Tarkastuslautakunta, kokous 10.5.2023

§ 40 Eteva kuntayhtymän vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös

KEUHDno-2023-880

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Eteva kuntayhtymän vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) § 20 mukaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) 6 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityishuoltopiirit siirretään varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen hyvinvointialueille 1. päivänä tammikuuta 2023. Eteva kuntayhtymä on edellä kuvatun lainkohdan mukainen erityishuoltopiiri. Edelleen saman lain § 20:ssä todetaan, että kuntayhtymän varat, velat ja sitoumukset liitetään siihen hyvinvointialueeseen, jonka alueeseen kuntayhtymän jäsenkunnat kuuluvat. Jos kuntayhtymän jäsenkunnat kuuluvat useampaan hyvinvointialueeseen, varat, velat ja sitoumukset on jaettava hyvinvointialueiden välillä jäsenkuntien omistusosuuksien suhteessa, paitsi jos varojen, velkojen ja sitoumusten siirrot olisivat hyvinvointialueiden taloudelliseen kantokykyyn nähden vähäisiä. Hyvinvointialueet voivat sopia varojen, velkojen ja sitoumusten jakamisesta myös toisin.

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021) § 41 mukaan edellä 20 §:ssä tarkoitettujen kuntayhtymien ja erityishuoltopiirien tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vuodelta 2022 allekirjoittavat hyvin-vointialueen hallitus ja hyvinvointialuejohtaja. Hyvinvointialueen valtuuston on käsiteltävä 1 momentissa tarkoitetut tilinpäätökset ja päätettävä tilivelvollisille myönnettävästä vastuuvapaudesta 30. päivään kesäkuuta 2023 mennessä. Edellä 20 §:ssä tarkoitettujen erityishuoltopiirien tilinpäätökseen ja konserniti-linpäätökseen vuodelta 2022 sovelletaan muutoin, mitä kuntalaissa säädetään.

Eteva kuntayhtymä jakaantuu lainsäädännön perusteella kuudelle hyvinvointialueelle. Edellä kuvatun mukaisesti Eteva kuntayhtymän tilinpäätös tulee lain-säädännön perusteella käsitellä kaikkien niiden hyvinvointialueiden toimielimissä, johon kuntayhtymä jakaantuu. Etevan kuntayhtymän tilinpäätöksen al-lekirjoittavat seuraavien hyvinvointialueiden hallitukset sekä hyvinvointialuejohtajat: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, Kanta-Hämeen hyvinvointialue ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen Eteva kuntayhtymän tarkastuslautakunta antaa osaltaan arviointikertomuksen tilivuodesta 2022 ja toimittaa sen käsiteltäväksi edellä mainittujen hyvinvointialueiden tarkastuslautakuntiin. Tarkastuslautakunnat valmistelevat osaltaan arviointikertomuksen käsiteltäväksi hyvinvointialueen aluevaltuustolle. Edelleen edellä mainittujen hyvinvointialueiden valtuustot käsittelevät Eteva kuntayhtymän tilinpäätöksen ja päättävät tili-velvollisille myönnettävästä vastuuvapaudesta.

Toimintavuosi 2022 oli Eteva kuntayhtymän viimeinen toimintavuosi. Palvelutoiminna osalta keskityttiin asiakkaiden palvelusuunnitelmien mukaiseen pal-veluiden järjestämiseen haastavan muutostilanteen keskellä. Keskeisenä tavoitteena oli häiriötön toiminnan siirtäminen hyvinvointialueiden vastuulle siten, että vaikutukset asiakkaisiin olisivat mahdollisimman vähäiset. Palvelutoimintaa haastoivat alkuvuoden merkittävä koronaepidemia yksiköissä sekä henki-löstön saatavuushaasteet. Tehdyillä toimenpiteillä palvelut kyettiin pääsäännön mukaan tuottamaan asiakkaille häiriöttömästi läpi vuoden ja siirtoa hyvinvoin-tialueille voidaan pitää onnistuneena.
Viimeisen toimintavuoden hallinnollinen työpanos keskittyi suurelta osin hyvinvointialueuudistuksen valmistelutyöhön ja kuntayhtymän toimintojen jakamiseen eri alueille. Helmikuun lopussa valmistunut selvitys hyvinvointialueille siirtyvistä vastuista ja omaisuudesta toimi perustana kuntayhtymän jakaantumiselle vuodenvaihteessa. Valmistelun etenemistä seurattiin kuntayhtymässä yksityiskohtaisella toimeenpanon tiekartalla, jonka avulla varmistettiin valmius tulevaan muutokseen. Kaikki keskeiset asiat saatiin suunnitelmien mukaisesti tehtyä ja Etevan muutosprosessi oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut.

