Perustelut
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma sisältää 14 M€ henkilöstösäästötavoitteen, jonka vuoksi aluehallitus on tehnyt päätöksen yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä 26.3.2024 § 67. Samalla aluehallitus on asettanut neuvottelutavoitteeksi 14 Me henkilöstösäästöjen aikaansaamisen vuoden 2026 loppuun mennessä.
Taloudellinen tausta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen taloudellinen tilanne on heikko. Vuoden 2023 tilikauden tulos oli noin 67 Me alijäämäinen ja vuoden 2024 alijäämäennuste on noin 41,5 Me. Yhteensä katettavaa vuoden 2026 loppuun mennessä on noin 108 Me (taulukko 1.). Valtiovarainministeriö (VM) edellyttää Hyvinvointialueita kattamaan syntyneet alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä. VM edellyttää myös kaikilta hyvinvointialueilta nk. tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa, jossa kuvataan toimenpiteet, joilla tavoitteeseen päästään. Tämä on edellytys lainanottovaltuudelle, joka mahdollistaa palvelujen verkostosuunnitelman toteutumisen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle.
Toimivalta
Hallintosäännön 63 § mukaan hallitus päättää työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut silloin, kun lain mukainen neuvotteluaika on kuusi viikkoa. Neuvotteluvelvoitteen täyttymisen jälkeen aluehallitus päättää tarvittavista toimenpiteistä.
Neuvottelut käynnistyvät työntekijöiden edustajille annettavalla neuvotteluesityksellä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi
Aluehallitus päättää
- käynnistää liitteenä olevan neuvotteluesityksen mukaiset yhteistoimintaneuvottelut
- neuvottelut käynnistyvät neuvotteluesityksen antamisella työntekijöiden edustajille 10.4
Käsittely:
Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:
Lisätään päätökseen: Neuvotteluissa priorisoidaan rekrytointien tehostamista vuokratyövoiman vähentämiseksi, sairaspoissaolojen vähentämistä sekä vapaaehtoisia toimia kuten palkattomia vapaita ja lomarahojen vaihtamista vapaaksi.
Puheenjohtaja totesi, että Savelan muutosehdotus raukesi kannattamattomana.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaan.