Aluehallitus, kokous 10.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Hyvinvointialueen tilinpäätös 2021

KEUHDno-2022-17

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 116 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sovelletaan hyvinvointialueesta annetun lain lisäksi kirjanpitolakia.  Valtioneuvoston 1.8.2021 voimaan tulleella asetuksella on säädetty hyvinvointialueiden tilinpäätöslaskelmien kaavoista sekä tilinpäätöksen liitetiedoista ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuotta 2021 koskeviin tietoihin. Tilinpäätöslaskelmien ja liitetietojen sisältö vastaa pitkälti kuntien tilinpäätöksen sisältöä. 

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäinen tilinpäätös vuodelta 2021 on valmistunut. Toimintakulut olivat yhteensä 188 839 euroa ja vastaava valtionavustus kirjattiin toimintatuottoihin, joten tilikauden tulokseksi muodostui nollatulos.  Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle toiminnan käynnistämiseksi myönnetty valtionavustus vuodelle 2021 oli 525 857 euroa mutta käyttämätöntä valtionavustusta 337 018 euroa, on mahdollista käyttää vuoden 2022 aikana.  
 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Pirjo Laitinen-Parkkonen, va. hyvinvointialuejohtaja, pirjo.laitinen-parkkonen@keusote.fi

Aluehallitus päättää

  • allekirjoittaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi
  • saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi.

Käsittely:

Tilinpäätösasiakirjan sivulla kaksi korjattiin tieto, että Jouni Maijala toimi poliittisen seurantaryhmän 1. varapuheenjohtajana, eikä Sirkka Rousu.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan teknisin korjauksin.

Tiedoksi

Tilintarkastaja, sen jälkeen aluevaltuusto