Aluehallitus, kokous 26.3.2024

§ 76 Selvitys aluevaltuuston valtuustoryhmien toimintatuen käytöstä vuonna 2023

KEUHDno-2023-1323

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Satuanna Wainikka, lakimies, satuanna.wainikka@keusote.fi

Perustelut

Asia poistettiin esityslistalta.

Päätös

Asia poistettiin esityslistalta.

Valmistelija

  • Satuanna Wainikka, lakimies, satuanna.wainikka@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueesta annetun lain 27 §:n mukaan valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. 

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 102 §:ssä on tarkentavat säännökset valtuustoryhmien toiminnan tukemisesta. Tukea voidaan myöntää hakemuksesta vuosittain ja ryhmän tuen määrä vuonna 2023 on ollut enintään 6000 euroa valtuutettua kohden vuodessa. Tukea myönnettäessä on yksilöitävä käyttötarkoitus ja tuen saajan tulee raportoida tuen käytöstä vähintään kerran vuodessa. Aluehallitus voi antaa tukeen liittyviä tarkempia määräyksiä. Tuen määrä valtuustoryhmittäin on ilmoitettava hyvinvointialueen tilinpäätöksessä.

Tukea myönnettiin vuonna 2023 yhteensä 326 856,61 euroa. 

Lähes kaikki tukea hakeneet valtuustoryhmät hakivat maksimimäärän. Sitoutumattomien valtuustoryhmä haki 14 000 euroa, kun enimmäismäärä olisi ollut 18 000 euroa. SDP:n, keskustan ja Valta kuuluu kansalle -valtuustoryhmän tuesta pidätettiin edellisvuonna käyttämättä jäänyt osuus. Kristillisdemokraattinen ryhmä ei hakenut tukea, vaan käytti vuodelta 2022 käyttämättä jääneen tuen. Liike Nytin valtuustoryhmä ei ole hakenut toimintatukea vuodelle 2022 eikä 2023.
Kaikki tukea hakeneet valtuustoryhmät ovat toimittaneet selvityksen tuen käytöstä määräaikaan mennessä.

Tukea on haettu, myönnetty ja käytetty aluevaltuuston tähänastisen toimikauden aikana seuraavasti:

 

Ryhmä valt lkm tuki 2022, € käyttämättä 2022, € haettu 2023, € myönnetty 2023, € käytetty, € erotus, € pidätys 2024, €
                 
KESK 10 50 000 36 518,75 60 000 23 481,25 51 093,43 8 906,57 8 906,57
KOK 18 90 000 0 108 000 108 000 108 263,40 -263,40 -
KD 2 10 000 6 480,68 0 0 6 687,82 -207,14 -
LIIK 1 0 0 0 0 0 0 -
PS 10 50 000 0 60 000 60 000 59 087,26 912,74 912,74
SIT 3 15 000 0 14 000 14 000 10 782,84 3 217,16 3 217,16
SDP 16 80 000 28 331,78 96 000 67 668,22 96 000 0 -
VKK 1 5 000 292,86 6 000 5 707,14 5 707,14 292,86 292,86
VAS 4 4 228,61 0 24 000 24 000 24 000 0 -
VIHR 4 20 000 0 24 000 24 000 24 000 0 -

 

Tuen jakautuminen
Valtuustoryhmät voivat tukea hakiessaan itse määritellä tuen tarkemmat käyttökohteet. Niin tuen hakulomakkeella kuin tuen käytöstä annettavan selvityksen lomakkeella käyttökohteet on jaettu hyvinvointialueesta annetun lain 27 §:n mukaisesti valtuustoryhmien sisäisen toiminnan kuluihin sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen.

Valtuustoryhmät ovat selvittäneet tuen käyttöä ja jakautumista seuraavasti:

Valtuustoryhmä Ryhmän sisäinen toiminta, € % Asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien edistäminen, € %
         
KESK 29 338,75 57 21 754,68 43
KOK 57 009,71 53 51 253,69 47
KD 1 261,82 19 5 426 81
PS 39 448,56 67 19 638,70 33
SIT 2 935,49 27 7 847,35 73
SDP 63 333,18 66 32 666,82 34
VKK 2 000 35 3 707,14 65
VAS 9 945,48 41 14 054,52 59
VIHR 19 184 80 4 816 20

Valtuustoryhmät ovat selvityksissään nimenneet tuen käyttökohteita seuraavasti:

Valtuustoryhmien sisäinen toiminta

  • työntekijät
  • toimistokulut
  • seminaarit, kokoukset
  • tilavuokrat
  • sisäiset koulutukset
  • materiaali- ja laitehankinnat 
  • matkakulut
  • koneet, laitteet ja ohjelmistot
  • hallinto ja kirjanpito, työalustat
  • tarjoilut

Asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen

  • viestintä, tiedotus- ja ilmoituskulut
  • oman lehden painatus ja jakelu
  • mainokset lehtiin ja muihin medioihin
  • flyerit ja esitteet
  • julkaisutoiminta
  • yleisötilaisuudet
  • sosiaalinen media
  • tarvikehankinnat ja jakomateriaali
  • asukaskohtaaminen

Ryhmien ilmoittamat käyttötarkoitukset ovat aluehallituksen vahvistamien valtuustoryhmän tukemisen periaatteiden mukaisia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Aluehallitus päättää merkitä selvityksen vuoden 2023 ryhmärahojen käytöstä tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tiedoksi

Talous, aluevaltuustoryhmät