Aluevaltuusto, kokous 7.3.2024

§ 13 Hyvinvointialuejohtajan viran kelpoisuusehdot ja päätös hakuilmoituksesta

KEUHDno-2024-716

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Aluevaltuusto perusti hyvinvointialuejohtajan viran (28.4.2022 § 33). Hyvinvointialueesta annetun lain 42 §:n mukaan hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Hyvinvointialuejohtajan toimivallasta ja tehtävistä määrätään tarkemmin hallintosäännössä.

Hyvinvointialuelain 45 § mukaan hyvinvointialuejohtajan valitsee aluevaltuusto. Hallintosäännön (§11) mukaan Henkilöstöjaoston tehtävänä on valmistella ne palvelussuhteeseen ottamiseen liittyvät asiat, joissa päätösvalta on aluehallituksella tai aluevaltuustolla.  Henkilöstöjaosto tekee hallitukselle ehdotuksen viran kelpoisuusehdoista ja hakuilmoituksesta. Hyvinvointialuejohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa hyvinvointialueeseen. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu hyvinvointialueesta annetun lain 113 §:ssä säädetyllä tavalla. Edelleen lain 5 §: n mukaan "sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. Hyvinvointialuejohtajaa ei siten ole mahdollista valita suostumusmenettelyllä, vaan jokaisen hakijan on jätettävä virallinen hakemus julkisen hakumenettelyn kautta.”

Viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet ja määritellyt kelpoisuusehdot. Virkanimitysperiaatteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin omaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Ehdotus

Esittelijä

Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Henkilöstöjaosto päättää esittää hallitukselle, että hallitus esittää valtuustolle, että:


1.    hyvinvointialuejohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana
2.    hyvinvointialuejohtajan kelpoisuusehdot ovat: 

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • useamman vuoden konsernitasoinen johtamiskokemus
  • sosiaali- ja/tai terveydenhuollon toimialatuntemus 

3.    palkaksi sovitaan johdon palkkausjärjestelmän tason 12 kokonaispalkka (15 330 €/kk)  
4.    hyväksytään liitteenä oleva hakuilmoitus ja valtuutetaan henkilöstöjohtaja tekemään tarvittavat muutokset ilmoitukseen eri hakukanaviin

Päätös

Henkilöstöjaosto päätti esittää hallitukselle, että hallitus esittää valtuustolle, että:

1.    hyvinvointialuejohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana

2.    hyvinvointialuejohtajan kelpoisuusehdot ovat: 

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • useamman vuoden johtamiskokemus
  • sosiaali- ja/tai terveydenhuollon toimialatuntemus 

3.    palkaksi sovitaan johdon palkkausjärjestelmän tason 12 kokonaispalkka (15 330 €/kk)  

4.    hyväksytään liitteenä oleva hakuilmoitus ja valtuutetaan henkilöstöjohtaja tekemään tarvittavat muutokset ilmoitukseen eri hakukanaviin

Arto Järvinen jätti eriävän mielipiteen päätökseen.

Kokouskäsittely

Muutosehdotus 1:

Arto Järvinen teki seuraavan muutosesityksen:

Hyvinvointialuejohtajan kokonaispalkaksi asetetaan 14.000 euroa kuukaudessa, jota on pidettävä riittävänä ottaen huomioon alueen taloudellinen tilanne ja tehtävän vaatimukset.

Muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

Muutosehdotus 2: 

Kenneth Morelius teki Tuija Linna-Pirisen ja Kalevi Kanniston kannattamana seuraavan muutosesityksen: virka täytetään 5 vuoden määräajaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen nimenhuutoäänestyksellä.

