Valmistelija
Sanna Kaukua, talouspäällikkö, sanna.kaukua@keusote.fi
Perustelut
Edellinen käsittely:
Rahoitus- ja talousjaosto 29.8.2024
KEUHDno-2024-1718
Valmistelija
Sanna Kaukua, talouspäällikkö
Aluevaltuusto hyväksyi vuoden 2024 talousarvion kokouksessaan 14.12.2023 § 70. Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumasta raportoidaan aluevaltuustolle ajalta 1.1.-30.6.2024 ja toisen kerran tilinpäätöksessä ajalta 1.1.-31.12.2024.
Alkuvuosi hyvinvointialueella oli muutoksien aikaa. Hyvinvointialuejohtajan irtisanoutuminen helmikuussa käynnisti rekrytointiprosessin, tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimeenpano yhteistoimintaneuvottelut ja talouden tasapainottaminen tavoitteiden suuntaan näytteli isoa osaa kaikessa suunnittelussa ja toiminnassa. Huolimatta talouden haasteista itse toiminta hyvinvointialueella jatku hyvällä tasolla kaikissa palveluissa, osaavan ja riittävän henkilöstön turvin. Muutoksien kevät yhteistoimintamenettelyineen ei vaikuttanut palvelujen järjestämistä tai tuottamista heikentävästi. Asiakastyytyväisyyttä mittaava nettosuositteluindeksi (NPS) hyvinvointialueella on kasvanut kuukausittain, ja nousi ensimmäistä kertaa strategiselle tavoitetasolleen (NPS 60) kesän lopuksi.
Taloudelliset vaikeudet ja säästäminen eivät toistaiseksi ole vaikuttaneet hyvinvointialueellamme sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastuspalvelujen järjestämisen tasoon tai laajuuteen, mutta tulevaisuudessa muutokset myös tässä ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä. Mikäli alijäämien kattamisvelvoite nykyisessä aikataulussa säilyy, tulee se edellyttämään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutason leikkauksia nykytasosta, jotka heijastelevat suoraan myös asukkaiden saamiin palveluihin.
Huolimatta talouden tasapainottamistoimenpiteistä hyvinvointialueemme talousennuste kuluvalle vuodelle heikkeni ensimmäisellä puolivuotisjaksolla. Sama suuntaus koskee hyvinvointialueita kansallisesti ja alueiden välillä on isoja eroja. Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne ja sen heikkeneminen on ollut kevään uutisaihe valtakunnan politiikassa, ja ratkaisuksi tässä huolestuttavassa tilanteessa on esitetty lähinnä alueiden tiukempaa ohjausta tai niiden määrän vähentämistä. Tämä ei kuitenkaan ole hyvinvointialueemme tahtotila vaan olemmekin, yhdessä muiden hyvinvointialueiden kanssa, pitäneet yllä keskustelua siitä, että alijäämien kattamiseen tulee saada pidempi aika esimerkiksi 3-5 vuotta enemmän (vuoteen 2030), koska tehdyt muutokset ja kehittämisen tulokset toteutuvat viiveellä. Hyvinvointialueet tarvitsevat nyt erityisesti työrauhaa päätöksenteko- ja toimeenpanokyvyn turvaamiseksi. Meillä on laajassa yhteistyössä valmisteltu Hyvinvointialueohjelma, joka pitää sisällään paitsi Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman ja Palvelujen verkostosuunnitelman myös Henkilöstöohjelman. Muutosohjelmien suunnittelun etenemisen turvaamiseksi hyvinvointialueemme tarvitsee työrauhaa ja autonomiaa uusien velvoitteiden, jatkuvan muutoksen ja normiohjauksen sijaan.
Tilinpäätösennuste
Kesäkuun toteutuman perusteella laaditun tilinpäätösennusteen mukaan toimintakate toteutuu n. 28,2 Me talousarviota heikompana. Oman palvelutuotannon ylitys on n. 17,6 Me ja erikoissairaanhoidon n. 10,6 Me. Pelastustoimen toimintakatteen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Valtiovarainministeriö on julkaissut kesäkuun 2024 lopulla tarkistetun rahoituslaskelman vuodelle 2024. Kunnilta hyvinvointialueille siirtyneet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen nettokustannukset ovat tarkentuneet vuoden 2024 rahoituspäätöksistä tehtyjen oikaisuvaatimusten sekä valtiovarainministeriön tekemien selvitysten ja korjausten perusteella. Siirtyvien kustannusten tarkentuminen kasvattaa hieman hyvinvointialueiden rahoituksen koko maan tasoa ja muuttaa aluekohtaisia siirtymätasauksia. Muut vuoden 2024 rahoitukseen vaikuttavat tekijät eivät ole muuttuneet kesäkuun laskelmassa. Keski-Uudemaan hyvinvointialueen rahoitus vuodelle 2024 on uuden laskelman mukaan 797.968.188 euroa eli vajaat 23.000 euroa pienempi kuin aiemman laskelman mukaan. Talousarvioon verrattuna rahoitus kuitenkin toteutuu n. 31.000 euroa suurempana.
Rahoitustuottojen ja -kulujen ennustetaan toteutuvan n. 0,1 Me ja poistojen n. 2,6 Me talousarviota pienempinä.
Tilinpäätösennusteen mukainen tilikauden alijäämä on n. 57,9 Me. Vuoden 2024 talousarviossa alijäämän arvioitiin olevan n. 32,5 Me. Vuoden 2023 tilinpäätöksen ja vuoden 2024 tilinpäätösennusteen mukainen kumulatiivinen alijäämä on yhteensä n. 124,5 Me. Hyvinvointialuelain mukaan alijäämä tulee kattaa vuoden 2026 loppuun mennessä. Tämä edellyttää mittavia sopeutustoimia jo päätetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteiden lisäksi, mikä valmistelutyö on käynnistetty.
Oheismateriaalina on käyttösuunnitelman taloudellisten tavoitteiden toteutumisvertailu.
Päätösehdotus
Rahoitus- ja talousjaosto esittää aluehallitukselle, että aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2024.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan
----------------------------------------------------------------------------------------------
Aluehallitus 3.9.2024
Ehdotus
Esittelijä
Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6.2024.
Käsittely:
Asiaesittelyn pitivät rahoitus- ja talousjohtaja Päivi Tarsia, henkilöstöjohtaja Monica Hostio, palvelujohtaja Mari Patronen, lastensuojelun päällikkö Suvi Salin (palvelujohtajan sijainen), johtajaylilääkäri, tutkimus- ja kehitysjohtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen (palvelujohtajan sijainen) ja integraatiojohtaja Kristiina Kariniemi-Örmälä.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.