Aluehallitus, kokous 13.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 211 Sopimus Eteva -kuntayhtymän toiminnan päättymiseen liittyvien vastuiden ja asioiden jakamisesta

KEUHDno-2022-121

Valmistelija

  • Petja Harakka, hallintojohtaja, petja.harakka@keusote.fi

Perustelut

Eteva -kuntayhtymä on erityishuoltopiiri, joka tuottaa kehitysvammaisten palveluja Etelä-Suomen alueella ja valtakunnallisesti. Voimaanpanolain (616/2021 muutoksineen) 20 §:n mukaan kehitysvammaisten erityishuoltopiirit siirretään varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen hyvinvointialueille 1.1.2023 lukien. Etevan toiminta päättyy 31.12.2022 suoraan lain perusteella, ja sen toiminta siirtyy kuudelle hyvinvointialueelle, jotka ovat: Itä-Uusimaa, Keski-Uusimaa, Kanta-Häme, Länsi-Uusimaa, Päijät-Häme ja Vantaa ja Kerava.

Voimaanpanolain 20 §:n 2 momentissa säädetään, että jos kuntayhtymän jäsenkunnat kuuluvat useampaan hyvinvointialueeseen, varat, velat ja sitoumukset on jaettava hyvinvointialueiden välillä jäsenkuntien omistusosuuksien suhteessa, paitsi jos varojen, velkojen ja sitoumusten siirrot olisivat hyvinvointialueiden taloudelliseen kantokykyyn nähden vähäisiä. Hyvinvointialueet voivat sopia varojen, velkojen ja sitoumusten jakamisesta myös toisin.

Voimaanpanolain 57 §:n mukaan Etevan toiminta ja henkilöstö siirtyvät sille hyvinvointialueelle, jonka alueella tehtävää hoitava henkilöstö pääasiallisesti työskentelee. Etevan kiinteistöt, toimitiloja koskevat vuokrasopimukset ja toimitilojen hallintaan oikeuttava muu omaisuus siirtyvät sille hyvinvointialueelle, jonka alueella toimitilat sijaitsevat.  

Siltä osin kuin siirrosta ei ole määrätty voimaanpanolain 57 §:ssä, varojen, velkojen ja sitoumusten jakamiseen sovelletaan voimaanpanolain 20 §:ää, eli omaisuus jaetaan hyvinvointialueiden välillä jäsenkuntien omistusosuuksien suhteessa, ellei asiasta sovita osapuolten kesken toisin. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen osuus jäsenkuntien yhteenlasketusta omistusosuudesta on 20,39 %.

Etevan ja hyvinvointialueiden välillä on neuvoteltu erinäisistä kuntayhtymän toimintojen päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä sekä varojen ja velkojen jakautumisesta sekä kuntayhtymän toimintojen päättämiseen liittyvistä toimenpiteistä. Liitteenä on neuvottelujen perusteella hyväksyttäväksi esitettävä luonnos sopimukseksi.  

Sopimuksessa on sovittu muun ohessa kuntayhtymän vuodenvaihteessa 2022-2023 olevien lyhytaikaisten saatavien ja velkojen maksusta, kuntayhtymän tilinpäätöksen laatimisesta, arkistojen jakautumisesta, keskeneräisten riita- ja oikeusprosessien hoitamisesta ja muista toiminnan jakautumiseen liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta ja niistä aiheutuvien kustannusten jakamisesta, ja siten samalla Etevan yhtymähallituksen kokouksessaan 17.6.2022 §:issä 78-81 esittämät neuvoteltavat asiat. Siltä osin kuin asioista ei ole erikseen sovittu, jako tapahtuu hyvinvointialueiden omistusosuuksien mukaisessa suhteessa. 

Vastuuhyvinvointialue vastaa Etevan arkistojen ylläpitämisestä siltä osin, kun ne sijaitsevat vastuuhyvinvointialueen alueella sekä järjestää muille hyvinvointialueille mahdollisuuden saada arkistosta tietoja tietopyyntöjen kautta. Vastuuhyvinvointialueella on oikeus periä muilta hyvinvointialueilta arkiston ja tietojärjestelmien ylläpitämisestä aiheutuneet kustannukset jäsenkuntien omistusosuuksien suhteessa.

Irtaimisto siirtyy sille hyvinvointialueelle, jonka alueella se palveluyksikkö sijaitsee, missä irtaimisto on ollut käytössä tai mihin irtaimisto kiinteästi kuuluu. Osakkeet jaetaan sen sijaan pääsääntöisesti voimaanpanolain 20 §:n pääsäännön mukaan eli omistusosuuksien mukaisessa suhteessa (esim. Uudenmaan Vammaispalvelut Oy). Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan Kiinteistö Oy Hämeenlinnan Virvelinranta - nimisen yhtiön osakkeet (110 kpl) siirtyvät Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle (aluehallitus 30.8.2022 § 92). Voimaanpanolain 64 §:ssä on säädetty kuntayhtymän asiakirjojen siirtymisestä eri hyvinvointialueille, mistä on mahdollista sopia hyvinvointialueiden kesken toisin. 

Lisäksi sopimuksessa sovitaan ns. vastuuhyvinvointialueesta, koska tarkoituksenmukaista on, että Etevan hallintoon liittyvät keskeneräiset asiat keskitetään 31.12.2022 jälkeen yhden hyvinvointialueen hoidettavaksi. Osapuolet sopivat, että Keski-Uudenmaan hyvinvointialue toimii vastuuhyvinvointialueena.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Komulainen, vt. hyvinvointialuejohtaja, mikko.komulainen@keusote.fi

Aluehallitus päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan luonnoksen sopimuksesta Eteva -kuntayhtymän toiminnan päättämiseen liittyen.
  2. valtuuttaa hyvinvointialuejohtajan hyväksymään sopimukseen tarpeellisia muutoksia ja allekirjoittamaan sen.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä 
  • hyvinvointialueen jäsen
  • hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää tai nähtäville asettamispäivää ei lueta määräaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
PL 46 05801 Hyvinkää
Sähköpostiosoite: kirjaamo.hva@keusote.fi
Puhelin: 050 497 4988, 050 497 4989
Käyntiosoite: Suutarinkatu 2, 05900 Hyvinkää

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kirjaamosta.

Sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimus lähetetään postitse tai sähköisesti aina oikaisua hakevan omalla vastuulla (hallintolaki 17 §).