Aluevaltuusto, kokous 14.12.2023

§ 67 Esitys mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevan käyttövaran alentamisesta

KEUHDno-2023-4591

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sirkku Pekkarinen-Keto, palvelujohtaja, sirkku.pekkarinen-keto@keusote.fi

Perustelut

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja sääntelevät laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) ja sitä täydentävä asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/1992). 
Asiakasmaksulainsäädäntö määrittelee suoraan pitkäaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen maksuperusteet ja esimerkiksi palvelun asiakkaille jätettävän niin sanotun vähimmäiskäyttövaran. 
Ympärivuorokautisesta palveluasumisesta peritään asiakkaan tuloihin perustuva asiakasmaksu. Asiakasmaksu on 85 % asiakkaan nettokuukausituloista, joista on tehty vähennykset. 
Asiakkaan käyttöön jää kuukausittain käyttövara, joka on 15 % nettotuloista, kuitenkin vähintään 167 euroa kuukaudessa. Käyttövaran suuruus tarkistetaan joka toinen vuosi työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Indeksillä tarkistetut euromäärät pyöristetään lähimpänä täyteen euroon, ja ne tulevat voimaan tarkistusvuotta seuraavan vuoden alusta. (Asiakasmaksulaki 7 c §.)

Käyttövara tarkoittaa asiakkaalle jääviä tuloja, kun tuloista on ensin tehty asiakasmaksulain mukaiset vähennykset ja asiakas on maksanut hänelle lasketun asiakasmaksun. Asiakasmaksulain mukaan tämänhetkinen käyttövara yhteisöllisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaalle on vähintään 167 euroa kuukaudessa.
Yhteisöllisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakas maksaa vähimmäiskäyttövarallaan mahdollisten kuljetusten omavastuuosuudet, vaatteet, puhelimesta aiheutuvat kulut ja muut mahdolliset kulut, jotka eivät sisälly palveluun. Tällaisia kuluja voivat olla esimerkiksi itsehoitolääkkeet, terveydenhuoltomenot, hygieniamenot, parturi-kampaamomaksut, fysioterapian ja jalkahoidon kulut, tai sanomalehden tilausmaksut.

Keusoten mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yhteisöllisessä ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asiakkaan käyttövara on tällä hetkellä 283,11 €. Samansuuruista käyttövaraa maksetaan myös sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisessa asumispalvelussa asuvalle 7:lle vammaispalveluiden asiakkaalle.

Keusoten ikäihmisten palveluissa pitkäaikaisessa yhteisöllisessä ja pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asiakkaan käyttövara on 167 €
Esitetään Keusoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteisöllisessä ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvien mielenterveyskuntoutujen käyttövaran muuttamista samalle tasolle kuin Keusoten ikäihmisten yhteisöllisessä ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on. 

Lakisääteinen vähimmäiskäyttövara 167 € on tällä hetkellä käytössä pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa seuraavilla hyvinvointialueilla: Helsingin kaupunki, Itä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala.  
Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalveluissa olevien kaikkien asiakkaiden käyttövara on aikaisemmin kuntayhtymän aikana korotettu. Käyttövara on ollut korotettuna siitä syystä, että on ajateltu mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kuntoutuvan asumispalveluista omaan kotiin ja muiden tulolähteiden piiriin. 
Ei ole tehty systemaattista seurantaa siitä, onko korotetulla käyttövaralla ollut myönteinen vaikutus asiakkaiden kuntoutumiseen. 

Asiakkaan kuntoutumisen edistämiseksi voidaan käyttää yksilökohtaista harkintaa alentamalla tai jättämällä asiakasmaksu kokonaan perimättä sovitulta ajanjaksolta. Tällöin asiakkaalle jää suurempi käyttövara käytettäväksi tavoitteellista kuntoutumista edistäviin kuluihin. 

Asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulee olla aina perusteltua. 
Asumispalvelun asiakkaalle laaditaan asiakassuunnitelma asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa. Asiakassuunnitelmaan kirjataan asiakkaan kuntoutumisen tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Yhtenä keinona voi olla asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen, jolloin asiakkaalla on mahdollisuus esimerkiksi maksulliseen harrastukseen. Tai esimerkiksi jos asiakkaan kuntoutuminen on edennyt jo niin pitkälle, että suunnitteilla on muutto itsenäisempään asumismuotoon, voidaan asiakasmaksu jättää perimättä ja asiakas voi käyttää siihen varatun rahan kodin perustamiseen tarvittaviin hankintoihin. 