Eteva kuntayhtymän tulos vuodelta 2022 on 0 euroa. Kuntayhtymän alkuperäisessä talousarviossa tilikauden toimintakate oli 331 765 euora ja tulos 51 691 euroa. Yhtymäkokous päätti kokouksessaan 15.12.2022 talousarviomuutoksesta, jossa uudeksi toimintakatteeksi tuli -2 063 347 euroa. Yhtymäkokous päätti positiivisen tuloksen palauttamisesta jäsenkunnille palveluostojen suhteessa uuden toimintakatteen puitteissa sekä eräiden rahoitustuottojen erien palauttamisesta omistusosuuksien suhteessa. Eteva kuntayhtymä saavutti toiminnassaan selkeästi talousarvion ylittävän tilikauden tuloksen. Jäsenkunnille hyvitettiin tilinpäätöksen yhteydessä yhteensä 1,34 miljoonaa euroa yhtymäkokouksen päätöksen mukaisesti palveluostojen suhteessa. Lisäksi omistajakunnille palautettiin yhtymäkokouksen päätöksen mukaisesti rahoitustuottojen eriä yhteensä 2,25 miljoonaa euroa. Ilman tehtyjä palautuksia kun-tayhtymän tulos olisi ollut 3,59 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Lisäksi jäsenkunnille palautettiin aikaisempien tilikausien ylijäämää 2,13 miljoonaa euroa.

Kuntayhtymän henkilöstömäärä 31.12.2022 oli 1333 (2021: 1 327). Henkilötyövuosien määrä oli 1 222 (2021: 1 220). Toistaiseksi voimassa olevassa pal-velussuhteessa oli 83,7%. Nasiten osuus henkilöstöstä oli 85,5% ja miesten 14,5%. Henkilöstön keski-ikä oli 43,6 vuotta. Henkilöstökustannukset kasvoivat 5,1 % ja henkilöstömäärään suhteutettuna kulut kasvoivat 4,4 %.
  
Eteva konsernin alijäämä on -1,1 miljoonaa euroa (2021: 0,0 M€). Konsernitaseen loppusumma oli 64,4 miljoonaa euroa (2021: 68,5 M€), josta vieras pää-oma on 47,6 miljoonaa euroa (2021: 49,4 M€). Konsernin toimintatuotot kattavat toimintakulut. Vuosikate ei kata täysimääräisesti suunnitelman mukaisia poistoja, mikä johtuu merkittävistä jäsenkunnille tehdyistä palautuksista. Kon-sernin toiminnan ja investointien rahavirta on positiivinen, investoinnit ja pää-omamenot saadaan kokonaisuudessaan katettua tulorahoituksella.Rahoituksen rahavirta oli selkeästi negatiivinen jäsenkunnille tehdystä yli-jäämäpalautuksesta johtuen.

Eteva konsernin omavaraisuusaste on heikompi kuin Eteva kuntayhtymän, koska asumisyksiköt on rahoitettu pääosin velkarahoituksella, joka on pääosin korkosuojattua (ARA). Vieraan pääoman takaisinmaksuun kuluisi yli puolet vuoden toimintatuotoista.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy Eteva kuntayhtymän vuoden 2022 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Tilikauden tulos 0 euroa siirretään edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Kertyneeksi ylijäämäksi muodostuu 0 euroa oman pääoman suuruuden ollessa 16 118 152,83 euroa. Eteva kuntayhtymän tase jaetaan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti hyvinvointialueille.

Yhtymähallitus oikeuttaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tekemään tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen teknisluonteisia korjauksia
 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Aikaisempi käsittely 25.4.2023
Eteva kuntayhtymä tarkastuslautakunta


§ 8 Eteva kuntayhtymän tilikauden 1.1.-31.12.2022 tilinpäätös  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 
 
Esitys

Tarkastuslautakunta päättää 

  • merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi, 
  • saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Vantaan  ja Keravan hyvinvointialueiden tarkastuslautakunnille ja edelleen aluevaltuustoille, 
  • esittää em. hyvinvointialueiden tarkastuslautakunnille ja edelleen aluevaltuustoille, että Eteva kuntayhtymän tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 hyväksytään, 
  • esittää em. hyvinvointialueiden tarkastuslautakunnille ja edelleen aluevaltuustoille, että Eteva kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.  
     

Päätöshistoria

Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueiden aluehallitukset ovat käsitelleet Etevan tilikauden 2022 tilinpäätöksen maaliskuussa 2023.  

Tarkastuslautakunta 13.4.2023, § 7 

Esittelyteksti

Tilintarkastuskertomuksen valmistelusta hyvinvointialueiden tarkastuslautakuntien ja edelleen aluevaltuustojen käsittelyyn huolehtii Eteva kuntayhtymän tarkastuslautakunta. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on tehdä hyvinvointialueiden tarkastuslautakunnille ja edelleen valtuustoille ehdotus vastuuvapauden myöntämisestä ja tilinpäätöksen hyväksymisestä. 

Tilintarkastaja Minna Ainasvuori antaa tilintarkastuskertomuksen kokouksessa.  

Liitteet

Liite nro 1 

Esittelijä

tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Johanna Sipola 

Valmistelijat

tilintarkastaja Minna Ainasvuori, puh. 040 719 5597 

Ehdotus

Esittelijä

  • Matti Korkiakoski, matti.v.korkiakoski@gmail.com

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta päättää 

  • merkitä Eteva kuntayhtymän tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
  • esittää Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustolle, että Eteva kuntayhtymän tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 hyväksytään, 
  • esittää Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustolle, että Eteva kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022. 

Päätös

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tarkastuslautakunta päätti

  • merkitä Eteva kuntayhtymän tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
  • esittää Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustolle, että Eteva kuntayhtymän tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 hyväksytään, 
  • esittää Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustolle, että Eteva kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.