Aluevaltuusto, kokous 4.4.2024

§ 23 25.1.2024 hyväksytyn Palvelujen verkostosuunnitelman 2023-2030 erillisselvitys koskien Kiljavan kuntoutuskeskusta

KEUHDno-2022-287

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Susanna Pitkänen, palvelujohtaja, susanna.pitkanen@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa 25.1.2024.

Valtuusto edellytti kuitenkin, että Jokelan, Pornaisten, Kellokosken ja Rajamäen terveysasemista palveluineen toteutetaan sote-yksikköselvitykset ja Hyvinkään terveysasemasta sote-keskusselvitys vuosien 2024–2025 aikana. Päätökset terveysasemien käytön jatkosta tai muuttamisesta sote-yksiköiksi tai sote-keskuksiksi tuodaan valtuuston tehtäväksi selvitysten valmistuttua.

Samoin valtuusto edellytti, että Kiljavan sairaalan nykyisistä tiloista ei irtauduta, ennen kattavan selvityksen valmistelemista vaihtoehtoisesta tilaratkaisusta kuntoutukselle. Selvitys valmistellaan vuosien 2024–2025 aikana ja päätökset Kiljavan sairaalan tilojen jatkokäytöstä, tai uudesta tilaratkaisusta, tuodaan valtuustolle tehtäväksi selvityksen valmistuttua.

Selvitykset on laadittu Hyvinkään ja Jokelan terveysasemien sekä Kiljavan sairaala Oy:n tiloissa toimivan Keusoten Kuntoutuskeskuksen toiminnallisista vaihtoehtoisista muutosehdotuksista. Selvityksissä on tarkennettu vaihtoehtojen kustannuslaskelmia ja vaikutusten arviointia.

Pornaisten, Kellokosken ja Rajamäen terveysasemia koskevat selvitykset esitetään myöhemmin.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Palvelujen järjestämisen lautakunta:

  • Päättää ehdottaa aluehallitukselle,​että aluehallitus ehdottaa aluevaltuustolle, että se hyväksyy:
  1. Valtuuston edellyttämän palvelujen verkostosuunnitelman 2023–2030 koskevan Kiljavan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.
  2. Valtuuston edellyttämän Kiljavan sairaala Oy:n tiloissa toimivan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.

Käsittely:

Seuraavat henkilöt poistuivat esteellisinä klo 16.11 Tom Boman, Markku Jahnukainen, Pirjo Komulainen, Ossi Ollikainen (hallintoL 5 luku 28.1 § 7 kohta "yleislausekejäävi" (kaupunginhallituksen jäsenyys)). Satu Lampi (hallintoL 5 luku 28.1 § 5 kohta "yhteisöjäävi" (kunnan hallituksen jäsenyys)).

Kim Kiuru (hallintoL 5 luku 28.1 § 7 kohta "yleislausekejäävi" (kaupunginhallituksen jäsenyys)) ja Virpi Räty (hallintoL 5 luku 28.1 § 5 kohta "yhteisöjäävi" (kunnan hallituksen jäsenyys)) ovat poissa esteellisenä tässä pykälässä.

Muutosehdotus

Jarno Hautamäki teki muutosehdotuksen, Emmi Tuomiston kannattamana:
Pykälän liitteissä mainitun Keusotelle rakennettavan kuntoutuskeskuksen osastopaikkamäärä nostetaan 70 paikkaan.

Puheenjohtaja totesi, ​että koska on tehty kannatettu muutosehdotus, ​asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokoushallintajärjestelmää,​ jota täydennetään nimenhuutoäänestyksellä siltä osin,​ kuin jäsenet eivät ole äänestäneet järjestelmän kautta.

Äänestys
Äänestysjärjestys
JAA = Pohjaesitys
EI = Jarno Hautamäen muutosesitys

Äänestyksen tulos: 5 JAA-ääntä, 6 EI-ääntä

JAA
Reijo Tilvis
Sari Silventoinen
Riina Mattila
Lauri Untamo
Tarja Hartman
EI
Jarno Hautamäki
Anna Pulkkinen
Lotta Vainiola 
Matleena Eemola
Tuula Latosuo
Emmi Tuomisto

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan sillä muutoksella, että pykälän liitteissä mainitun Keusotelle rakennettavan kuntoutuskeskuksen osastopaikkamäärä nostetaan 70 paikkaan.

Valmistelija

Susanna Pitkänen, palvelujohtaja, susanna.pitkanen@keusote.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa 25.1.2025. 

Valtuusto edellytti kuitenkin, että Jokelan, Pornaisten, Kellokosken ja Rajamäen terveysasemista palveluineen toteutetaan sote-yksikköselvitykset ja Hyvinkään terveysasemasta sote-keskusselvitys vuosien 2024–2025 aikana. Päätökset terveysasemien käytön jatkosta tai muuttamisesta sote-yksiköiksi tai sote-keskuksiksi tuodaan valtuuston tehtäväksi selvitysten valmistuttua. 

