Henkilöstöjaosto, kokous 3.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Tilannekatsaus kansainväliseen rekrytointiin

KEUH-2023-3650

Valmistelija

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Osaavan työvoiman saatavuusongelmat sote-alalla ovat yleistyneet koko Suomessa.  Henkilöstön saatavuusongelman helpottamiseksi Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä rekrytoi keväällä ja syksyllä 2022 yhteensä 24 hoiva-avustajaa Filippiineiltä ikäihmisten ympärivuorokautisiin palveluihin ja kotihoitoon. Heillä ei ollut aikaisempaa terveydenhuollon tutkintoa, mutta kokemusta hoiva-alan tehtävistä kylläkin. Kaikki ovat suorittaneet ensin hoiva-avustajan opinnot ja iso osa on jatkaneet opintojaan lähihoitajaksi oppisopimuskoulutuksella. Kumppanina koulutuksen osalta on ollut Hyria.  

Kokemukset hoiva-avustajista olivat myönteisiä ja loppuvuodesta 2022 päätimme rekrytoida kansainvälisiä osaajia sekä Filippiineiltä että Myanmarista yhteensä 36 sote-ammattilaista.  

Kumppaneina näissä hankinnoissa on ollut STEP-ammattiopisto (ent. seurakuntaopisto), joka tuottaa meille sairaanhoitajataustaisia hoiva-avustajia, joiden on tarkoitus kouluttautua ensin lähihoitajaksi ja sitten sairaanhoitajaksi. Marraskuun lopussa saamme 14 osaajaa Myanmarista, jotka aloittavat lähihoitajaopinnot STEP-ammattiopistossa.  

Toinen kansainvälisiä osaajia suomeen tuova kumppani on Sarastia (inhouse), joka on kilpailuttanut palveluntuottajaksi Silkkitien. Marras-joulukuussa saamme Filippiineiltä sote-taustaisia osaajia 8 henkilöä ja keväällä 2024 saapuvat loput 16 osaajaa, joista 8:lla sairaanhoitaja tausta ja 8:lla on lähihoitajan koulutukseen verrattava koulutus. Sijoittumispaikkana ovat Ikva (ymp ja kh) ja Tepasa (sapa). Oppisopimuskumppanina on Keuda lähihoitajaopintojen osalta. Laurea vastaa sairaanhoitajien pätevöitymisprosessista, jota valmistellaan valtakunnan tasolla.  

Keskitetty rekrytointiyksikkö on valmistellut tuleville sote-työntekijöille perehdyttämisohjelman yhteistyössä palvelualueiden kanssa. Jotta varmistetaan kansainvälisille hoiva-avustajille ja hoitajalle riittävä tuki, Keuda kouluttaa Keusoteen työpaikkaohjaajia. Työpaikkaohjaajille maksetaan ohjauksesta korvausta 70€/kk ohjausjakson ajan. Lisäksi kuuma -kuntien kanssa yhteistyössä on käynnistymässä mentorointivalmennus työpaikkaohjaajille. 

Haasteelliseksi kansainvälisen henkilöstön sijoittumisen osalta tekee henkilöstön saatavuudessa tapahtuneet positiiviset muutokset, joita ei ole osattu ennakoida kansainvälisten rekrytointien valmistelun yhteydessä.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Sanna Toivola-Järvinen, erityisasiantuntija, sanna.toivola-jarvinen@keusote.fi

Merkitään tiedoksi

Päätös

Merkittiin tiedoksi.