Aluevaltuusto, kokous 4.4.2024

§ 25 Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma

KEUHDno-2024-1176

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

Aiempi käsittely

Rahoitus- ja talousjaosto

21.3.2024

KEUHDno-2024-1176

Perustelut
Laissa hyvinvointialueiden rahoituksesta (617/2021) säädetään, että hyvinvointialueen tulee kattaa talouden alijäämä vuoden 2026 loppuun mennessä. Talouden alijäämä vuoden 2024 lopussa on ennusteen mukaan noin 108 M€. Alijäämän kattaminen edellyttää hyvinvointialueelta aktiivisia säästö- ja tehostamistoimenpiteitä. Hyvinvointialueesta annetun lain 15.1. §:n mukaan valtioneuvosto päättää vuosittain valtiovarainministeriön esityksestä hyvinvointialueen tilikausittaisen valtuuden määrästä pitkäaikaisen lainan ottamiseksi. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue ei saanut kesäkuussa annetun valtioneuvoston päätöksen mukaan lainanottovaltuutta vuodelle 2024. Aluehallitus päätti käynnistää loppuvuodesta 2023 lainanottovaltuusneuvottelut valtion kanssa ja tämän seurauksena valtioneuvosto päätti 15.2.2024 (VN_31599_2023) muuttaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen lainanottovaltuutta vuoden 2024 osalta. Lainanottovaltuus vuodelle 2024 on 34.600.000 euroa. Lainanottovaltuuden muuttamiselle asetettiin ehdoksi mm. tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman laatimisen 15.4.2024 mennessä.  Ohjelma varmistaa hyvinvointialueen lainanhoitokyvyn pitkällä aikavälillä ja turvaa lakisääteiset palvelut. Ohjelman tulee sisältää palvelujen taloudellisuutta ja tuottavuutta parantavat toimenpiteet ja niiden mitattavissa olevat taloudelliset vaikutukset. Ohjelman toimeenpanon toteutumisesta raportoidaan puolivuosittain valtiovarainministeriölle.   

Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma vuosille 2024–2026 koostuu suorista kustannuspaikkatasoisista säästöistä, kehittämishankkeiden kustannuspaikkatasoisista hyödyistä sekä tuloja kasvattavista toimenpiteistä. Säästötoimenpiteet kohdistuvat pääosin henkilöstökuluihin sekä palvelujen ostoihin. Osana ohjelmakokonaisuutta on valmisteltu palvelujen verkostosuunnitelman osalta lisäselvitykset.  Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman avulla kyetään kattamaan hyvinvointialueen alijäämä rahoituslain mukaisesti vuoden 2026 loppuun mennessä. 

Liitteet

  • tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma teksti
  • tiivistelmä
  • laskelmat Liite 1
  • talouden tasapainottamistoimenpiteet 2024–2026 Liite 2
  • toimeenpanon tilannekuva Liite 3
  • vaikutusten arviointi Liite 4

Päätösehdotus
Esittelijä

Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi
Rahoitus- ja talousjaosto esittää aluehallitukselle, että se esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto

  1. hyväksyy tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman sekä siihen liittyvän taloustavoitteen
  2. valtuuttaa aluehallituksen tekemään VM:n edellyttämät tarkennukset tuottavuus- ja taloudellisuussuunnitelmaan
  3. valtuuttaa rahoitus- ja talousjohtajan sekä tieto- ja digijohtajan tekemään taloudellisuus- ja tuottavuusohjelmaan liittyvät tekniset tarkennukset VM:n pyyntöjen/ohjeiden mukaisesti.

Lisäksi rahoitus- ja talousjaosto esittää aluehallitukselle, että se päättää käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut liittyen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan ja siinä esitettäviin toimenpiteisiin. Asettaa neuvottelutavoitteeksi 14 M€ henkilöstösäästöjen aikaansaamisen vuoden 2026 loppuun mennessä. 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Lisäksi todettiin, että asiantuntijapalvelujen käytöstä laadittava selvitys tuodaan tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen tiedoksi myös aluehallitukselle.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se 

  1. hyväksyy tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman sekä siihen liittyvän taloustavoitteen
  2. valtuuttaa aluehallituksen tekemään VM:n edellyttämät tarkennukset tuottavuus- ja taloudellisuussuunnitelmaan
  3. valtuuttaa rahoitus- ja talousjohtajan sekä tieto- ja digijohtajan tekemään taloudellisuus- ja tuottavuusohjelmaan liittyvät tekniset tarkennukset VM:n pyyntöjen/ohjeiden mukaisesti.