Samoin valtuusto edellytti, että Kiljavan sairaalan nykyisistä tiloista ei irtauduta, ennen kattavan selvityksen valmistelemista vaihtoehtoisesta tilaratkaisusta kuntoutukselle. Selvitys valmistellaan vuosien 2024–2025 aikana ja päätökset Kiljavan sairaalan tilojen jatkokäytöstä, tai uudesta tilaratkaisusta, tuodaan valtuustolle tehtäväksi selvityksen valmistuttua.

Selvitykset on laadittu Hyvinkään ja Jokelan terveysasemien sekä Kiljavan sairaala Oy:n tiloissa toimivan Keusoten Kuntoutuskeskuksen toiminnallisista vaihtoehtoisista muutosehdotuksista. Selvityksissä on tarkennettu vaihtoehtojen kustannuslaskelmia ja vaikutusten arviointia.

Erillisselvitykset on käsitelty ja hyväksytty Palvelujen järjestämisen lautakunnassa 6.3.2024. 

Pornaisten, Kellokosken ja Rajamäen terveysasemia koskevat selvitykset esitetään myöhemmin.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että se päättää:

  • Hyväksyä valtuuston edellyttämän palvelujen verkostosuunnitelman 2023–2030 koskevan Kiljavan Sairaala Oy:n tiloissa toimivan Kiljavan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.
  • Antaa luvan aloittaa uuden Kuntoutuskeskuksen rakennushankkeen suunnittelun. Rakennushankesuunnitelman toimeenpano tuodaan erikseen päätettäväksi.

Käsittely:

Ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa, poistuivat seuraavat henkilöt esteellisinä: Arto Lindberg, Irma Pahlman, Tarja Edry, Jaakko Rainio, Leni Niinimäki, Virpi Räty, Kalle Ikkelä, Henri Perälahti ja Maiju Tapiolinna (HallintoL 5 luku 28 § 5 kohta, yhteisöjäävi, kunnan-/kaupunginhallituksen jäsenyys).

Muutosehdotus 1

Olli Savela teki käsittelyn kuluessa seuraavan muutosehdotuksen:

Päätökset Kiljavan kuntoutuskeskuksen jatkosta tehdään vasta sen jälkeen, kun on käyty neuvottelut Kiljavan Sairaala oy:n ja sen omistajien kanssa vuokran alentamisesta ja toiminnan jatkamisesta nykyisissä tiloissa.

Puheenjohtaja totesi, että ehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Susanna Pitkänen, palvelujohtaja, susanna.pitkanen@keusote.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää:

  1. Hyväksyä valtuuston edellyttämän palvelujen verkostosuunnitelman 2023–2030 koskevan Kiljavan Sairaala Oy:n tiloissa toimivan Kiljavan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.
  2. Antaa luvan aloittaa uuden Kuntoutuskeskuksen rakennushankkeen suunnittelun. Rakennushankesuunnitelman toimeenpano tuodaan erikseen päätettäväksi.

Käsittely:

Palvelujohtaja Susanna Pitkänen sekä Inspira Oy:n Ville Riihinen ja Delfoi Oy:n Mikko Asumaniemi alustivat asiaa.

Palautusehdotus

Arto Luukkanen ehdotti Matti Putkosen ja Olli Savelan kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Muutosehdotus 1

Anna-Liisa Lyytinen teki Matti Korkiakosken, Virpi Rädyn, Kenneth Moreliuksen ja Antti Rinteen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen päätösehdotukseen:

1 merkitsee tiedoksi valtuuston edellyttämän palvelujen verkostosuunnitelman 2023-2030 koskevan Kiljavan Sairaala Oy:n tiloissa toimivan Kiljavan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.
2 antaa luvan aloittaa kuntoutus- ja kota-toiminnan kehittämissuunnittelun. Suunnitelman toimeenpano tuodaan erikseen päätettäväksi valtuustoon. Suunnitelmaan sisällytetään tarkennettujen toiminnallisten ja taloudellisten perusteiden vertailut sekä uudisrakennuksen että nykyisten tilojen osalta.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteltavaksi, puheenvuorot rajataan koskemaan palautusta.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus ja palautusehdotus, asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokoushallintajärjestelmää, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä.

Äänestysjärjestys

Äänestys 1

JAA = asian käsittelyn jatkaminen
EI = Asian palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi

Äänestyksen tulos: 55 JAA-ääntä, 14 EI-ääntä

Äänestys 2

JAA = aluehallituksen pohjaehdotus 
EI = Anna-Liisa Lyytisen muutosehdotus päätösehdotukseen: 

(1 merkitsee tiedoksi valtuuston edellyttämän palvelujen verkostosuunnitelman 2023-2030 koskevan Kiljavan Sairaala Oy:n tiloissa toimivan Kiljavan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.
2 antaa luvan aloittaa kuntoutus- ja kota-toiminnan kehittämissuunnittelun. Suunnitelman toimeenpano tuodaan erikseen päätettäväksi valtuustoon. Suunnitelmaan sisällytetään tarkennettujen toiminnallisten ja taloudellisten perusteiden vertailut sekä uudisrakennuksen että nykyisten tilojen osalta.)