Kuntoutumisen edistämiseksi asiakkailla on mahdollisuus osallistua työtoimintaan, josta heille maksetaan korvausta. Työtoiminta on osa asiakkaan kuntoutusta ja se räätälöidään asiakkaan toimintakyvyn mukaan, myös työtoiminta perustuu asiakkaan asiakassuunnitelmaan. Työtoimintaa ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta omien palveluiden lisäksi. Työtoiminnasta maksetaan asiakkaalle työosuusrahaa Keusoten päätöksen mukaisesti 9 €/toimintapäivä, tämä maksetaan Keusoten budjetista.

Asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulisi kohdentua asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin kuntoutumisen edistämiseksi. Asiakkailla ei ole aina samoja tarpeita ja heidän kuntoutumisensa on yksilöllistä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalvelujen asiakkaiden korkeampi käyttövara tarkoittaa taloudellisia vaikutuksia. Asiakasmaksuina lakisääteisen ja korotetun käyttövaran erotus on tällä hetkellä 116,11 €. Kaikille korotettuna (yli asiakasmaksuja sääntelevän lain vähimmäiskäyttövaran) myönnettävä käyttövara on ristiriidassa hyvinvointialueen omien säästötavoitteiden ja eri hyvinvointialueiden yhtenäisen käytännön kanssa. Mikäli käyttövara lasketaan vähimmäiskäyttövaran tasolle (167,0 €), laskennallinen säästövaikutus vuodessa on n. 434 000 euroa.

Lokakuun 2023 tilanne 

  • Yhteisöllinen asuminen (ostopalvelu) 110 asiakasta
  • Yhteisöllinen asuminen (omat palvelut) 28 asiakasta
  • Ympärivuorokautinen palveluasuminen (ostopalvelu) 166 asiakasta
  • Ympärivuorokautinen asumispalvelu 7 vammaispalvelun asiakasta (SHL)
  • YHTEENSÄ 311 asiakasta

Jos mielenterveys –ja päihdekuntoutujien asumispalveluissa olevien asiakkaiden käyttövaraan tulisi muutos, tämä edellyttää käyttöönotolle riittävästi siirtymäaikaa, jonka olisi hyvä olla 2–3 kuukautta.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää:

  • Aluehallitus päättää alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran lakisääteiseksi vähimmäiskäyttövaraksi 167 € / kk 1.3.2024 alkaen. 

Käsittely:

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että aluehallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran lakisääteiseksi vähimmäiskäyttövaraksi 167 € / kk 1.3.2024 alkaen. 

Esittelijän muutettu ehdotus otettiin kokouksen pohjaehdotukseksi.

Olli Savela teki Pirja Vitikka-Koposen ja Leni Niinimäen kannattamana muutosehdotuksen, että aluevaltuustolle ei tehdä esitystä käyttövaran pienentämisestä vaan se pidetään ennallaan.

Annika Kokko ehdotti Jussi Salosen kannattamana, että summa puolitetaan.

Helinä Perttu ehdotti Jussi Salosen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

Koska keskustelun aikana oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, keskustelu rajattiin koskemaan asian palauttamista valmisteluun.

Puheenjohtajan tiedusteltua sitä hallitukselta, päätettiin yksimielisesti palauttaa uudelleen valmisteltavaksi.

Päätös

Aluehallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteltavaksi.

Valmistelija

Sirkku Pekkarinen-Keto, palvelujohtaja, sirkku.pekkarinen-keto@keusote.fi

Perustelut

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja sääntelevät laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) ja sitä täydentävä asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/1992). 
Asiakasmaksulainsäädäntö määrittelee suoraan pitkäaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen maksuperusteet ja esimerkiksi palvelun asiakkaille jätettävän niin sanotun vähimmäiskäyttövaran. 
Ympärivuorokautisesta palveluasumisesta peritään asiakkaan tuloihin perustuva asiakasmaksu. Asiakasmaksu on 85 % asiakkaan nettokuukausituloista, joista on tehty vähennykset. 
Asiakkaan käyttöön jää kuukausittain käyttövara, joka on 15 % nettotuloista, kuitenkin vähintään 167 euroa kuukaudessa. Käyttövaran suuruus tarkistetaan joka toinen vuosi työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Indeksillä tarkistetut euromäärät pyöristetään lähimpänä täyteen euroon, ja ne tulevat voimaan tarkistusvuotta seuraavan vuoden alusta. (Asiakasmaksulaki 7 c §.)