Lisäksi aluehallitus päättää

      1. käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut liittyen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan ja siinä esitettäviin toimenpiteisiin

      2. asettaa neuvottelutavoitteeksi 14 M€ henkilöstösäästöjen aikaansaamisen vuoden 2026 loppuun mennessä. 

Käsittely:

Muutosehdotus 1

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:

Muutosesitys 1: Henkilöstösäästöjen tavoitteeksi asetetaan 4 miljoonaa euroa eikä 14 miljoonaa. Luovutaan 150 henkilötyövuoden vähentämistavoitteesta ja irtisanomisista.
Perustelu: Henkilöstömenojen säästötavoite on niin suuri, ettei sitä ole mahdollista saavuttaa vähentämättä asiakas- ja potilastyötä tekevien työntekijöiden määrää, vaikka meillä on samaan aikaan pulaa työntekijöistä. Tämä johtaa hyvin todennäköisesti kalliiden ostopalveluiden kasvuun.

Muutosehdotus 2

Olli Savela teki seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 2: Avustuksia ei vähennetä (0,5 miljoonaa).

Muutosehdotus 3

Olli Savela teki seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 3: Etäasiakasmaksuja ei koroteta (0,5 miljoonaa).

Muutosehdotus 4

Olli Savela teki seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 4: Asumispalveluissa olevien mielenterveys- ja päihdekuntoutujien käyttövaraa ei alenneta minimiin (173 550 euroa).

Muutosehdotus 5

Olli Savela teki Leni Niinimäen kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 5: Luovutaan vammaisten kuljetuspäätösten tarkistamisen säästötavoitteesta (0,5 miljoonaa).

Muutosehdotus 6

Olli Savela teki seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 6: Poistetaan palvelujen verkoston selvitysten toimeenpano (Jokela, Kiljava, Hyvinkää, noin 2 miljoonaa).

Muutosehdotus 7

Olli Savela teki Leni Niinimäen ja Maiju Tapiolinnan kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 7: Jatketaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 20-vuotiaille.

Muutosehdotus 8

Olli Savela teki seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 8: Poistetaan päätösesityksen kohdat 2 ja 3 koskien VM:n tarkennusesityksiä.

Muutosehdotus 9

Olli Savela teki seuraavan muutosesityksen:

Muutosesitys 9: Lisäksi aluehallitus päättää
      1. käynnistää koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut liittyen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan ja siinä esitettäviin toimenpiteisiin
      2. asettaa neuvottelutavoitteeksi 4 M€ henkilöstösäästöjen aikaansaamisen vuoden 2026 loppuun mennessä. 

Muutosehdotus 10

Henri Perälahti ehdotti Maiju Tapiolinnan kannattamana että osana tuottavuus ja taloudellisuusohjelmaa säästökohteena: Poistetaan kokonaan puolueiden ryhmärahat

Puheenjohtaja totesi, että Savelan muutosehdotukset 1-4, 6, 8 ja 9 raukesivat koska niitä ei ollut kannatettu. Muutosehdotuksia 5, 7 ja 10 oli sen sijaan kannatettu, joten niistä on äänestettävä.

Äänestysjärjestys

Äänestys 1

JAA = esittelijän pohjaehdotus

EI = Savelan muutosesitys 5: Luovutaan vammaisten kuljetuspäätösten tarkistamisen säästötavoitteesta (0,5 miljoonaa).

Äänestyksen tulos: 12 JAA-ääntä, 5 EI -ääntä

Äänestys 2

JAA = esittelijän pohjaehdotus

EI = Savelan Muutosesitys 7: Jatketaan maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 20-vuotiaille.

