Aluevaltuusto, kokous 26.9.2024

§ 58 Eron myöntäminen Jukka Anttilalle aluevaltuuston ja palvelujen järjestämisen lautakunnan jäsenyydestä ja uuden jäsenen valitseminen

KEUHDno-2023-1798

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Jukka Anttila on pyytänyt eroa aluevaltuuston jäsenyydestä henkilökohtaisista syistä.

Hyvinvointialuelain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Hyvinvointialuelain 22 §:n mukaan aluevaltuusto valitsee jäsenet toimielimiin.

Hyvinvointialuelain 84 §:n mukaan luottamushenkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö.

Toimeen valitun luottamushenkilön on myös hoidettava tointaan siihen saakka, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu, jos:

  1. luottamushenkilövaalista tehdään valitus;
  2. eroa ei ole myönnetty; tai
  3. aluehallitus on 101 §:n nojalla jättänyt aluevaltuuston vaalipäätöksen täytäntöön panematta.

Hyvinvointialuelain 25 § 2 momentin mukaan jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on edesmennyt, aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen vielä valtuutetuksi kutsumattoman varavaltuutetun.

Hyvinvointialueesta annetun lain 79 §:n mukaan "vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:  

  1. asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. 


Palveluiden järjestämisen lautakunnan kokoonpano toimikaudella 2022-2025 on seuraava:

Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen
pj Sari Silventoinen Pasi Lehtimäki
vpj Pirjo Komulainen Emmi Tuomisto
Lauri Untamo     Visa Tarikka
Mia Rundgren Tarja Hartman
Riina Mattila Jaana Diakite
Tuula Latosuo     Kirsti Ruislehto
Kim Kiuru Jarno Hautamäki
Ossi-Pekka Ollikainen Lauri Kämäri
Satu Lampi Kirsi Loponen
Ismo Nöjd Jani Nursisalo
Anna Pulkkinen     Tea Nieminen
Jukka Anttila     Jari Raita
Markku Jahnukainen Aki Korpela
Lotta Vainiola Leena Tuomisto
Matleena Eemola     Mira Lehtinen

 

Ehdotus

Esittelijä

Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Jukka Anttilalle eron aluevaltuuston ja palvelujen järjestämisen lautakunnan jäsenyydestä
  2. merkitä tiedoksi, että aluevaltuuston jäseneksi kutsutaan keskustan 1. varavaltuutettu Anna Pulkkinen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. valita Anttilan tilalle uuden jäsenen palvelujen järjestämisen lautakuntaan

 

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Jukka Anttilalle eron aluevaltuuston ja palvelujen järjestämisen lautakunnan jäsenyydestä
  2. merkitä tiedoksi, että aluevaltuuston jäseneksi kutsutaan keskustan 1. varavaltuutettu Anna Pulkkinen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. valita Anttilan tilalle uuden jäsenen palvelujen järjestämisen lautakuntaan

 

Käsittely:

Reijo Tilvis ehdotti, että Anttilan tilalle palvelujen järjestämisen lautakuntaan nimetään Jaakko Haapamäki. Hyväksyttiin yksimieliseti.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. myöntää Jukka Anttilalle eron aluevaltuuston ja palvelujen järjestämisen lautakunnan jäsenyydestä
  2. merkitä tiedoksi, että aluevaltuuston jäseneksi kutsutaan keskustan 1. varavaltuutettu Anna Pulkkinen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. valita Anttilan tilalle uudeksi jäseneksi palvelujen järjestämisen lautakuntaan Jaakko Haapamäen

Tiedoksi

Asianosaiset, palveluiden järjestämisen lautakunnan puheenjohtaja, toimielinasiat