Rahoitus- ja talousjaosto, kokous 23.11.2023

§ 43 Hyvinkään ravitsemispalvelut Oy:n osakassopimus

KEUHDno-2023-4467

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Hyvinkään ravitsemispalvelut Oy:n osakassopimus

Taustaa

Hyvinkään kaupunki, HUS-yhtymän ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialue ovat 1.1.2023 alkaen olleet Hyvinkään Ravitsemispalvelut Oy:n osakkeenomistajia. Yhtiön nykyinen osakassopimus on yhtiön perustamishetkeltä, eli vuodelta 2013. Tuossa osakassopimuksessa sopimuksen osapuolia ovat Hyvinkään kaupunki, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä sekä yhtiö itse. 

Merkittävin muutos sopimukseen on hyvinvointialueen tulo yhtiön osakkaaksi, joka jo yksin pakottaa sopimuksen päivittämiseen. Lisäksi sopimus sisältää tiettyjä perustamisvaiheeseen liittyviä kohtia, kuten vuokrattaviin tiloihin, näiden peruskorjaukseen tai yhtiön käytössä olevaan kalustoon liittyviä määräyksiä, jotka eivät enää ole relevantteja. Aiemmassa osakassopimuksessa ei ole sovittu yhtiöstä irtautumiseen tai toiminnan päättämiseen liittyvistä asioista, jotka uuteen sopimukseen on otettu mukaan. Päivitetty sopimus ei sisällä kohtia, jotka edellyttäisivät yhtiön itsensä tuloa sopimuksen osapuoleksi.

Osakassopimuksen päivitys on ollut osapuolten tiedossa jo omistusjärjestelyiden suunnittelun alkaessa, elokuussa 2022. Uuden sopimuksen luonnostelu aloitettiin jo tuolloin, ja sitä on työstetty osapuolten kesken aktiivisemmin yhtiökokouksessa 12.6.2023 tehdyn päätöksen edellyttämällä tavalla.

Sopimuksen pääkohtina on pidetty seuraavia asioita:

  • tarve varmistaa yhtiön in-house -asema;
  • osapuolten palvelu- / ostotarpeen huomioiminen yhtiön talouden turvaavalla tavalla;
  • menettely omistussuhteiden muuttuessa;
  • menettely yhtiöstä irtautuessa;
  • menettely liiketoiminnan tai koko osakekannan luovutustilanteessa;
  • yhtiön hallinnon muodostaminen ja sen päätöksentekoa koskevat määräykset;

Yhtiön nykyisten osakkaiden yhdessä laatima osakassopimusluonnos on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Rahoitus- ja talousjaosto esittää aluehallitukselle, että se hyväksyy Hyvinkään ravitsemispalvelujen osakassopimuksen liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Liitteet

Oheismateriaali