Äänestyksen tulos: 12 JAA-ääntä, 5 EI -ääntä

Äänestys 3

JAA = esittelijän pohjaehdotus

EI = Perälahden muutoehdotus: :Poistetaan kokonaan puolueiden ryhmärahat

Äänestyksen tulos: 12 JAA-ääntä, 5 EI -ääntä

 

KOkous oli tauolla tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.49-17.00.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Äänestystulokset

  • Kyllä 12 kpl 71%

    Jaakko Rainio, Reijo Tilvis, Helinä Perttu, Arto Lindberg, Pirja Vitikka-Koponen, Sirkka Rousu, Nina Pietilä, Annika Kokko, Virpi Räty, Kimmo Behm, Tarja Edry, Henri Perälahti

  • Ei 5 kpl 29%

    Jussi Salonen, Leni Niinimäki, Olli Savela, Maiju Tapiolinna, Heta Ravolainen-Rinne

  • Kyllä 12 kpl 71%

    Pirja Vitikka-Koponen, Jaakko Rainio, Arto Lindberg, Helinä Perttu, Reijo Tilvis, Nina Pietilä, Annika Kokko, Heta Ravolainen-Rinne, Henri Perälahti, Kimmo Behm, Virpi Räty, Tarja Edry

  • Ei 5 kpl 29%

    Olli Savela, Leni Niinimäki, Sirkka Rousu, Maiju Tapiolinna, Jussi Salonen

  • Kyllä 12 kpl 71%

    Arto Lindberg, Jaakko Rainio, Helinä Perttu, Kimmo Behm, Reijo Tilvis, Annika Kokko, Pirja Vitikka-Koponen, Sirkka Rousu, Jussi Salonen, Virpi Räty, Heta Ravolainen-Rinne, Tarja Edry

  • Ei 5 kpl 29%

    Nina Pietilä, Olli Savela, Maiju Tapiolinna, Leni Niinimäki, Henri Perälahti

Valmistelija

  • Päivi Tarsia, rahoitus- ja talousjohtaja, paivi.tarsia@keusote.fi

Perustelut

  

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää

  1. hyväksyä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman sekä siihen liittyvän taloustavoitteen
  2. valtuuttaa aluehallituksen tekemään VM:n edellyttämät tarkennukset tuottavuus- ja taloudellisuussuunnitelmaan
  3. valtuuttaa rahoitus- ja talousjohtajan sekä tieto- ja digijohtajan tekemään taloudellisuus- ja tuottavuusohjelmaan liittyvät tekniset tarkennukset VM:n pyyntöjen/ohjeiden mukaisesti.

Käsittely:

Muutosehdotus 1

Johanna Jokinen teki Annika Lappalaisen kannattamana seuraavan (vas. ryhmän yhteisen) muutosesityksen:

Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmasta poistetaan kohta:
Mt- ja päihdeasumispalvelujen asiakasmaksun käyttövaran lasku (tiivistelmän s. 8)
Samoin liitteistä vastaava kohta poistetaan (liite 2 sivu 8, liite 4 sivu 16)

Muutosehdotus 2

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:

Muutosesitys 1: Henkilöstösäästöjen tavoitteeksi asetetaan 4 miljoonaa euroa eikä 14 miljoonaa. Luovutaan 150 henkilötyövuoden vähentämistavoitteesta ja irtisanomisista.
Perustelu: Henkilöstömenojen säästötavoite on niin suuri, ettei sitä ole mahdollista saavuttaa vähentämättä asiakas- ja potilastyötä tekevien työntekijöiden määrää, vaikka meillä on samaan aikaan pulaa työntekijöistä. Tämä johtaa hyvin todennäköisesti kalliiden ostopalveluiden kasvuun.

Muutosehdotus 3

Arto Järvinen teki Henri Perälahden kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

1. Poistetaan valtuutettujen 5.000 euron vuosittainen ryhmätuki.

Muutosehdotus 4

Arto Järvinen teki Henri Perälahden kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

2. Poistetaan viranhaltijoiden kokouspalkkiot ( 50 % normipalkkiosta) lukuunottamatta esittelijänä tai pöytäkirjanpitäjänä toimivien palkkioita.

Ryhmätuen maksu on täysin alueen harkinnassa. Johtavien viranhaltijoiden kokonaispalkkaan tulee kuulua toimiminen luottamuselinten kokouksissa. Nämä poistot suoraan mitattavia säästöjä. Näillä toimenpiteillä osoitetaan kaikkien vaikuttajien sitoutumista alijäämän kattamiseen.

