Aluevaltuusto, kokous 14.12.2023

§ 75 Eron myöntäminen Elisa Laitilalle kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valitseminen

KEUHDno-2023-1798

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Elisa Laitila on pyytänyt eroa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnasta henkilökohtaisista syistä. 

Hyvinvointialueesta annetun lain 75 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Hyvinvointialueesta annetun lain 79 §:n mukaan "vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen aluevaltuustoon, ei kuitenkaan:  

  1. asianomaisen lautakunnan alainen hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, hyvinvointialueen määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. 

Kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan kokoonpano toimikaudella 2022-2025 on seuraava:

Varsinainen jäsen
pj Harri Virtanen
vpj Pirjo Vainio
Peter De Jong
Willem van Schevikhoven
Jussi Malkamäki
Laura Åvall
Tarja Kuikka
Ulla Palomäki
Mika Timonen
Nea Pajala
Johanna Tukiainen
Mimmi Launiala
Veikko Seuna
Jenni Marttinen
Seppo Hakulinen
Henkilökohtainen varajäsen
Kyösti Lehtonen
Minna Aittakallio
Henri Kontkin
Seán McLoughlin
Ari Mäkelä
Riikka Vierimaa
Jaana Syrjänen
Sara Lindberg
Kai Uusitalo
Riina Kurkinen
Maria Vartiainen
Hanna Catani
Jukka Keränen
Elisa Laitila
Joni Haimakka

 

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Elisa Laitilalle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan varajäsenyydestä
  2. valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakuntaan.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää:

  1. myöntää Elisa Laitilalle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan varajäsenyydestä
  2. valita hänen tilalleen uuden varajäsenen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakuntaan.

Käsittely:

Reija Taupila ehdotti valittavaksi Ina Kuulaa. Aluevaltuusto oli asiasta yksimielinen.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. myöntää Elisa Laitilalle eron Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan varajäsenyydestä
  2. valita hänen tilalleen uudeksi varajäseneksi Ina Kuulan Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämis- ja tulevaisuuslautakuntaan.

Tiedoksi

Asianosaiset, toimielinasiat, kehittämis- ja tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja ja sihteeri

Liitteet

Oheismateriaali