Perustelut
Jorma Harju on 10.1.2025 saapuneella ilmoituksellaan pyytänyt eroa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaalilautakunnan varajäsenyydestä. Eronpyyntönsä perusteeksi Harju on ilmoittanut, että on ehdolla tulevissa aluevaaleissa.
Vaalilain 12 a § mukaan aluevaalilautakunnan jäsen tai varajäsen, joka aluevaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi aluevaaleissa, ei voi osallistua aluevaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Hyvinvointialueen 75 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin, joka on aluevaltuusto.
Vaalilain 12 a § mukaan aluevaltuuston on asetettava hyvinvointialueelle toimikaudekseen aluevaalilautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa hyvinvointialueella edellisissä aluevaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Vaalikelpoisuus aluevaalilautakuntaan
Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 76 §:n mukaan vaalikelpoinen hyvinvointialueen luottamustoimeen on henkilö:
- joka on kyseisen hyvinvointialueen asukas;
- jolla on jollakin hyvinvointialueella äänioikeus aluevaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
- jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Hyvinvointialuelain 79 §:n mukaan vaalikelpoinen aluevaalilautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:
- asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
- henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa tai
- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Aluevaalilautakunnan kokoonpano toimikaudella 2022-2025 on seuraava:
Varsinaiset jäsenet
pj Ensio Ruotsalainen KOK
vpj Pirjo Tirronen SDP
Jari Räsänen PS
Kirsti Handolin KESK
Aki Korpela VIHR
|
Varajäsenet
1.Hannaleena Lehtinen VAS
2.Anna Yltävä SIT
3.Jorma Harju KD
4.Teppana Euro VKK
5.Marko Stjernvall LIIKE NYT |
Ehdotus
Esittelijä
-
Raija Kontio, hyvinvointialuejohtaja, raija.kontio@keusote.fi
Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
- myöntää eron Jorma Harjulle aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä (sijaantulojärjestyksessä 3. varajäsen) sekä todeta luottamustoimen päättyneeksi ja
- valita Harjun tilalle uuden varajäsenen aluevaalilautakuntaan (sijaantulojärjestyksessä 3. varajäsen).
Käsittely:
Reija Taupila ehdotti, että aluevaalilautakunnan varajäseneksi nimetään Lea Ahonen.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Päätös
Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
- myöntää eron Jorma Harjulle aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä (sijaantulojärjestyksessä 3. varajäsen) sekä todeta luottamustoimen päättyneeksi ja
- valita Harjun tilalle uudeksi varajäseneksi aluevaalilautakuntaan Lea Ahosen (sijaantulojärjestyksessä 3. varajäsen).