Muutosehdotus 5

Sari Silventoinen teki Inka Utriaisen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

Poistetaan tuottavuus- ja tasapainottamisohjelmasta kohta "alle 20-vuotiaiden maksuttoman ehkäisyn lopettaminen" ja muutetaan muotoon: "vähennetään maksuttomaan ehkäisyyn meneviä kuluja kehittämällä hoitopolkua ja keventämällä seurantakäyntejä."

Muutosehdotus 6

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:
Muutosesitys 2: Avustuksia ei vähennetä.

Muutosehdotus 7

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:
Muutosesitys 3: Etäasiakasmaksuja ei koroteta.

Muutosehdotus 8

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:
Muutosesitys 4: Luovutaan vammaisten kuljetuspäätösten tarkistamisen säästötavoitteesta.

Muutosehdotus 9

Olli Savela teki seuraavan muutosehdotuksen:
Muutosesitys 5: Poistetaan päätösesityksen kohta 2 koskien VM:n mahdollisia tarkennusesityksiä.

 

Puheenjohtaja totesi, että Olli Savelan tekemät muutosehdotukset 2, 6, 8 ja 9 raukesivat kannattamattomina.

Puheenjohtajan tiedusteltua sitä valtuustolta, valtuusto hyväksyi Sari Silventoisen tekemän muutosehdotuksen 5 yksimielisesti.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettuja muutosehdotuksia, asiasta on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokoushallintajärjestelmää, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä.

Äänestysjärjestys

Äänestys 1

JAA = aluehallituksen pohjaehdotus
EI = Johanna Jokisen esittämä vas. ryhmän yhteinen muutosesitys: Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmasta poistetaan kohta: Mt- ja päihdeasumispalvelujen asiakasmaksun käyttövaran lasku (tiivistelmän s. 8) Samoin liitteistä vastaava kohta poistetaan (liite 2 sivu 8, liite 4 sivu 16)

Äänestyksen tulos: 41 JAA-ääntä, 18 EI-ääntä, 2 TYHJÄÄ

Äänestys 2

JAA= aluehallituksen pohjaehdotus

EI= Arto Järvisen muutosehdotus: 1. Poistetaan valtuutettujen 5.000 euron vuosittainen ryhmätuki.

Äänestyksen tulos: 43 JAA-ääntä, 17 EI-ääntä, 1 TYHJÄÄ

Äänestys 3

JAA= aluehallituksen pohjaehdotus

EI= Arto Järvisen muutosehdotus: Poistetaan viranhaltijoiden kokouspalkkiot ( 50 % normipalkkiosta) lukuunottamatta esittelijänä tai pöytäkirjanpitäjänä toimivien palkkioita.

Äänestyksen tulos: 47 JAA-ääntä, 13 EI-ääntä, 1 TYHJÄÄ

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  1. hyväksyä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman sekä siihen liittyvän taloustavoitteen
  2. valtuuttaa aluehallituksen tekemään VM:n edellyttämät tarkennukset tuottavuus- ja taloudellisuussuunnitelmaan
  3. valtuuttaa rahoitus- ja talousjohtajan sekä tieto- ja digijohtajan tekemään taloudellisuus- ja tuottavuusohjelmaan liittyvät tekniset tarkennukset VM:n pyyntöjen/ohjeiden mukaisesti.

 
Lisäksi aluevaltuusto päätti hyväksyä seuraavan muutoksen:

  1. Poistetaan tuottavuus- ja tasapainottamisohjelmasta kohta "alle 20-vuotiaiden maksuttoman ehkäisyn lopettaminen" ja muutetaan muotoon: "vähennetään maksuttomaan ehkäisyyn meneviä kuluja kehittämällä hoitopolkua ja keventämällä seurantakäyntejä."

Äänestystulokset

  • Kyllä 41 kpl 67%

    Jaakko Rainio, Tuija Reinikainen, Willem van Schevikhoven, Tommi Luhtaniemi, Pentti Puhakka, Tuula Latosuo, Pirjo Vainio, Arto Lindberg, Annika Kokko, Irma Pahlman, Marja-Leena Laine, Kimmo Behm, Reijo Tilvis, Lauri Untamo, Matti Putkonen, Inka Utriainen, Jussi Salonen, Andeliina Cieslak, Pihla Keto-Huovinen, Helinä Perttu, Margita Winqvist, Tiia Lintula, Pirja Vitikka-Koponen, Anna Pulkkinen, Heli Ronkanen, Kenneth Morelius, Kalle Ikkelä, Tapio Havula, Tarja Vierikko, Sari Silventoinen, Matti Korkiakoski, Hannu Lakee, Jaakko Haapamäki, Heta Ravolainen-Rinne, Anna-Liisa Lyytinen, Arto Järvinen, Satu Lampi, Jukka Anttila, Mika Timonen, Tarja Edry, Virpi Räty

