitä, että tuotannon järjestämisen periaatteet ohjaavat järjestäjän vastuulla olevaa palvelutuotannon järjestämistä hyvinvointialuetasoisten periaatteiden ja toimintamallien avulla. Osana kokonaisuuteen liittyvää viitekehystä on suunniteltu otettavan käyttöön palvelutuotannon järjestämiseen liittyvät yleiset periaatteet, palvelutuotannon ostamisen periaatteet ja palveluiden tuottamisen periaatteet. Lisäksi kokonaisuuteen liittyy strategisten palvelukokonaisuuksien hallintamalli sekä systemaattinen toimintatapa tuotantotapa-analytiikan osalta. 
 
Etenemisaikataulu
Kokonaisuus on valmisteltu maalis-toukokuun aikana ja on sisäisesti hyväksytty järjestäjän kokouksessa. Päätöksentekoon kokonaisuus tuodaan kesäkuussa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, integraatiojohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Palveluiden järjestämisen lautakunta:

  • Hyväksyy esityksen osaltaan.
  • Lähettää asian hallitukselle ja edelleen valtuustolle jatkokäsiteltäväksi.

Käsittely:

Käsiteltiin esityslistan § 30 ennen § 22.

Pidettiin kokoustauko klo 19:10-19:15.

Päätös

Palvelujen järjestämisen lautakunta:

  • Hyväksyi esityksen osaltaan.
  • Lähettää asian hallitukselle ja edelleen valtuustolle jatkokäsiteltäväksi.

Valmistelija

Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevat tuotannon järjestämisen periaatteet. 

Käsittely:

Puheenjohtaja tiedusteli hallitukselta, voidaanko asia yksimielisesti jättää pöydälle. Hallitus oli asiassa yksimielinen.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti jättää asia pöydälle.

Valmistelija

Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevat tuotannon järjestämisen periaatteet. 

Päätös

 

Esitys hyväksyttiin  Olli Savelan kokouksessa esittämillä seuraavilla tarkennuksilla:

- Dia 13, lisätään kohtaan Laatu ja vaikuttavuus:  ... sekä viranomaisvalvontaan

- Dia 14, lisätään kohtaan Ikääntyneiden palvelut (oma tuotanto):  ...ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa

- Diat 14 ja 15: muutetaan kohtaan Vuokratyövoima:  Ei ole kustannustehokas vaihtoehto.

Lisäksi valtuutettiin tieto- ja digijohtaja tekemään kokouksessa esille tulleet tekniset korjaukset.

Kokouskäsittely

Tieto- ja digijohtaja Antti Ylä-Jarkko esitteli tuotannon järjestämisen periaatteita.

Valmistelija

Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää hyväksyä liitteenä olevat tuotannon järjestämisen periaatteet. 

Päätös

Päätettiin yksimielisesti siirtää asia seuraavaan kokoukseen.

Valmistelija

  • Antti Ylä-Jarkko, tieto- ja digijohtaja, antti.yla-jarkko@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää hyväksyä liitteenä olevat tuotannon järjestämisen periaatteet.

Käsittely:

Tieto- ja digijohtaja Antti Ylä-Jarkko alusti asiaa.

 

Sara Peltola teki Annika Lappalaisen kannattamana seuraavat muutosehdotukset:

Vihreä valtuustoryhmä esittää seuraavia muutoksia nyt esillä olevaan dokumenttiin tuotannon järjestämisen periaatteista:

Muutosesitys 1. 
Jaetaan dialla 18 otsikon “Vaikutukset yhteiskuntaan ja alueen elinvoimaan” alla oleva sisältö kahteen laatikkoon seuraavasti:
- Laatikko 1: "Vaikutukset alueen elinvoimaan: Tavoitteena merkittävät positiiviset työllisyysvaikutukset tai painopiste alueen vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn kehittämisessä"
- Laatikko 2: "Vaikutukset yhteiskuntaan: Tavoitteena merkittävät positiiviset ympäristövaikutukset."

Valtuutetaan viranhaltijat tekemään muutoksen perusteella tarvittavat muutokset myös liitteeseen 2.

Muutosesitys 2.
Lisätään dialle 26 “Muut huomioitavat asiat” otsikon alle oma laatikkonsa “Ilmasto- ja ympäristövaikutukset”

Valtuutetaan viranhaltijat tekemään muutoksen perusteella tarvittavat muutokset myös liitteeseen 3.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaksi kannatettua muutosehdotusta, asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokousjärjestelmää ja siltä osin kuin valtuutetut eivät ole antaneet ääntään kokousjärjestelmän kautta, käytetään nimenhuutoa.