Äänestys:

Äänestysjärjestys

JAA = Pohjaehdotus

EI = Kenneth Moreliuksen muutosesitys 2

Äänestyksen tulos

4 JAA-ääntä, 3 EI-ääntä, 0 tyhjää

Muutosesitys 2:

JAA:
Inka Utriainen
Arto Järvinen
Aila Koivunen
Anna-Liisa Lyytinen

EI:
Tuija Linna-Pirinen
Kalevi Kannisto
Kenneth Morelius

Valmistelija

Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Kariniemi-Örmälä, vt. hyvinvointialuejohtaja, kristiina.kariniemi-ormala@keusote.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle:

  1. hyvinvointialuejohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana
  2. hyvinvointialuejohtajan kelpoisuusehdot ovat: 
    1. soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
    2. useamman vuoden johtamiskokemus
    3. sosiaali- ja/tai terveydenhuollon toimialatuntemus 
  3. palkaksi sovitaan johdon palkkausjärjestelmän tason 12 kokonaispalkka (15 330 €/kk)
  4. hyväksytään liitteenä oleva hakuilmoitus ja valtuutetaan henkilöstöjohtaja tekemään tarvittavat muutokset ilmoitukseen eri hakukanaviin

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Monica Hostio poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen kokouksesta.

 

Kokouskäsittely

Muutosehdotus 1:

Maiju Tapiolinna  teki Henri Perälahden kannattamana muutosesityksen, että hyvinvointialuejohtajan kokonaispalkaksi asetetaan 14.000 euroa kuukaudessa.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa on äänestettävä. Esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät Jaa ja Maiju Tapiolinnan muutosehdotusta kannattavat äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 13 Jaa-ääntä ja 4 Ei-ääntä.

Muutosehdotus 2:  Kalevi Kannisto teki Kimmo Behmin  kannattamana muutosesityksen, että virka täytetään 6 vuoden määräajaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiassa on äänestettävä.Esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät Jaa ja Kalevi Kanniston muutosehdotusta kannattavat äänestävät EI.  Suoritetussa äänestyksessä annettiin 15 Jaa-ääntä ja 2 Ei-ääntä.

Äänestystulokset

  • Kyllä 13 kpl 76%

    Jussi Salonen, Jaakko Rainio, Aila Koivunen, Helinä Perttu, Sirkka Rousu, Taneli Kalliokoski, Heta Ravolainen-Rinne, Leni Niinimäki, Virpi Räty, Tarja Edry, Annika Kokko, Arto Lindberg, Kimmo Behm

  • Ei 4 kpl 24%

    Maiju Tapiolinna, Nina Pietilä, Henri Perälahti, Kalevi Kannisto

  • Kyllä 15 kpl 88%

    Jussi Salonen, Helinä Perttu, Taneli Kalliokoski, Virpi Räty, Jaakko Rainio, Maiju Tapiolinna, Leni Niinimäki, Heta Ravolainen-Rinne, Aila Koivunen, Nina Pietilä, Sirkka Rousu, Tarja Edry, Annika Kokko, Arto Lindberg, Henri Perälahti

  • Ei 2 kpl 12%

    Kalevi Kannisto, Kimmo Behm

Valmistelija

  • Monica Hostio, henkilöstöjohtaja, monica.hostio@keusote.fi

Perustelut

Aluevaltuusto perusti hyvinvointialuejohtajan viran (28.4.2022 § 33). Hyvinvointialueesta annetun lain 42 §:n mukaan hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Hyvinvointialuejohtajan toimivallasta ja tehtävistä määrätään tarkemmin hallintosäännössä.

Hyvinvointialuejohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa hyvinvointialueeseen. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu hyvinvointialueesta annetun lain 113 §:ssä säädetyllä tavalla. Edelleen lain 5 §: n mukaan "sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset. Hakemukseen on liitettävä selvitys hakijan kelpoisuudesta. Hyvinvointialuejohtajaa ei siten ole mahdollista valita suostumusmenettelyllä, vaan jokaisen hakijan on jätettävä virallinen hakemus julkisen hakumenettelyn kautta.”

Hyvinvointialuelain 45 § mukaan hyvinvointialuejohtajan valitsee aluevaltuusto. Hallintosäännön (§ 11) mukaan Henkilöstöjaoston tehtävänä on valmistella ne palvelussuhteeseen ottamiseen liittyvät asiat, joissa päätösvalta on aluehallituksella tai aluevaltuustolla.  Henkilöstöjaosto teki hallitukselle (20.2.2024 §9) ehdotuksen viran kelpoisuusehdoista ja hakuilmoituksesta. Hallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 27.2.2024 §37.