  • Ei 18 kpl 30%

    Annika Lappalainen, Mimmi Launiala, Johanna Jokinen, Johanna Linna, Leni Niinimäki, Pirjo Komulainen, Olli Savela, Aila Koivunen, Tuija Linna-Pirinen, Mari Vesa, Sirkka Rousu, Mila Lehtonen, Henri Perälahti, Reija Taupila, Maarit Hemmilä, Seppo Hakulinen, Harri Lepolahti, Johanna Tukiainen

  • Tyhjä 2 kpl 3%

    Mari Simelius-Hulmi, Riina Mattila

  • Kyllä 43 kpl 70%

    Jaakko Rainio, Johanna Jokinen, Maarit Hemmilä, Mimmi Launiala, Sirkka Rousu, Willem van Schevikhoven, Annika Kokko, Lauri Untamo, Kimmo Behm, Riina Mattila, Kalle Ikkelä, Pirjo Komulainen, Virpi Räty, Johanna Linna, Andeliina Cieslak, Inka Utriainen, Reijo Tilvis, Pirjo Vainio, Heli Ronkanen, Heta Ravolainen-Rinne, Arto Lindberg, Helinä Perttu, Harri Lepolahti, Anna-Liisa Lyytinen, Tommi Luhtaniemi, Pihla Keto-Huovinen, Irma Pahlman, Pirja Vitikka-Koponen, Tapio Havula, Sari Silventoinen, Mari Simelius-Hulmi, Tuula Latosuo, Johanna Tukiainen, Matti Korkiakoski, Jaakko Haapamäki, Anna Pulkkinen, Marja-Leena Laine, Aila Koivunen, Tarja Vierikko, Pentti Puhakka, Kenneth Morelius, Jukka Anttila, Tarja Edry

  • Ei 17 kpl 28%

    Tuija Reinikainen, Olli Savela, Mika Timonen, Matti Putkonen, Tiia Lintula, Henri Perälahti, Arto Järvinen, Margita Winqvist, Mila Lehtonen, Hannu Lakee, Leni Niinimäki, Mari Vesa, Seppo Hakulinen, Satu Lampi, Annika Lappalainen, Tuija Linna-Pirinen, Jussi Salonen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Reija Taupila

  • Kyllä 47 kpl 77%

    Arto Lindberg, Riina Mattila, Kimmo Behm, Jaakko Rainio, Annika Kokko, Kalle Ikkelä, Jaakko Haapamäki, Helinä Perttu, Jussi Salonen, Harri Lepolahti, Kenneth Morelius, Pirjo Komulainen, Leni Niinimäki, Tommi Luhtaniemi, Pentti Puhakka, Andeliina Cieslak, Johanna Linna, Reija Taupila, Tuula Latosuo, Sirkka Rousu, Heli Ronkanen, Pirja Vitikka-Koponen, Tiia Lintula, Inka Utriainen, Marja-Leena Laine, Lauri Untamo, Mila Lehtonen, Sari Silventoinen, Pihla Keto-Huovinen, Virpi Räty, Annika Lappalainen, Mari Vesa, Aila Koivunen, Tuija Reinikainen, Maarit Hemmilä, Mimmi Launiala, Pirjo Vainio, Mari Simelius-Hulmi, Willem van Schevikhoven, Matti Korkiakoski, Tapio Havula, Irma Pahlman, Johanna Jokinen, Anna Pulkkinen, Heta Ravolainen-Rinne, Jukka Anttila, Tarja Edry

  • Ei 13 kpl 21%

    Arto Järvinen, Matti Putkonen, Satu Lampi, Henri Perälahti, Margita Winqvist, Hannu Lakee, Anna-Liisa Lyytinen, Seppo Hakulinen, Tuija Linna-Pirinen, Reijo Tilvis, Olli Savela, Mika Timonen, Johanna Tukiainen

  • Tyhjä 1 kpl 2%

    Tarja Vierikko