Käyttövara tarkoittaa asiakkaalle jääviä tuloja, kun tuloista on ensin tehty asiakasmaksulain mukaiset vähennykset ja asiakas on maksanut hänelle lasketun asiakasmaksun. Asiakasmaksulain mukaan tämänhetkinen käyttövara yhteisöllisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaalle on vähintään 167 euroa kuukaudessa.
Yhteisöllisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakas maksaa vähimmäiskäyttövarallaan mahdollisten kuljetusten omavastuuosuudet, vaatteet, puhelimesta aiheutuvat kulut ja muut mahdolliset kulut, jotka eivät sisälly palveluun. Tällaisia kuluja voivat olla esimerkiksi itsehoitolääkkeet, terveydenhuoltomenot, hygieniamenot, parturi-kampaamomaksut, fysioterapian ja jalkahoidon kulut, tai sanomalehden tilausmaksut.

Keusoten mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yhteisöllisessä ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asiakkaan käyttövara on tällä hetkellä 283,11 €. Samansuuruista käyttövaraa maksetaan myös sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisessa asumispalvelussa asuvalle 7:lle vammaispalveluiden asiakkaalle.

Keusoten ikäihmisten palveluissa pitkäaikaisessa yhteisöllisessä ja pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asiakkaan käyttövara on 167 €
Esitetään Keusoten mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteisöllisessä ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asuvien mielenterveyskuntoutujen käyttövaran muuttamista samalle tasolle kuin Keusoten ikäihmisten yhteisöllisessä ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on. 

Lakisääteinen vähimmäiskäyttövara 167 € on tällä hetkellä käytössä pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa seuraavilla hyvinvointialueilla: Helsingin kaupunki, Itä-Uusimaa, Länsi-Uusimaa, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Keski-Suomi, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Lappi. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on esittämässä vuodelle 2024 vähimmäiskäyttövaraksi 167 euroa kuukaudessa.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalveluissa olevien kaikkien asiakkaiden käyttövara on aikaisemmin kuntayhtymän aikana korotettu. Käyttövara on ollut korotettuna siitä syystä, että on ajateltu mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kuntoutuvan asumispalveluista omaan kotiin ja muiden tulolähteiden piiriin. 
Ei ole tehty systemaattista seurantaa siitä, onko korotetulla käyttövaralla ollut myönteinen vaikutus asiakkaiden kuntoutumiseen. 

Asiakkaan kuntoutumisen edistämiseksi voidaan käyttää yksilökohtaista harkintaa alentamalla tai jättämällä asiakasmaksu kokonaan perimättä sovitulta ajanjaksolta. Tällöin asiakkaalle jää suurempi käyttövara käytettäväksi tavoitteellista kuntoutumista edistäviin kuluihin. 

Asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulee olla aina perusteltua. 
Asumispalvelun asiakkaalle laaditaan asiakassuunnitelma asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa. Asiakassuunnitelmaan kirjataan asiakkaan kuntoutumisen tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Yhtenä keinona voi olla asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen, jolloin asiakkaalla on mahdollisuus esimerkiksi maksulliseen harrastukseen. Tai esimerkiksi jos asiakkaan kuntoutuminen on edennyt jo niin pitkälle, että suunnitteilla on muutto itsenäisempään asumismuotoon, voidaan asiakasmaksu jättää perimättä ja asiakas voi käyttää siihen varatun rahan kodin perustamiseen tarvittaviin hankintoihin. 

Kuntoutumisen edistämiseksi asiakkailla on mahdollisuus osallistua työtoimintaan, josta heille maksetaan korvausta. Työtoiminta on osa asiakkaan kuntoutusta ja se räätälöidään asiakkaan toimintakyvyn mukaan, myös työtoiminta perustuu asiakkaan asiakassuunnitelmaan. Työtoimintaa ostetaan yksityisiltä palveluntuottajilta omien palveluiden lisäksi. Työtoiminnasta maksetaan asiakkaalle työosuusrahaa Keusoten päätöksen mukaisesti 9 €/toimintapäivä, tämä maksetaan Keusoten budjetista.

