Aluevaltuusto, kokous 3.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Aluevaalilautakunnan valitseminen toimikaudeksi 2022–2025

KEUHDno-2022-9

Valmistelija

  • Petja Harakka, va. hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Aikaisempi käsittely KEU-2022-4700

Väliaikainen valmistelutoimielin 16.2.2022 § 31

Valmistelija: Petja Harakka

Vaalilain 12 a §:n mukaan aluevaltuuston on asetettava hyvinvointialueelle toimikaudekseen aluevaalilautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa hyvinvointialueella edellisissä aluevaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka aluevaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi aluevaaleissa, ei voi osallistua aluevaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

Hallintosäännön 17 §:n mukaan aluevaalilautakunnassa on 5 jäsentä, joista aluevaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Aluevaalilautakunnassa on vähintään 5 varajäsentä.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

Päätösehdotus:

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää ehdottaa, että aluevaltuusto päättää valita aluevaalilautakuntaan toimikaudeksi 2022–2025 puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä sekä viisi varajäsentä sijaantulojärjestyksessä.

Päätös:

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää valita aluevaalilautakuntaan toimikaudeksi 2022–2025 puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä sekä viisi varajäsentä sijaantulojärjestyksessä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan. Aluevaltuusto päätti valita aluevaalilautakuntaan toimikaudeksi 2022-2025 puheenjohtajat, jäsenet ja varajäsenet sijaantulojärjestyksessä seuraavasti:  

Jäsenet:

    1    KOK    pj Ensio Ruotsalainen
    2    SDP    vpj Pirjo Tirronen    
    3    PS    Matti Putkonen    
    4    KESK    Kirsti Handolin    
    5    VIHR    Pasi Solonen    
Varajäsenet                
    1. vara    VAS    Hannaleena Lehtinen    
    2. vara    SIT    Anna Yltävä    
    3. vara    KD    Jorma Harju    
    4. vara    VKK    Teppana Euro  
    5. vara    LIIKE NYT    Marko Stjernvall    

Tiedoksi

Valitut, toimielinasiat, Sarastia/palkkioiden maksatus