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää, että  

1. hyvinvointialuejohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana

2. hyvinvointialuejohtajan kelpoisuusehdot ovat: 

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • useamman vuoden johtamiskokemus 
  • sosiaali- ja tai terveydenhuollon toimialatuntemus

3. palkaksi sovitaan johdon palkkausjärjestelmän tason 12 kokonaispalkka (15 330 €/kk)  

4. aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan hakuilmoituksen ja valtuuttaa henkilöstöjohtajan tekemään tarvittavat muutokset ilmoitukseen eri hakukanaviin

Käsittely:

Henkilöstöjohtaja Monica Hostio piti asiaesittelyn.

Muutosehdotus 1

Arto Järvinen teki Maiju Tapiolinnan kannattamana seuraavan muutosehdotuksen

Hyvinvointialuejohtajan kokonaispalkaksi asetetaan 14.000 euroa kuukaudessa, jota on pidettävä riittävänä ottaen huomioon alueen taloudellinen tilanne ja tehtävän vaatimukset.

Muutosehdotus 2

Kenneth Morelius ehdotti Johanna Jokisen kannattamana, että hyvinvointialuejohtajan virka täytetään 5 vuoden määräajaksi.

Muutosehdotus 3

Kimmo Behm ehdotti Johanna Linnan kannattamana, että hyvinvointialuejohtaja valitaan kuuden vuoden määräajaksi.

Asian käsittelyn aikana pidettiin tauko klo 19.56-20.10.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettuja muutosehdotuksi, asiassa on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokousjärjestelmää, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä.

Äänestys 1

Äänestysjärjestys

JAA =Kenneth Moreliuksen muutosehdotus (5 vuoden määräaikainen)
EI = Kimmo Behmin muutosehdotus (6 vuoden määräaikainen)

Äänestyksen tulos

3 JAA-ääntä, 42 EI-ääntä, 23 TYHJÄÄ

Äänestys 2

Äänestysjärjestys

JAA = aluehallituksen pohjaehdotus (toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde)
EI = Kimmo Behmin muutosehdotus (6 vuoden määräaikainen)

Äänestyksen tulos

50 JAA-ääntä, 18 EI-ääntä

Äänestys 3

Äänestysjärjestys

JAA = aluehallituksen pohjaehdotus
EI = Arto Järvisen muutosehdotus (palkka 14 000 euroa)

Äänestyksen tulos

40 JAA-ääntä, 25 EI-ääntä, 3 TYHJÄÄ

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Äänestystulokset

  • Kyllä 3 kpl 4%

    Kenneth Morelius, Johanna Jokinen, Arto Luukkanen

  • Ei 42 kpl 62%

    Mimmi Launiala, Tapio Havula, Sara Peltola, Johanna Linna, Leni Niinimäki, Jaakko Haapamäki, Matti Korkiakoski, Olli Savela, Tiia Lintula, Anna Pulkkinen, Kimmo Behm, Annika Lappalainen, Tuija Linna-Pirinen, Sirkka Rousu, Ulla-Mari Karhu, Reijo Tilvis, Tom Boman, Anna-Liisa Lyytinen, Harri Lepolahti, Pihla Keto-Huovinen, Margita Winqvist, Pinja Perholehto, Arto Järvinen, Jukka Anttila, Tiina Karhunen, Tarja Vierikko, Irma Pahlman, Annina Nuutinen, Arto Lindberg, Hannu Lakee, Pirja Vitikka-Koponen, Maiju Tapiolinna, Heta Ravolainen-Rinne, Satu Lampi, Johanna Tukiainen, Mari Valve, Marja-Leena Laine, Tuija Reinikainen, Eemeli Peltonen, Lassi Markkanen, Mika Timonen, Tarja Edry