Asiakasmaksun alentaminen tai perimättä jättäminen tulisi kohdentua asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin kuntoutumisen edistämiseksi. Asiakkailla ei ole aina samoja tarpeita ja heidän kuntoutumisensa on yksilöllistä.

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalvelujen asiakkaiden korkeampi käyttövara tarkoittaa taloudellisia vaikutuksia. Asiakasmaksuina lakisääteisen ja korotetun käyttövaran erotus on tällä hetkellä 116,11 €. Kaikille korotettuna (yli asiakasmaksuja sääntelevän lain vähimmäiskäyttövaran) myönnettävä käyttövara on ristiriidassa hyvinvointialueen omien säästötavoitteiden ja eri hyvinvointialueiden yhtenäisen käytännön kanssa. Mikäli käyttövara lasketaan vähimmäiskäyttövaran tasolle (167,0 €), laskennallinen säästövaikutus vuodessa on n. 434 000 euroa.

Lokakuun 2023 tilanne 

  • Yhteisöllinen asuminen (ostopalvelu) 110 asiakasta
  • Yhteisöllinen asuminen (omat palvelut) 28 asiakasta
  • Ympärivuorokautinen palveluasuminen (ostopalvelu) 166 asiakasta
  • Ympärivuorokautinen asumispalvelu 7 vammaispalvelun asiakasta (SHL)
  • YHTEENSÄ 311 asiakasta

Jos mielenterveys –ja päihdekuntoutujien asumispalveluissa olevien asiakkaiden käyttövaraan tulisi muutos, tämä edellyttää käyttöönotolle riittävästi siirtymäaikaa, jonka olisi hyvä olla 2–3 kuukautta.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että se alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran lakisääteiseksi vähimmäiskäyttövaraksi 182 € / kk 1.3.2024 alkaen. 

Käsittely:

Pirja Vitikka-Koponen teki Maiju Tapiolinnan ja Leni Niinimäen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

Aluehallitus päättää ehdottaa aluevaltuustolle, että se alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran 226,5 € / kk 1.1.2024 alkaen. 

Olli Savela teki ehdotuksen, että käyttövara pidetään ennallaan.

Puheenjohtajan tiedusteltua sitä hallitukselta, hallitus kannatti yksimielisesti Vitikka-Koposen tekemää ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että Olli Savelan muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

Päätös

Aluehallitus päätti ehdottaa aluevaltuustolle, että se alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran 226,5 € / kk 1.1.2024 alkaen. 

Valmistelija

  • Sirkku Pekkarinen-Keto, palvelujohtaja, sirkku.pekkarinen-keto@keusote.fi

Perustelut

 

 

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran 226,5 € / kk 1.1.2024 alkaen.

Käsittely:

Muutosehdotus 1
Helinä Perttu, KOK, Annika Kokon kannattamana
Muutosesitys päivämäärään, esitän, että se palautetaan alkuperäisen esityksen muotoon:

Aluevaltuusto päättää alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran 226,5 € / kk 1.3.2024 alkaen.

Ponsiesitys 1

Pirjo Komulainen, SDP teki ponsiesityksen:

Aluevaltuustolle raportoidaan  2 kertaa vuodessa mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluissa olevien asiakkaiden kuntoutumisen etenemisestä ja käyttövaran alentamisen vaikutuksista (kustannusvaikutus, harkinnanvaraisten asiakasmaksupäätösten määrästä)

Muutosehdotus 2

Johanna Jokinen, VAS, Annika Lappalaisen kannattamana:
Mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövara pidetään ennallaan.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty useita kannatettuja muutosehdotuksia, asiassa on äänestettävä. Äänestystavaksi todettiin äänestäminen käyttäen sähköistä kokoushallintajärjestelmää, jota täydennetään nimenhuutoäänestykseltä siltä osin kuin valtuutetut eivät ole äänestäneet järjestelmän kautta. Puheenjohtajan tiedusteltua sitä aluevaltuustolta, hyväksyttiin Pertun ehdotus yksimielisesti .