Äänestys 1

JAA = hallituksen pohjaehdotus
EI = Sara Peltolan muutosesitys 1

Äänestyksen tulos

14 JAA-ääntä, 53 EI-ääntä, 1 POISSA

Äänestys 2

JAA = hallituksen pohjaehdotus
EI = Sara Peltolan muutosesitys 2

Äänestyksen tulos

13 JAA-ääntä, 54 EI-ääntä, 1 POISSA

Päätös

Hyväksyttiin kokouksessa tehdyin muutoksin.

Äänestystulokset

  • Kyllä 14 kpl 21%

    Tuija Linna-Pirinen, Satu Lampi, Nea Pajala, Jaakko Haapamäki, Tom Boman, Mika Timonen, Seppo Hakulinen, Arto Järvinen, Henri Perälahti, Mari Valve, Tiina Karhunen, Taneli Kalliokoski, Willem van Schevikhoven, Maiju Tapiolinna

  • Ei 53 kpl 79%

    Leni Niinimäki, Olli Savela, Johanna Jokinen, Pirjo Komulainen, Mimmi Launiala, Arto Lindberg, Johanna Linna, Eemeli Peltonen, Sara Peltola, Annika Lappalainen, Mila Lehtonen, Pinja Perholehto, Ulla-Mari Karhu, Tuija Reinikainen, Tuula Latosuo, Reijo Tilvis, Sirkka Rousu, Kim Kiuru, Reija Taupila, Tarja Vierikko, Riina Mattila, Jukka Anttila, Marja-Leena Sandelin, Arto Hägg, Harri Lepolahti, Maria Luoma, Kenneth Morelius, Mari Simelius-Hulmi, Jussi Salonen, Sari Silventoinen, Mia Rundgren, Sanna Kervinen, Inka Utriainen, Pihla Keto-Huovinen, Tapio Havula, Anna-Liisa Lyytinen, Heli Ronkanen, Pirjo Vainio, Tiia Lintula, Jaakko Rainio, Virpi Räty, Matti Vanhanen, Johanna Tukiainen, Andeliina Cieslak, Lauri Untamo, Pirja Vitikka-Koponen, Margita Winqvist, Kimmo Behm, Irma Pahlman, Pentti Puhakka, Heta Ravolainen-Rinne, Marja-Leena Laine, Tea Nieminen

  • Kyllä 13 kpl 19%

    Mika Timonen, Nea Pajala, Jaakko Haapamäki, Seppo Hakulinen, Tom Boman, Tiina Karhunen, Henri Perälahti, Arto Järvinen, Willem van Schevikhoven, Satu Lampi, Jukka Anttila, Mari Valve, Maiju Tapiolinna

  • Ei 54 kpl 81%

    Margita Winqvist, Annika Lappalainen, Eemeli Peltonen, Kenneth Morelius, Mimmi Launiala, Arto Hägg, Taneli Kalliokoski, Jussi Salonen, Pentti Puhakka, Tuija Reinikainen, Johanna Jokinen, Pihla Keto-Huovinen, Pirjo Komulainen, Jaakko Rainio, Leni Niinimäki, Ulla-Mari Karhu, Riina Mattila, Maria Luoma, Mila Lehtonen, Tuija Linna-Pirinen, Kimmo Behm, Arto Lindberg, Kim Kiuru, Heli Ronkanen, Tuula Latosuo, Tiia Lintula, Reijo Tilvis, Tarja Vierikko, Pirjo Vainio, Mia Rundgren, Anna-Liisa Lyytinen, Reija Taupila, Johanna Linna, Irma Pahlman, Tapio Havula, Sanna Kervinen, Inka Utriainen, Sara Peltola, Virpi Räty, Matti Vanhanen, Lauri Untamo, Sirkka Rousu, Harri Lepolahti, Olli Savela, Sari Silventoinen, Marja-Leena Laine, Johanna Tukiainen, Pirja Vitikka-Koponen, Andeliina Cieslak, Mari Simelius-Hulmi, Pinja Perholehto, Marja-Leena Sandelin, Heta Ravolainen-Rinne, Tea Nieminen