Äänestyksen tulos:  23 JAA-ääntä, 41 EI-ääntä, 5 TYHJÄÄ

 

Pykälän käsittelyn aikana pidettiin tauko klo 19.42-20.00.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. merkitä tiedoksi valtuuston edellyttämän palvelujen verkostosuunnitelman 2023-2030 koskevan Kiljavan Sairaala Oy:n tiloissa toimivan Kiljavan Kuntoutuskeskuksen selvityksen.
  2. antaa luvan aloittaa kuntoutus- ja kota-toiminnan kehittämissuunnittelun. Suunnitelman toimeenpano tuodaan erikseen päätettäväksi valtuustoon. Suunnitelmaan sisällytetään tarkennettujen toiminnallisten ja taloudellisten perusteiden vertailut sekä uudisrakennuksen että nykyisten tilojen osalta.

Äänestystulokset

  • Kyllä 55 kpl 80%

    Jussi Salonen, Tiia Lintula, Pentti Puhakka, Johanna Linna, Arto Lindberg, Riina Mattila, Reija Taupila, Tuija Linna-Pirinen, Tommi Luhtaniemi, Andeliina Cieslak, Annika Lappalainen, Maarit Hemmilä, Tuija Reinikainen, Jaakko Rainio, Leni Niinimäki, Reijo Tilvis, Tuula Latosuo, Annika Kokko, Pihla Keto-Huovinen, Sirkka Rousu, Inka Utriainen, Mila Lehtonen, Lauri Untamo, Margita Winqvist, Mimmi Launiala, Johanna Jokinen, Pirjo Vainio, Marja-Leena Laine, Anna-Liisa Lyytinen, Sari Silventoinen, Anna Pulkkinen, Mari Vesa, Helinä Perttu, Heli Ronkanen, Jaakko Haapamäki, Irma Pahlman, Tarja Vierikko, Harri Lepolahti, Virpi Räty, Kim Kiuru, Kimmo Behm, Pirjo Komulainen, Kenneth Morelius, Jukka Anttila, Willem van Schevikhoven, Aila Koivunen, Kalle Ikkelä, Tapio Havula, Mari Simelius-Hulmi, Pinja Perholehto, Pirja Vitikka-Koponen, Heta Ravolainen-Rinne, Johanna Tukiainen, Antti Rinne, Tarja Edry

  • Ei 14 kpl 20%

    Lassi Markkanen, Arto Luukkanen, Seppo Hakulinen, Veijo Lappalainen, Matti Korkiakoski, Olli Savela, Mika Timonen, Henri Perälahti, Matti Putkonen, Tom Boman, Nea Pajala, Satu Lampi, Arto Järvinen, Hannu Lakee

  • Kyllä 23 kpl 33%

    Tiia Lintula, Mimmi Launiala, Jaakko Rainio, Reija Taupila, Mari Vesa, Helinä Perttu, Sari Silventoinen, Arto Lindberg, Annika Lappalainen, Andeliina Cieslak, Tuula Latosuo, Annika Kokko, Pirjo Komulainen, Tommi Luhtaniemi, Jussi Salonen, Mila Lehtonen, Heli Ronkanen, Irma Pahlman, Lauri Untamo, Pirja Vitikka-Koponen, Pirjo Vainio, Kalle Ikkelä, Pihla Keto-Huovinen

  • Ei 41 kpl 59%

    Jaakko Haapamäki, Sirkka Rousu, Riina Mattila, Tuija Reinikainen, Matti Korkiakoski, Margita Winqvist, Matti Putkonen, Leni Niinimäki, Henri Perälahti, Olli Savela, Nea Pajala, Reijo Tilvis, Anna-Liisa Lyytinen, Tapio Havula, Johanna Tukiainen, Tom Boman, Mika Timonen, Arto Luukkanen, Marja-Leena Laine, Virpi Räty, Jukka Anttila, Tarja Vierikko, Pinja Perholehto, Hannu Lakee, Arto Järvinen, Kim Kiuru, Maarit Hemmilä, Johanna Jokinen, Aila Koivunen, Veijo Lappalainen, Tuija Linna-Pirinen, Johanna Linna, Anna Pulkkinen, Harri Lepolahti, Lassi Markkanen, Seppo Hakulinen, Kenneth Morelius, Satu Lampi, Heta Ravolainen-Rinne, Antti Rinne, Tarja Edry

  • Tyhjä 5 kpl 7%

    Kimmo Behm, Inka Utriainen, Mari Simelius-Hulmi, Pentti Puhakka, Willem van Schevikhoven