  • Tyhjä 23 kpl 34%

    Jussi Salonen, Kalle Ikkelä, Pirjo Komulainen, Sanna Kervinen, Arto Hägg, Tuula Latosuo, Sari Silventoinen, Annika Kokko, Inka Utriainen, Aila Koivunen, Seppo Hakulinen, Lauri Untamo, Pirjo Vainio, Helinä Perttu, Jaakko Rainio, Mia Rundgren, Pentti Puhakka, Virpi Räty, Andeliina Cieslak, Henri Perälahti, Riina Mattila, Reija Taupila, Mila Lehtonen

  • Kyllä 50 kpl 74%

    Jussi Salonen, Arto Lindberg, Riina Mattila, Margita Winqvist, Andeliina Cieslak, Aila Koivunen, Lauri Untamo, Sara Peltola, Arto Hägg, Tiia Lintula, Jaakko Rainio, Mari Valve, Pentti Puhakka, Ulla-Mari Karhu, Annika Kokko, Kalle Ikkelä, Annika Lappalainen, Arto Järvinen, Arto Luukkanen, Jaakko Haapamäki, Leni Niinimäki, Tiina Karhunen, Pihla Keto-Huovinen, Helinä Perttu, Sari Silventoinen, Inka Utriainen, Seppo Hakulinen, Reija Taupila, Henri Perälahti, Sirkka Rousu, Mia Rundgren, Sanna Kervinen, Pirjo Vainio, Tapio Havula, Hannu Lakee, Mimmi Launiala, Maiju Tapiolinna, Tuula Latosuo, Virpi Räty, Tom Boman, Pinja Perholehto, Pirjo Komulainen, Satu Lampi, Mila Lehtonen, Irma Pahlman, Anna Pulkkinen, Heta Ravolainen-Rinne, Eemeli Peltonen, Mika Timonen, Tarja Edry

  • Ei 18 kpl 26%

    Kimmo Behm, Johanna Jokinen, Kenneth Morelius, Harri Lepolahti, Matti Korkiakoski, Olli Savela, Jukka Anttila, Tuija Reinikainen, Anna-Liisa Lyytinen, Tarja Vierikko, Marja-Leena Laine, Johanna Linna, Reijo Tilvis, Tuija Linna-Pirinen, Pirja Vitikka-Koponen, Annina Nuutinen, Johanna Tukiainen, Lassi Markkanen

  • Kyllä 40 kpl 59%

    Arto Lindberg, Kalle Ikkelä, Pihla Keto-Huovinen, Jaakko Rainio, Annika Lappalainen, Leni Niinimäki, Annika Kokko, Pirjo Komulainen, Tuija Linna-Pirinen, Sara Peltola, Johanna Linna, Kenneth Morelius, Pirja Vitikka-Koponen, Tuula Latosuo, Riina Mattila, Ulla-Mari Karhu, Sari Silventoinen, Lauri Untamo, Jussi Salonen, Pirjo Vainio, Helinä Perttu, Mimmi Launiala, Mia Rundgren, Inka Utriainen, Jaakko Haapamäki, Arto Hägg, Tuija Reinikainen, Sanna Kervinen, Andeliina Cieslak, Harri Lepolahti, Aila Koivunen, Sirkka Rousu, Irma Pahlman, Tiia Lintula, Pentti Puhakka, Virpi Räty, Johanna Jokinen, Annina Nuutinen, Eemeli Peltonen, Tarja Edry

  • Ei 25 kpl 37%

    Henri Perälahti, Maiju Tapiolinna, Matti Korkiakoski, Anna Pulkkinen, Seppo Hakulinen, Arto Luukkanen, Marja-Leena Laine, Reijo Tilvis, Jukka Anttila, Arto Järvinen, Margita Winqvist, Hannu Lakee, Tiina Karhunen, Tom Boman, Pinja Perholehto, Mila Lehtonen, Mari Valve, Satu Lampi, Johanna Tukiainen, Reija Taupila, Tapio Havula, Olli Savela, Heta Ravolainen-Rinne, Lassi Markkanen, Mika Timonen

  • Tyhjä 3 kpl 4%

    Kimmo Behm, Tarja Vierikko, Anna-Liisa Lyytinen