Äänestys 1, ponsiesitys

Äänestysjärjestys

JAA = Pontta ei hyväksytä

EI = Ponsi hyväksytään

Äänestyksen tulos:  41 JAA-ääntä, 26 EI-ääntä, 1 TYHJÄÄ

Äänestys 2

Äänestysjärjestys

JAA = hallituksen pohjaehdotus

EI = Johanna Jokisen muutosehdotus 2

Äänestyksen tulos: 48 JAA-ääntä, 19 EI-ääntä

Päätös

Aluevaltuusto päätti alentaa mielenterveys- ja päihdehuollon asumispalveluissa olevien käyttövaran 226,5 € / kk 1.3.2024 alkaen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 48 kpl 72%

    Mila Lehtonen, Matti Korkiakoski, Jaakko Rainio, Arto Luukkanen, Arto Lindberg, Helinä Perttu, Inka Utriainen, Lauri Untamo, Annika Kokko, Kalle Ikkelä, Tiia Lintula, Kimmo Behm, Marja-Leena Laine, Tuija Linna-Pirinen, Reija Taupila, Mika Timonen, Reijo Tilvis, Pentti Puhakka, Mia Rundgren, Virpi Räty, Henri Perälahti, Tapio Havula, Leni Niinimäki, Willem van Schevikhoven, Andeliina Cieslak, Arto Järvinen, Pirjo Vainio, Taneli Kalliokoski, Maiju Tapiolinna, Sari Silventoinen, Tom Boman, Matti Vanhanen, Mari Valve, Kim Kiuru, Arto Hägg, Tuija Reinikainen, Jukka Anttila, Mari Simelius-Hulmi, Riina Mattila, Irma Pahlman, Sirkka Rousu, Satu Lampi, Ulla-Mari Karhu, Tarja Vierikko, Heta Ravolainen-Rinne, Jussi Salonen, Jari Immonen, Marja-Leena Sandelin

  • Ei 19 kpl 28%

    Harri Lepolahti, Annika Lappalainen, Kenneth Morelius, Olli Savela, Maria Luoma, Pirjo Komulainen, Aila Koivunen, Johanna Linna, Tuula Latosuo, Kalevi Kannisto, Jaakko Haapamäki, Johanna Jokinen, Aarno Järvinen, Anna-Liisa Lyytinen, Laura Alkula, Margita Winqvist, Joni Haimakka, Annina Nuutinen, Johanna Tukiainen

  • Kyllä 41 kpl 60%

    Lauri Untamo, Arto Luukkanen, Andeliina Cieslak, Jaakko Rainio, Willem van Schevikhoven, Matti Vanhanen, Helinä Perttu, Marja-Leena Laine, Tapio Havula, Mia Rundgren, Tiia Lintula, Mila Lehtonen, Jaakko Haapamäki, Pirjo Vainio, Arto Hägg, Mika Timonen, Sari Silventoinen, Kalle Ikkelä, Tuija Reinikainen, Matti Korkiakoski, Kimmo Behm, Jukka Anttila, Taneli Kalliokoski, Inka Utriainen, Anna-Liisa Lyytinen, Jussi Salonen, Mari Simelius-Hulmi, Pentti Puhakka, Riina Mattila, Tom Boman, Satu Lampi, Margita Winqvist, Reijo Tilvis, Henri Perälahti, Annika Kokko, Maiju Tapiolinna, Virpi Räty, Mari Valve, Arto Järvinen, Reija Taupila, Jari Immonen

  • Ei 26 kpl 38%

    Annika Lappalainen, Pirjo Komulainen, Kenneth Morelius, Johanna Linna, Tuula Latosuo, Maria Luoma, Johanna Jokinen, Ulla-Mari Karhu, Olli Savela, Kalevi Kannisto, Aila Koivunen, Irma Pahlman, Aarno Järvinen, Harri Lepolahti, Leni Niinimäki, Kim Kiuru, Sirkka Rousu, Annina Nuutinen, Heta Ravolainen-Rinne, Tarja Vierikko, Johanna Tukiainen, Joni Haimakka, Arto Lindberg, Tarja Kuikka, Laura Alkula, Marja-Leena Sandelin

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Tuija Linna-Pirinen